Open arkiongelmia ja arki-iloja

Lukion reaaliopettajana olen tuskin ainoa, joka tuskailee kolmen asian kanssa.

1. Yhä harvempi motivoituneista ja taitavistakaan opiskelijoista jaksaa keskittyä opettajan luennointiin vaikka se olisi kuinka elävöitettyä. Puhelimiin kätketty maailma kiinnostaa enemmän.
2. Opiskelijat elelevät vailla selkeää tavoitteellista toimintaa jakson läpi. Koeviikolla alkaa hillitön pänttääminen koetta varten, ja monet asiat ovat unohtuneet uuden jakson alussa.
3. Mitä järkeä on käyttää tunteja siihen, että opiskelijat kopioivat opettajan esitysdioja ja koko ryhmä odottelee, että hitainkin saa ne kirjoitettua? Kopiokoneet on jo keksitty eikä opettajan dioja kopioimalla opita jatko-opintovalmiuksia ja elämässä merkityksellisiä taitoja.

Viime keväänä tykästyin Tabletkoulun PS1-kurssin raikkaaseen lähestymistapaan vaikka olinkin ollut vähän epäileväinen digikirjojen suhteen. Elin toivossa, että Tabletkoulun oppimateriaali ja oppimisympäristö voisivat auttaa muuttamaan edes jotain ja päätin kokeilla.

Muutos laittaa open oppimaan

Ensi askeleeni Tabletkoulun käyttäjänä olivat kovin kömpelöitä. En osannut organisoida ja hallita luokkatilannetta, kun kaikilla oli ruudut edessään, ja tuntui, että vuorovaikutusta oli tavanomaista vähemmän. Epäilin jo tehneeni suuren virheen ottaessani Tabletkoulun materiaalin kurssikirjaksi.

(Ollakseni täysin rehellinen olin jo ihan paniikissa, koska olin tuossa kohtaa ehtinyt lupautua tuottamaan oppikirjailijana uuden LOPSin mukaisia materiaaleja Tabletkoululle ja sitten tuntuikin siltä, ettei sähköisellä materiaalilla opiskelusta tule omassa luokassa yhtään mitään.Kuumeisesti mietin, pääsisinkö jotenkin sitoumuksistani eroon.)

Vähitellen aloin kuitenkin löytää tunteihin oman rytmini, jossa vuorottelevat opettajan tietoiskut tai virittelyt, koko ryhmän keskustelut ilman häiritseviä ruutuja sekä ryhmä- ja yksilötyöskentely harjoitusten parissa laitteiden äärellä. Toisessa jaksossa opiskelijoidenkin palaute oli, että kurssissa oli toimivaa ja hyvää vuorovaikutusta ylenpalttisesti. Sähköisen materiaalin käyttö ei sittenkään uhkaa oppimisen vuorovaikutteisuutta - päinvastoin.

Yhteinen aika kannattanee käyttää yhdessä toimimiseen? 

Painopisteen siirtäminen opettajan luennoinnista tekstiin, kuviin ja videoihin tutustumiseen harjoitusten ohjaamana vähensi myös laitteiden häiriökäyttöä. Puhelimen maailma ei sittenkään pärjää aktiiviselle ja mielekkäälle toiminnalle omassa opiskeluryhmässä.

Pitkäjänteistä oppimista koeviikkoahdingon sijaan

Ilokseni huomasin positiivista muutosta muissakin murheen aiheissani. Harjoituspainotteinen opiskelu muuttaa opiskelijoiden työskentelytottumuksia. Aivan riemastuttavaa oli lukea kurssipalautteesta, että kerrankin tuli tehtyä hommia koko kurssin ajan. Olinhan sen toki huomannutkin, kun harjoitusten seuranta on Tabletkoulussa niin kätevää.

Koska mainioita harjoituksia on valmiina ja moniin vielä mallivastauksetkin ja ne kertyvät yhteen ja samaan paikkaan, opettajan työni on keventynyt ja kohdistunut paremmin oleelliseen. Resurssia on vapautunut kommentoida kunnolla sitä, missä kommentoinnilla on oikeasti merkitystä.

Aikaa ei enää tärväänny samalla tavalla esimerkiksi papereiden järjestelyyn, väärään paikkaan tai väärässä tiedostomuodossa palautettujen tehtävien setvimiseen, erilaisten "kuka on tehnyt ja keneltä vielä tekemättä"-listojen ylläpitämiseen, excel-taulukoiden täyttelyyn tai omien monisteiden tai sähköisten oppimiselementtien luomiseen alusta lähtien, vaikka jotain on toki kiva luoda itsekin. 

Oppimisen taitojen oppimista

 

Ensimmäistä kertaa elämässäni sain opiskelijat aidosti harjoittelemaan ja oppimaan omien muistiinpanojen tekemistä, mikä on kullanarvoinen taito. Edellisessä jaksossa opiskelijat olivat valittaneet, että ruudulta ei pysty lukemaan kokeeseen. Niinpä ohjasin kaikki tekemään kurssin aikana niin hyvät muistiinpanot itselleen, ettei koko kurssin tekstimassaan ole mitään tarvetta palata kerratessa vaan voi vain tulostaa itselleen mainiot muistiinpanot.

Alussa harjoittelimme muistiinpanotekniikkaa. Opiskelijoiden sähköisistä muistiinpanoista oli helppo poimia esimerkkejä tarkasteltavaksi. Itsestään epävarmat saivat koko kurssin ajan palauttaa muistiinpanonsa opettajan nähtäväksi varmistaakseen, että ovat löytäneet oleellisen. Muistuttelin pitkin kurssia siitä, että muistiinpanoihin on tarkoitus kiteyttää oivalluksia kaikesta oppimistoiminnasta - yhtälailla siis harjoituksista ja keskusteluista tai tiedonhankintatehtävistä kuin valmiin tekstin lukemisestakin.

Pidän siitä, että Tabletkoulun kursseissa ihan kaikkea ei ole kirjoitettu valmiiksi pureskeltuun muotoon perustekstiksi vaikka se kattaakin kaikkein oleellisimman. Se haastaa opiskelijoita olemaan aktiivisia tiedonrakentajia koko kurssin ajan ja arvioimaan toistuvasti, mikä on oleellista. On selvää, että joitakin epävarmuudessa eläminen ahdistaa ja kaikki tarvitsevat opettajan tukea ja ohjausta. Siksihän me opettajat olemme olemassa.

Kurssipalautteessa kysyttiin, mikä oli sinulle merkityksellisintä kurssilla. “Opin ihan huomaamatta, kun kurssilla oli niin mukavaa tekemistä.” “Opin tekemään muistiinpanoja itsenäisesti.” Siinä kohtaa opettaja virnistää ja tietää tehneensä kerrankin jotain oikein.

(Kuvat Pixabaysta CC0)

Opin, että yhteistyö on hyvä asia!

Pidin lukion psykologian kurssikokeen ryhmätenttinä viidettä kertaa. Ensimmäinen yritys monta vuotta sitten tuntui ihan fiaskolta. Osaamisen ja panostamisen taso vaihteli suuresti, opiskelijat eivät osanneet hyötyä toistensa osaamisesta ja lopputuloksena ei ollut yhteinen tuotos vaan yksilöiden tuotokset, joiden pohjalta tuntui ihan järjettömältä antaa ryhmäkohtaiset arvosanat.

Viime vuonna kokeilin useamman kerran ja yritin kehitellä toimintatapaa, joka näyttäytyisi myös opiskelijoille mielekkäänä ja oikeudenmukaisena.

Olen päätynyt siihen, että valinnanvapaus on tärkeää (sana hyvistä kokemuksista kiirii kyllä ja osallistumisinto kasvaa). Siksi opiskelijat saavat päättää haluavatko osallistua ryhmätenttiin ja tehdä sen rinnalle kurssin aikana muiden kurssitöiden ohella arvioitavan kotiesseen, jolla voivat osoittaa yksilöllistä osaamistaan, vai pitäytyä perinteisessä yksilökohtaisessa kurssikokeessa. Vaaka oli jo vuodessa kallistunut niin, että ⅔ osaa valitsi ryhmätentin, kun se vielä vuosi sitten oli ⅓ - vaikka väittävät, että koulussamme on kilpailuhenkisiä ja suorituskeskeisiä opiskelijoita.

Tehtävät tehtiin kannettavilla tietokoneilla ja avoin netti oli käytettävissä. Täältä voit katsoa tehtävät ja itsearviointi + ryhmäarviointilomakkeet. 

Tiedonhakua opiskelijat tekivät varsin vähän - joitakin käsitteitä kävivät tarkistamassa. Tähän voisi ehkä jatkossa kannustaa enemmänkin ja muotoilla mukaan tehtäviä, joisssa sillä on aidosti merkitystä.

Luokassa oli kokeen aikana todella mukava ilmapiiri (tekisi mieli jakaa valokuvatkin, mutta en saanut lupaa siihen). Ryhmät oli arvottu ja alku oli hiukan kankeaa, mutta kun opiskelijat lämpenivät ja rohkaistuivat jakamaan osaamistaan ja kehittelemään ajatuksia yhdessä, käynnissä oli rento mutta intensiivinen aktiivisen toiminnan hetki. Erityisen iloinen olin havaitessani sivusta, miten erilaiset vahvuudet kukoistivat: yksi ideoi ennakkoluulottomasti, toinen esitti loistavia tarkentavia kysymyksiä, kolmas tiivisti ja koosti hienosti rakentaen loogista kokonaisuutta.

Kahdessa ryhmässä viidestä oli työskentelyn itsearvioinnissa annettu erilaisia arvosanoja eri jäsenille eikä kaikille samaa. Sivusta seuranneena kolmannessakin ryhmässä oli minusta epätasaisuutta osaamisessa ja osallistumisaktiivisuudessa, mutta siellä ei tohdittu arvottaa eri jäsenten panosta eri tavoin.

Palaute kokemuksesta oli yksinomaan positiivista. Lisäksi opiskelijani ovat joko oppineet itsereflektion kielipelin ja huijaavat hyvin opettajaansa tai ovat harvinaisen fiksuja. Vai mitä arvelet?

*****

Ryhmätentin tekeminen oli mukavampaa ja opettavaisempaa sillä sai palautetta ja neuvoja toisilta ennen varsinaista palautusta.

Ryhmätentin tekeminen oli hauska kokemus. Oli kiva tehdä koe ryhmässä kun kaikki voivat muokata toistensa vastauksia ja näin kokonaisuudesta tulee parempi, kun kaikki pääsevät hiomaan sitä.

*****

Opin erilaista tietoa ja täydennystä omiin tietoihini, ryhmätyöskentelyn taitoja, toisten mielipiteiden kuuntelun ja asian eteenpäin kehittelyyn taitoa. Antamaan oman panokseni.

Yhdessä oli kiinnostavaa tehdä, kun jokainen muisti vähän eri tavalla asioita. Joutui miettimään ihan oikeasti, miten se nyt tarkkaan ottaen menee.

Tässä oppi asiat tosi hyvin.

Ryhmätentti oli miellyttävä kokemus, sillä tietojen yhdistäminen ja jakaminen mahdollisti asioiden kokoamisen selkeäksi kokonaisuudeksi. Yksin tekemisestä olisi jäänyt sekavampi olo.

Opin asioiden yhteen kokoamista ja soveltamista.

*****

Syvensi omaa tietoa, kun sai muiden kanssa keskustella. Nolotti vähän, kun olin valmistautunut huonommin kuin muut.

Sain paremman kuvan osaamiseni tasosta (kirjoitti huippuoppilas, joka toistuvasti on kuvitellut olevansa melko huono)

Yllätyin, kuinka paljon pystyin auttamaan myös muita ajatuksillani.

******

Opin keskustelemaan vastauksista ja korjaamaan sekä tekemään lisäyksiä muiden vastauksiin ja arvioimaan kriittisesti.

Opin ryhmätaitoja ja oman ponnistelun tärkeyden. Kaikissa asioissa ei voi luottaa toisten opiskeluihin, koska he eivät tuo osaamistaan esille tai eivät yksinkertaisesti ole opiskellut.

Opin ryhmätyötaitoja, asioiden katsomista muiden näkökulmasta, omien mielipiteiden jakamista.

Aluksi stressasin asiaa, koska tämä oli aivan uusi juttu. Lopuksi kun kaikki auttoivat kaikkia, asiat tuntuivat kivalta tehdä, kun huomasi, ettei tarvitse ajatella pelkästään itsekseen.

Opin kritisoimaan toisten tuotoksia järkevästi.

*****

Tehtävät olivat onnistuneita, sillä niissä piti osata soveltaa opeteltua asiaa eikä suoraa vastausta löytynyt. Tehtävät olivat sopivan haastavia - mikään ei ollut liian helppo eikä liian vaikea.

Opin, että soveltavat tehtävät opetellusta aiheesta ovat opettavaisempia kysymyksiä kokeessa kuin että pitäisi muistaa yksityiskohtaista tietoa kirjasta.

Tällaisia kokeita voisi järjestää jatkossakin. Opiskelijoille on helpotus kun ei tarvitse stressata niin paljon, kun muutkin pääsevät korjaamaan ja täydentämään omaa tehtävää. Ja juuri asioiden soveltaminen käytännön tilanteisiin auttaa oppimaan.

Ja sitten se, mikä saa melkein kyyneleet uupuneen open silmiin…

Opin, että yhteistyö on hyvä asia!

(Sitä vain mietin, miten tämä porukka tulee selviämään aikanaan ylioppilaskirjoituksissa, kun ykköskurssi meni oppimispäiväkirjoilla ja käsitekokeella, kakkoskurssi ykslöllisen oppimisen menetelmällä itsearviointiin perustuen ilman koetta, kolmoskurssi tällä ryhmätentillä ja neloseen ja vitoseen opella on vielä aikaa keksiä muita kummallisuuksia :)

Voisiko uskaltaa lakata pelkäämästä?

Täällä ne ovat taas - YLIOPPPILASKIRJOITUKSET. Ja taas opehuoneissa ihmetellään, olisiko tuo ja tämäkin pitänyt opettaa ja miten ihmeessä kurssien puitteissa voisi mitenkään ehtiä käydä läpi kaiken mahdollisen.

Opettajat eivät pelkää. Opettajathan esiintyvät luokissaan kaiket päivät.
Opettajat eivät pelkää. Opettajathan ovat itsenäisiä oman polkunsa kulkijoita.
Opettajat eivät pelkää. Opettajathan varmistavat oppimateriaalivalinnalla ja linkkiseteillä ja monistenipuilla että ovat tehneet riittävästi.

Höpöhöpö. Kyllä meidän heimossamme pelätään.

Pelätään, että vaikutetaan tyhmiltä ja tietämättömiltä, kömpelöiltä ja osaamattomilta. Hyvin vedetty esitys on turvallisempi vaihtoehto kuin avoin dialogi tai kokeileva digiloki. Pelätään, että näytämme oppijoilta.

Pelätään, ettei täytetä mittaa, ettei kelvata, että uuvutaan, On turvallisempaa vetää edelleen omaa uraa kuin sopeutua koulun uudistuslinjauksiin, jakaa omia ideoita tai kokeilla jotain uutta. Pelätään vastustaa näkyvästi järjettömyyksiä, joita jostain kaukaa hallinnosta meille tuotetaan.

Pelätään, ettei olla opetettu tarpeeksi eikä oikeita asioita. Sitä ei pelätä, että opetettiin haitallinen työskentelykulttuuri tai asenne, koska siitä ei tule arvosanaa Ylioppilastutkintolautakunnalta.

Opehomma on aika raskas homma. Rohkea on se, joka uskaltaa pelon kanssa.

Aloittelijan työkalupakki

Haaveilen siitä, että ensi lukuvuonna saisin paneutua enemmän pedagogiikkaan kuin tekniikkaan - että saisin aloittaa lukuvuoden aika tavalla toimivammassa teknisessä ympäristössä kuin menneenä syksynä. 

Sen eteen on täytynyt ja täytyy tehdä töitä usealla rintamalla: On itse testailtava ja tutkittava, millä välineillä ja sovelluksilla mikäkin toiminto on mielekästä tehdä ja kartutettava omaa osaamista. Mahdollisuuksien kirjo on aika uuvuttava ja neuvoa kysyessä kaikilla vastaajilla on eri suosikit. Elämän yksinkertaistamiseksi päätin jossain kohtaa paneutua edes alustavasti siihen, mihin kaikkeen Google-tunnuksilla pääsee käsiksi ja mihin sen kautta avautuvat sovellukset taipuvat. Samalla on pitänyt yrittää osoittaa ylemmille tahoille, että tvt:n opetuskäyttö on ihan eri asia kuin hallintoportaan työskentely päätelaitteilla.Oman juonteensa pohdintaan tuo ihmettely sähköistyvien ylioppilaskirjoitusten vaatimusten äärellä.

Kouluvuoden kääntyessä loppusuoralle tulin koonneeksi perusteluita sille, miksi kannattaisi hankkia kaikkien muiden tunnusten lisäksi koko koululle vielä GAFEkin (Google Apps for Education), ja samalla kokoilin ideoita, miten päästä alkuun tvt:n opetuskäytössä. Lopputulokseksi muovautui paketti yksinkertaisia perusopettajan esimerkkejä ja ohjeita ja käyttövinkkejä muhimaan omaan ja kollegoiden päähän kesäksi. Ihan kaikkia hienouksia (esim. Doctopus + Goobric, GoogleClassroom) en uskaltanut tuohon vielä lisätä, mutta jännä niihinkin on päästä tutustumaan. 

Ja kesällä voisi olla kiva herkutella jollain, millä saa tehtyä visuaalisesti kiehtovia tuotoksia. Minkähän kanssa aloittaisi?

Kolmannes kokeilua takana - iskeekö epätoivo, luovuttaako ope?

Ohjeellisen aikataulun mukaan varhaislapsuuden kehityksen keskeiset teoriat tulisi olla hallussa. Opettajana olen yhtä kysymysmerkkiä: Tapahtuuko opiskelijoissa tarpeeksi diasarjojen ja videoiden  äärellä? Pääsevätkö he keskusteluissaan niin syvälle kuin haluaisin heidän pääsevän? Olisiko sittenkin pitänyt ottaa ensin kesä aikaa laatia oikeasti hyviä tehtäviä ja tehdä tiukemmat pakolliset tehtäväpolut? Olen saanut todella vähän luettavaa eteeni. Samalla olen ihan hurmiossa yksittäisten opiskelijoiden ja pienten porukoiden kanssa käydyistä keskusteluista, joita tulee joka tunnilla.

Paljonko opettaja voi olla äänessä pilaamatta opiskelijan oppimista?

Alkusuunnitelmassa olin varannut itselleni oikeuden käyttää 15 minuuttia tunnin alusta johonkin yhteiseen. Aina en ole sitä käyttänyt. Kerran käytin sen opiskelutekniikkaan liittyvien näkökulmien syventelyyn, koska kyselyssä muutama opiskelija oli maininnut, että opettajalta on vaikea kysyä, koska "se antaa minusta huonon kuvan opiskelijana". Ennen kaikkea halusin painottaa sitä, että ohjausta ja apua on saatavilla juuri niin paljon kuin opiskelija pyytää ja että on opittavissa oleva taito oppia huomaamaan, milloin voi hyötyä toisten osaamisesta, ja  osata pyytää apua. Kehuin tietysti aktiivisimmat ryhmissä haastavia kysymyksiä opettajalle kehitelleet julkisesti!

Toisen kerran kertasin, koostin ja haastoin soveltamaan kurssin alkuosan keskeisimpiä teorioita. Sen jälkeen jäi kyllä jotenkin surkea fiilis: Olisi pitänyt käyttää yhteinen aika vaikka saman asian käsittelyyn minidraamoina tai pikaväittelyinä tms. sen sijaan että painun taas puhevyöryyn. Viisas kollega pohti kerran, montako minuuttia tunnista opettaja voi käyttää pilaamatta kenenkään oppimista. Eikö ole loistavasti asetettu kysymys? (Kiitos Marja Oilinki!) Tällä kertaa vaikutti siltä, että varttikin meni väärin. Huoh.

Sietääkö ope epävarmuutta?

Sitten lankesin. En kestänyt enää omaa epävarmuuttani siitä, opitaanko luokassani oikeasti vaan halusin päästä testaamaan sitä. Perustelin asian tietysti itselleni hurskaasti "Opiskelijat tarvitsevat tukea oman oppimisensa ohjaamisessa ja arvioinnissa" - mikä sekin on täysin totta. Socrativella testailin alkukurssin käsitteistöä ja hajonta osoittautui suureksi. Se antoi kuitenkin aika hyvin uutta potkua myös niille, joilla testi ei sujunut kovin hyvin. Ehkä on niin, että tässä vaiheessa perinteiseltä koulupolulta poikkeaminen sittenkin vaatii jatkuvasti myös peilejä, joilla tehdään näkyväksi, miten hölmöä luokassa on istua aikaa tappamassa ja miten psykologian oppiminen on myös psykologian kielen oppimista ajattelun välineeksi. Monivalintatestiä kiinnostavampaa voisi kyllä olla esim. ryhmäkeskustelu opiskelijoiden piirtämän käsitekartan äärellä. Opena voisi kysellä, mikä on ollut yllättävintä, merkityksellisintä, hankalinta jne. ja ohjailla kysymyksillä haastavaankin soveltamiseen.

Ovatko rutiinit vahvuus? Tarvitaanko vaihtelua?

Suunniteltu ja etukäteen aikatauluun merkitty yhteistyöskentely toi kivaa vaihtelua kurssiin. Opiskelijat eivät käytännössä ole oma-aloitteisesti tarttuneet mihinkään tavanomaisesta poikkeaviin tuottamisen muotoihin vaan luokassa lähinnä keskustellaan ja kirjoitetaan tunnista toiseen. Luulen, että seuraavalla kerralla rakennan kurssiin paketin ennalta määrättyjä luovia tehtäviä eri aihepiireistä niin, että kurssin alussa saa valita omansa laajasta valikoimasta ja säännöllisin väliajoin pidetään "show me"-tunteja, joissa videot, animaatiot, haastattelut yms. pääsevät esittelyyn. 

Opiskelijoiden itsekuri toimii ja ei toimi

Kilpailu ajasta ja energiasta ahdistaa. Opiskelijat itse toivat esiin huolen, että nyt kun muiden aineiden työt alkavat erääntyä, ne tulee tehtyä "kun on pakko" mutta psykologia jää jalkoihin. Toisaalta en ole kertaaakaan havainnut yhdenkään opiskelijan lukevan psykologian tunneilla kielten sanoja tai edes piipahtavan Facebookissa - mikä on ihan arkipäivää perinteisessä opetuksessa! Luulen, että koska opiskelijat työskentelevät ryhmissä, vertaiskontrolli saa heidät yllättäen pysymään aiheessa - tai ainakin melkein aiheessa, sillä ovathan omat lapsuudenmuistot mitä oleellisimmin osa persoonallista kosketusta psykologiaan!

Ahdistaa ja ilahduttaa

Tehtävien puute ahdistaa. Jotenkin ounastelen, että ihan näin suuri vapaus opiskelutavoissa ei sittenkään ole paras vaihtoehto. Muutos yksilölliseen oppimiseen humanistisissa reaaliaineissa tulee olemaan iso haaste oppimateriaalien tuottajille, koska kirjoja ei ole ollenkaan rakennettu ensisijaisesti opiskelijan aktiivisuudesta ja tehtävälähtöisyydestä käsin.

Jos on ollut yhtä opettajakeskeinen luokan valtias ja ennen kaikkea opiskelijoiden jututtaja kuin minä, ei kunnon tehtäviä ole tullut vuosien varrella kehiteltyä mitenkään runsaasti. Reaaliaineissa on myös se haaste, että on vaikea laatia sellaisia tehtäviä, joihin olisi olemassa sillä tavalla selkeä ratkaisu, että opiskelija pystyy itse välittömästi tunnistamaan, onko hän niin sanotusti osannnut tehtävän. Matematiikan, fysiikan ja kemian laskujen kanssa on todella paljon selkeämpää. Varokaa vain ainekollegat, alan viekoitella teitä hyvien tehtävien yhteistuotantoon!

Rentous ilahduttaa. On tosi kiva mennä tunnille tietäen, ettei tarvitse venyä tunnin stand up -esitykseen. Onhan se toki surkeaa luopua narsismistaan ja vuosien varrella kertyneistä "parhaista jutuista".  Olen varsin aktiivinen tunneilla pomppiessani opiskelijoiden keskellä, mutta kohtaamiset vievät vähemmän energiaa kuin estradilla esiintyminen ja ovat itselle paljon inspiroivampia. Tykkään tästä. Vielä en luovuta.

Yksilöllisen oppimisen eka viikko

Ensimmäisen tunnin innostuksen jälkeen oli edessä suuren hämmennyksen kakkostunti. Aloitin tunnin sanomalla, että alkakaahan vain hommiin. Vartti meni useimmilta ihan vain ihmetellessä ja lopulta kävin muutamille antamassa ihan konkreettista vihjettä "Aloitapa vaikka tämän diaesityksen kanssa Moodlessa". Valtaosa opiskelijoista asettautui työskentelemään jonkinlaisessa ryhmässä.

Minulle upeinta olivat useiden ryhmien kanssa käydyt keskustelut. Heti kävi päivänselväksi, että jos olisin perinteiseen tapaan luennoinut, vetänyt opettajajohtoista keskustelua ja pikkutehtäviä, luokan lahjakkaimmat eivät olisi päässeet toimimaan ollenkaan sillä tasolla kuin nyt. Jess! 

Havaitsin, että muutamalta porukalta karkasi ajankäyttö hallinnasta. Vaivihkaa siitä vähän lopulta vihjaisin, mutta ajattelin olla toistaiseksi puuttumatta ja katsoa, josko osaisivat korjata otettaan ihan itse.

Seuraavilla tunneilla rutiineita alkoi vähitellen löytyä. Näppärimmät olivat upeasti vauhdissa bloginsa, oppiksensa tai vihkonsa kanssa ja hitaimmat alkoivat tarvita jo vähän tuuppimista. Koska ryhmä on niin iso, päätin ryhdittää kaikkien otetta teettämällä vielä pienen kyselyn, jossa kunkin tuli määritellä omia suunnitelmiaan ja jonka kautta saisin vielä kaikilta tietoa, millaista tukea he arvelevat eniten kaipaavansa.

Yksilöllisen oppimisen kokeilu

Edessä on kevään viimeinen jakso, jossa opetustunteja tulee kaikenlaisen koulun muun ohjelman takia poikkeuksellisen vähän, tulossa 34 opiskelijan ryhmä psykologian ensimmäiselle syventävälle kurssille ja tunnit iltapäivän viimeisiä ja aamutunteja - siinä on katastrofin ainekset kasassa. Samalla siinä on hyvä syy ottaa oikein kunnon riski ja kokeilla rakentaa koko kurssi ihan toisin Pekka Peuran innoittamana siitä huolimatta, etten pystynyt edellisen jakson aikana valmistelemaan asioita niin kuin olisin halunnut ja aikaa on olemattoman vähän tarpeeseen nähden.

Tällainen tuli ulos ahdingossa tehdyn pikaisen luomisprosessin lopputuloksena

• Kukin opiskelee omalla tavallaan, omassa aikataulussaan ja itse oppimistaan arvioiden. Kurssiarvosana perustuu puhtaasti itsearviointiin.
• Moodle aktiiviseen käyttöön kurssin kotipesäksi.
• Diaesityksistä minivideoita opiskelijoiden katsottavaksi (jos vain ehdin tehdä!) tai oppimispoluiksi muokattuja paketteja, joissa teoriatiivistelmät, videolinkit netin englanninkieliseen aarteistoon, pohdintatehtävät ja muut aineistolinkit vuorottelevat.
• Kurssin "kartta" - kaikki teoria yhdessä kaaviossa Cacoossa
• Tehtäviä tentti-työkalulla vastauksineen (ehdinköhän ja osaankohan tehdä niitä tarpeeksi?) tai tehtävä-työkalulla vapaamuotoisempien tuotosten palautteluun. Tehtävissä jotenkin eroteltuna ihan perustehtävät ja syventävät tehtävät. Lisäksi painotetaan sitä, että kaiken ei aina tarvitse olla tekstiä.
• "Tarrataulu" opiskelijoiden etenemisen seuraamiseksi ja pienen pelillisyyden luojaksi (eihän tämä nyt mitään oikeaa pelillisyyttä ole)
• Opiskelijoille kurssin alussa käteen vihkonen, jossa on
• Kurssin sisällöt palasteltuna ja viitteellinen aikataulusuositus
• Itsearvioinnissa kurssin lopussa käytettävät kysymykset näkyvissä (itsearviointi näkyvissä myös Moodlessa kurssin alusta alkaen)
• Kurssin pakolliset tehtävät
• Ryhmissä vähitellen kurssin aikana "kummilapsityö"
• Kaksi esseetä opettajan kommentoitaviksi
• Vähintään yksi luokan ulkopuolella tapahtuva haastattelu tai tutkimustehtävä
• Itsearvioinnin tekeminen kurssin lopussa

Vihkosen lisäksi ensimmäisellä tunnilla esitellään ideoita ja suosituksia erilaisista opiskelun tavoista

• Yhdessä tai yksin - hyödynnä kavereita, koska heidän kanssaan jutellessasi huomaat heti, jos olette käsittäneet jonkin asian eri tavoin ja ajattelusi kehittyy.
• Kirja ja diaesitykset moodlessa peruslähtökohtana, tutki epäselviä tai erityisen kiinnostavia kohtia netistä lisää, kysy kavereilta, huikkaa opettaja juttelemaan. Luokassa voi olla vaikea keskittyä lukemiseen, joten voi olla hyvä lukea aina seuraava asia kotona ja keskittyä luokassa sen työstämiseen.
• Tee muistiinpanot, koska olet niistä iloinen yo-kokeeseen valmistautuessasi. Valitse muistiinpanotapasi.
• kopioi ja muokkaa diaesityksistä itsellesi oma versio
• kirjoita diaesitysten pohjalta kokonaan omin sanoin sähköisesti
• tee käsitekarttoja
• kirjoita vihkoon, jos rakastat geelikyniä (mutta ymmärrä, että sähköiset muistiinpanot olisivat ihan loistavat, koska myöhemmin voit niin kätevästi muokata niitä, linkittää ja kopioida tulevilla kursseilla, kun samoihin asioihin viitataan. Ja ne ovat puhelimessa mukana joka festareilla ja leffareissulla ja kesätyöpaikassa, kun tulee äkillinen tarve tarkistaa, mikä sen kolmannen kiintymystyylin nimi olikaan!)
• Tee tehtäviä oman tarpeesi ja aikataulun mukaan. Niiden kautta voit tarkemmin tutkia omaa osaamistasi ja välillä vähän irrotellakin luomalla jotain hauskaa. Tuotoksista voit aina pyytää myös opettajan kommentit - ne ovat tapa tehdä omaa ajattelua näkyväksi.
• Kirjoita oppimispäiväkirjaa tai vastaavaa itsellesi tai opettajankin seurattavaksi (jaettu Google-dokumentti tai blogi), jos tykkäät sellaisesta. Tai tee vlogi. Tai kerää Twitteriin hieno sarja. Tai ihan mihin tahansa.

Suuri epävarmuus

Onko tämä ihan liian avoin ja väljä konsepti? Olisiko pitänyt tehdä pakollisia osioita enemmän?

Suostuin yo-paineen alle ja kirjojen sisältöähkyyn - latasinko ihan liikaa kurssisisältöihin?

Mitä opiskelijat voivat oikeasti ehtiä tällä metodilla kuormittumatta kohtuuttomasti?

Ehdinkö oikeasti kohtaamaan luokassa jokaista riittävästi näin suuressa ryhmässä?

Saanko oikeasti kasattua juttuja sinne moodleen riittävän ajoissa ja riittävän paljon?

Mitä jos opiskelijat eivät yhtään tykkää koko jutusta?

Olen kuitenkin päättänyt elää elämäni suuresti uskaltaen. Huh!

Yksilöllisen oppimisen menetelmä reaaliaineissa

Pekka Peura ajatuksineen ja kokeiluineen on inspiroinut minua suuresti. Ja tuottanut kovasti päänvaivaa. Pitkin vuotta olen pähkäillyt, miten yksilöllisen oppimisen mallia voisi soveltaa lukion humanistisissa reaaliaineissa. 

Ainakin seuraavat asiat pitäisi jotenkin pohtia ja ratkaista

Meillä ei humanistisissa reaaliaineissa juurikaan ole olemassa muita kuin ihan mekaanisia perustason tehtäviä, joihin olisi olemassa yksiselitteinen ratkaisu, niin että opiskelija itse pystyy helposti tunnistamaan, onko hän "osannut" tehtävän. Millaisia olisivat hyvät vaativamman tason tehtävät? Voiko reaaliopiskelua rakentaa tehtäväpohjaiseksi? Ongelmalähtöiseksi? Ratkaisukeskeiseksi?

Meillä ei taida olla kovin hyvin eksplikoituna oppiaineeseen kuuluvia keskeisiä taitojakaan. Mitkä olisivat sellaisia taitoja (tai tiedon ymmärtämistä), joissa opiskelijat tulevat oikeasti osaamisensa ylärajoille ja hyötyvät osaavamman opastuksesta? Tunnistanko opettajana näitä taitoja ja osaanko ohjata niiden oppimisessa? Onko reaaliaineiden opiskelu sittenkin pohjimmiltaan luetun muistamista? (Apua, tässähän ajaudutaan syviin vesiin!)

Reaaliaineiden tulisi toki opettaa tiedonhankinnan ja -hallinnan taitoja, mutta niihin pitänee palata sitten kun meillä on uusi rajatumpi OPS tai paremmin määritelty yo-tutkinto. Tämänhetkinen tilanne turhauttaa ja raivostuttaa.

Yksi keskeinen oppimisen prosessi on argumentaation ja sovellusten luomisen taitojen kehittely keskustelussa. Miten siihen voisi rakentaa tukiaskelmia niin, että opiskelijat keskenään pääsisivät riittävän syvälle? Vai onko ainoa vaihtoehto sovittaa yksilöllisen etenemisen lomaan kunnolla myös yhteistä prosessointia? Mikä olisi hyvä suhde ajankäytössä?

Miten sisällyttää kurssiin riittävästi yo-kokeeseenkin auttavaa (ja muutenkin aineen luonteeseen hyvin sopivaa) esseekirjoitusharjoittelua, kun niitä on aika vaikea tarkastella osuvasti ja syvällisesti vertais- tai itsearviointina ilman oikeaa opettajan kokonaisvaltaista asiantuntija-ajattelua?

Jos tehtävät eivät toimi joka kohdassa etenemisen ja osaamisen peilinä, niin mikä toimii?

Kuka opettaisi opea?

Kuka kertoisi? Kuka opettaisi ja ohjaisi opea? Entä jos ei yrittäisikään rakentaa maailmaa valmiiksi ja vankkaa alustaa omalle pönötykselleen vaan lähtisi vain kokeilemaan jotain - learning by doing? Saahan ope oppia sillä tavalla, saahan? Ja mallintaa samalla oppimista ja siihen kuuluvaa riskinottoa opiskelijoille? Kyllä saa!