Miksi YTL:n pienikin mielivaltaisuus on merkittävä ongelma?

1. Lukiolaisten hyvinvointi heikkenee entisestään - samoin opettajien.

• LOPS:n väljä tulkinta tai suoranainen LOPS:n vastaisuus antavat signaalin, että pitää opettaa ja opiskella vielä entistäkin enemmän.
• Liian suppeiksi yo-kokeen kannalta koetut kirjat eivät myy.
• Kirjantekijät tulkitsevat LOPSia ja laittavat varmuuden vuoksi paljon asiaa.
• Tunnolliset (aloittelevat) opettajat käyttävät oppimateriaaleja usein opsina ja kauhovat vielä rinnakkaisista kirjoistakin varmuuden vuoksi lisää sisältöä. Kiireen tuntu ja ahdistus vain lisääntyvät.
• YTL saattaa edellyttää mitä tahansa, koska LOPS ei ole täysin yksiselitteinen. => käytännössä meillä on kaksois-ops, jossa ylioppilaskokeiden asettamat tavoitteet tai oletukset niistä jyräävät.
  
  Aiempi laajempi pohdintani analysoi, miksi äärettömän tärkeä lukiolaisten hyvinvoinnin parantaminen on miltei mahdoton tehtävä. Meillä ei ole yhteiskunnassa varaa tuottaa enää yhtään loppuunpalaneita nuoria eikä myöskään alaa vaihtavia tai työkyvyttömiksi uuvutettuja opettajia.

2. Korkeakouluvalinnat ovat sattumanvaraisia eikä lukiolaisella ole tosiasiassa minkäänlaista oikeusturvaa.

• Nykyinen kokeiden arvostelu liian hienojakoisella asteikolla ei ole millään tavalla reliaabelia. Kukaan ei pysty pätevästi osoittamaan, mitä eroa on 16 ja 17 pisteen esseellä. 
• Opiskelija voi tehdä arvostelustaan oikaisupyynnön, mutta sen tulee perustua YTL:n kirjoittamiin hyvän vastauksen piirteisiin, jotka toimivat arvostelun kriteereinä. Niissä muotoilut ovat kuitenkin suunnilleen tällaisia: "15–17 p. Vastauksessa on monipuolista psykologista tietoa. Vastaus muodostaa kiitettävän kokonaisuuden. Psykologista tietoa sovelletaan kiitettävästi ja perustelut ovat kattavia ja vakuuttavia.". Miten siis ratkaistaan, kumpi on oikeassa, jos toinen sanoo, että vastaus on oikeasti 16 pistettä ja toinen kannattaa 17 pistettä?
  
  Kokelas saattaa tehdä arvostelustaan hyvin yksityiskohtaisen analyysin ja argumentoida pistemuutoksen puolesta huolellisesti, mutta hänellä ei ole olemassa kriteeristöä, johon perustaa vaatimuksensa. Vastaukseksi YTL:stä tulee useimmiten standardimuotoinen kirje, jossa todetaan, että arvostelussa ei ole tapahtunut oikaisua vaativaa virhettä. Siinä ei vastata mitenkään kokelaan esiin nostamiin näkökulmiin eikä perustella ratkaisua mitenkään vaan kirje on kaikille sama. Tästä päätöksestä ei voi enää valittaa mihinkään.
  
  Kokeen arvosana määrittyy kuitenkin tietyn pisterajan mukaan. Se on ihan sattumaa, onko kokelas 1-5 pistettä alle rajan vai yli rajan. Korkeakouluvalinnassa toinen pääsee sisään ja toinen ei aivan sattumanvaraisin perustein, kun valintapisteet määräytyvät ylioppilaskokeen arvosanojen mukaisesti eivätkä ota huomioon tarkemmin kokelaan sijoittumista jonkin arvosanan sisällä.
• Kun mukana on vielä lisäksi tehtäviä, jotka eivät tosiasiassa mittaa osaamista vaan tuottavat pisteitä sattumanvaraisesti, koe ei erottele ja aseta järjestykseen ollenkaan luotettavasti.

3. Luottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin ei pidä rapauttaa.

• Valveutuneet nuoret tunnistavat YTL:n ongelmat ja epäluotettavuuden. Nuoruudessa rakenentaan voimakkaasti omaa maailmankuvaa, arvomaailmaa ja asenteita. Yhteiskunnallinen epävakaus lisääntyy, jos yhä suurempi osa väestöstä ei koe luottamusta yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan. Onko meillä varaa siihen?
  
  

YTL työskentelee liian niukilla resursseilla. Olisiko tähän aika reagoida OKM:ssa?

YTL:n toimintaa ei valvota ja tutkita riittävästi. Olisiko tähän aika reagoida OPH:ssa ja Karvissa?

YTL ei toimi riittävän vuorovaikutteisesti sidosryhmiensä kanssa. Olisiko aika ottaa myös opettajien ja esim. oppikirjailijoiden osaaminen käyttöön? Esimerkiksi psykologian jaokselle on ehdotettu useita kertoja, että yhteistyössä voitaisiin laatia laaja satojen väittämien kysymyspankki, josta YTL voi arpoa kokeeseen kysymykset ja jossa kokelaat voivat halutessaan harjoitella. Tällöin olisi jo etukäteen tiedossa yhteinen ymmärrys oikeista vastauksista ja tehtävä taatusti erottelisi edelleen, mutta vähän osuvammin kuin nykyiset arpajaiset. 

Huomasin kirjoittaneeni aiheesta vuonna 2014 HS:iin. Isot laivat kääntyvät hitaasti.

Kun ope ei osaa vastata yo-kokeessa

Tyrmistys oli suuri, kun näin tämän syksyn psykologian ylioppilaskokeen ja sen ensimmäisen "helpon perustehtävän". Aiemminkin näissä monivalintatehtävissä ja niiden arvioinnissa on ollut jotain kyseenalaista ja opiskelijan oikeusturvaa loukkaavaa, mutta nyt virheet olivat räikeitä. Se ei ole enää millään tavalla tulkinnanvaraista, jos LOPS2016 sanoo, että nuoren tulee hallita

"vähintään kaksi persoonallisuusteoriaa, persoonallisuuden selittämisen mallia tai näkökulmaa, kuten sosiokognitiivinen, psykodynaaminen tai humanistinen psykologia, temperamenttiteoria tai piirreteoria"  ja tehtävä edellyttää neljän eri teorian tuntemista.

Hämmentävää on, että ylioppilastutkintolautakunnasta ei tunnu olevan sisäistä valvontaelintä eikä myöskään mitään ulkoista tahoa, joka puuttuisi epäkohtiin. Aiemmin, kun minä, opiskelijani tai kollegani ovat tuoneet esiin havaintojaan kokelaan oikeusturvan heikkoudesta ja kokeen validiteetin tai arvioinnin reliabiliteetin ongelmista, kirjeet on johdatettu ainejaokseen, josta on tullut ystävällinen vastaus, jossa on todettu, että mitään ongelmaa ei oikeasti ole. Edes laki ei näytä olevan aukottoman selkeä ja yksiselitteinen siinä, mihin kokeen tehtävien tulisi perustua ja millä kriteereillä niitä tulisi arvioida (postaukseni aiheesta).

Tänä syksynä tehtävänä oli arvioida, ovatko esitetyt väitteet oikein vai väärin. Alle olen kuvaillut psykologiaa erinomaisesti hallitsevan ajattelua kysymysten äärellä. 20 väitteestä kahdeksan on selkeää ja yksiselitteistä, neljässä olisi ehkä uskaltanut veikata ja kahdeksan olisi ollut paras jättää vastaamatta. Täydellisellä osaamisella olisi siis voinut saada 4-12p. / 20 riippuen siitä, osuuko veikkauksissa YTL:n tulkintatavan kanssa yksiin vai joutuuko kärsimään miinuspisteistä.

Mikä asema voi olla ylioppilaskokeella, joka

1. ei ole opetussuunnitelman mukainen?
2. ei mittaa validisti ja reliaabelisti osaamista?
3. ei pysty täyttämään tehtäväänsä asettaa kokelaat järjestykseen korkeakouluvalintaa varten?

Yksittäinen tehtävä tai yo-koe ei muutu validiksia ja reliaabeliksi osaamisen mittariksi, vaikka se tuottaisi Gaussin käyrää muistuttavat pistejakauman.On noloa, että YTL:stä välillä argumentoidaan tämän tyyppisesti.

Sillä on todella merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia, jos YTL voi toimia näin. Niitä olen tarkastellut täällä.

*****

Tässä vielä kuvitteellisen huippukokelaan tai opettaja-oppikirjailijan ajattelua tehtävän äärellä:

1. Pintasuuntautuneessa opiskelussa pyritään luetun ymmärtämiseen.
”Jees tämän tiedän - väärin on!"

2. Skinner osoitti tutkimuksillaan, että palkkiot ja rangaistukset edistävät oppimista tehokkaasti.
”Hmm…Skinner osoitti sen, että palkkiot edistävät oppimista mutta rangaistukset eivät yhtä tehokkaasti. Mitähän tarkoittaa tehokkaasti? Ainakin ihminen voi myös omilla mielen sisäisillä prosesseillaan myös muuntaa tarkoitettua palkitsemis- tai rangaistusvaikutusta… En ehkä vastaa.”

3. Neisser esitti, että sisäinen malli johtaa odotusten toteutumiseen ihmisen toiminnassa.
”Huh, tunneilla puhuttiin vain havaintokehästä, mutta onneksi satuin lukemaan toisesta lähteestä, että se on Neisserin kehittämä – muuten olisi jäänyt vastaamatta. ”Sisäinen malli johtaa odotusten toteutumiseen.” - mitä tämä oikein tarkoittaa? On tietenkin niin, että vahvoista sisäisistä malleista voi tulla esimerkiksi itseään toteuttavia ennusteita, mutta ei se aina niin mene. Pitäisiköhän tässä tietää, mitä nimenomaan Neisser ajatteli tästä? Ei uskalla vastata.”

4. Bandura on tutkinut sosiaalista oppimista.
”Jep, Banduralla oli se Bobo-nukkekoe. Se oli mallioppimiseen liittyvä klassikkotutkimus. Tarkoittaakohan tuo sosiaalinen oppiminen samaa kuin mallioppiminen? Onhan siinä ilman muuta toisilla ihmisillä tärkeä merkitys mallin antajana ja sijaisvahvistamisen kautta oppimisen säätelijänä ja siinä mielessä se on sosiaalista. Tässä on kuitenkin varmaan jokin kompa eikä tuollaista termiä ole olemassakaan. En vastaa.”

5. Behavioristit tutkivat, mitä ihmisen mielessä tapahtuu oppiessa.
”No tämä on selkeästi väärin!

6. Persoonallisuuden piirre tarkoittaa suhteellisen pysyvää tapaa käyttäytyä ja ajatella.
”Hmm… meille taidettiin opettaa, että persoonallisuuden piirteet ovat suhteellisen pysyviä reagoimis-, ajattelu- ja toimintataipumuksia. Tuossa ei sanota mitään tunnereaktioista enkä ihan tiedä, onko tapa käyttäytyä sama kuin taipumus käyttäytyä. Parempi olla vastaamatta.”

7. Big five -teorian piirteet ovat ekstroversio, aktiivisuus, neuroottisuus, avoimuus ja tunnollisuus.
”Tämä on selkeästi väärin! Meillä tosin kirja ja opettaja käyttää tuosta teoriasta nimeä NESTA, mutta onneksi olen lukenut muualta, että sitä sanotaan myös Big Fiveksi”

8. Defenssi- eli puolustusmekanismit ovat osa sosiokognitiivista persoonallisuusteoriaa.
”Juu ei! Onneksi satuin opettelemaan juuri nämä kaksi tarvittua persoonallisuusteoriaa! LOPS kyllä sanoo, että ne voivat olla mitkä tahansa kaksi, joten kaikki ei ehkä pysty vastaamaan näihin.”

9. Psykodynaaminen persoonallisuusteoria painottaa tiedostamattomien tarpeiden merkitystä.
”Siis mitä? LOPSin mukaan pitää osata kaksi persoonallisuusteoriaa ja nyt tulee jo kolmas!"

10. Maslow on yksi tunnetuimmista humanistisen persoonallisuusteorian edustajista.
”Tämähän on jo neljäs persoonallisuusteoria!!! Mitä hittoa??? Ja juu, meidän ope on kyllä sanonut, että Maslow’n tarvehierarkia on vanhentunut teoria. Senkin tiedän, että Maslow kuului Franklin ja Rogersin kanssa humanistiseen koulukuntaan, kun satuin lukemaan sen mökiltä löytyneen äitin vanhan psykan kirjan. Onkohan sellaista olemassa kuin humanistinen persoonallisuusteoria? Ei tähän uskalla vastata.”

11. Ilo, suru, pelko ja viha ovat kaikki perustunteita.
”Helppo! Tämä on totta.”

12. Kaikki tunteet ovat universaaleja.
”Helppo! Tietysti väärin.”

13. Mieliala on mielihyvän tai mielipahan sävyttämä lyhytkestoinen tila.
”Tunteita sanotaan lyhytkestoiseksi ja mielialaa pitempikestoiseksi. Ehkä tämä sitten on väärin. Toisaalta on kyllä kauhean vaikea tietää, mitä tuolla lyhytkestoisuudella tarkoitetaan. Eihän mielialakaan yleensä kuukausia kestä – ei välttämättä viikkojakaan. Ehkä otan riskin, ja vastaan että väärin on.”

14. Tunteet syntyvät aina ajattelun tuloksena.
”Tää on varmaan väärin, kun siinä on tuo ”aina”-sana. Kielten monivalinnoissa ne on aina vääriä, joissa on jokin tuollainen ehdoton ilmaisu. Ja joo, kyllä mä tiedän senkin, että tunteet syntyy ilman ajattelua eivätkä aina edes tule tietoisuuteen, mutta osa varmaan saa tämän oikein tietämättä mitään. ”

15. Limbinen järjestelmä on tärkeä tunteiden synnyssä ja säätelyssä.
”Sen tiedän, että limbinen järjestelmä ehdottomasti liittyy ainakin tunteiden syntyyn, koska siellä on mantelitumake. Tunnesäätelyyn tarvitaan etuotsalohkoa ja pihtipoimuakin eikä ne ole limbistä järjestelmää. Toisaalta tuota ”säätely”-sanaa käytetään kyllä niinkin, että se tarkoittaa vain sitä, että jokin aivoalue on aktiivinen tietyn psyykkisen toiminnon yhteydessä. Tarkoittaakohan se tuossa tunteiden hillitsemistä ja siis sellaista tunnesäätelyä vai ylipäätään aivoalueen osallistumista toimintaan? En taida uskaltaa vastata.”

16. Parasympaattinen hermosto on aktiivinen unessa.
”Joo, parasympaattinen hermosto liittyy kehon lepotilaan ja sympaattinen on se kiihdyttävä. Meillä ei kyllä ollut unen yhteydessä mitään puhetta tästä vaan niistä unen eri vaiheista. Uskaltaisikohan veikata, että tämä väite on oikein?”

17. Vireystilaa on helpointa pitää yllä tehtäessä helppoja ja samanlaisena toistuvia työtehtäviä.
”No on täällä onneksi edes muutama selkeä väite! Tämä on kyllä jo vähän ylihelppo.”

18. REM-unen ja syvän unen aikana aivojen sähköinen toiminta on vähäistä, mutta kevyessä unessa aivojen sähköinen toiminta muistuttaa valvetilaa.
”Huh, onneksi meidän ope opetti nämä unen vaiheet, vaikka se sanoikin, että LOPS on siirtynyt painottamaan unen ja hyvinvoinnin yhteyttä eikä näitä välttämättä tarvi tietää. Väärin on!"

19. Univaje heikentää ihmisen kognitiivista suorituskykyä ja laskee mielialaa.
”Naurettavan helppo! Tai ehkä joku ei tosiaan tiedä, mitä on kognitiivinen toiminta eikä uskalla vastata!”

20. Tiede on yksiselitteisesti onnistunut selittämään, miksi ihmisten pitää nukkua.
”Tää on taas niin ehdoton väite, että on ihan varmana väärin. Mä kyllä tiedän aika monta erilaista näkökulmaa siitä, mihin nukkumista tarvitaan, mutta varmaan ne YTL:ssäkin ajattelee, että kun on monta eri näkökulmaa, niin ei ole yksiselitteistä selitystä.”

Pitääkö yo-kokeiden perustua voimassa olevaan LOPS:iin?

 

Olen aina elänyt siinä uskossa, että ylioppilaskokeiden tulee perustua LOPS:iin eli Opetushallituksen laatimaan lukion opetussuunnitelman perusteisiin ja mitata validisti ja reliaabelisti lukion opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamista ja siinä mainittujen sisältöjen hallintaa. Syksyn 2022 psykologian ylioppilaskokeen tehtävä yksi on niin kiistatta LOPS 2016:n vastainen (postaukseni aiheesta), että aloin kaivella asiaa ja miettiä, millaisen oikaisuvaatimuksen tai kantelun asiasta voi tehdä. Hämmästyksekseni en löytänyt laista ja asetuksista yhtään lausumaa, jossa määrättäisiin täysin selkeästi kokeiden sisällöstä.Seuraavat lausumat osuivat lähimmäksi. 

 Laki ylioppilastutkinnosta 1§

Lukiolaissa (714/2018) tarkoitetun lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto. Tutkinnon suorittanut opiskelija on omaksunut lukiokoulutuksen opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä saavuttanut lukiokoulutuksen tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden.

Valtioneuvoston asetus ylioppilastutkinnosta 5§

Ylioppilastutkintolautakunta laatii ylioppilastutkinnon kokeiden tehtävät lukiokoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (810/2018) mukaisten nuorille tarkoitettuun lukiokoulutuksen oppimäärään kuuluvien kyseisen oppiaineen pakollisten ja valtakunnallisten valinnaisten opintojen oppimäärien mukaan. Kokeissa on oppiainerajat ylittäviä tehtäviä. 

Missä ihmeessä on kokelaiden oikeusturva, jos laki ei yksiselitteisesti määrittele, mihin koe perustuu ja miten siihen voi puuttua, jos koe ei olekaan opetussuunnitelman mukainen?

Täällä olen perustellut, miksi sillä on myös merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia, jos YTL voi toimia mielivaltaisesti.

YTL:n vallankäyttöön tarvitaan läpinäkyvyyttä (HS 8.4.2014)

YTL:n vallankäyttöön tarvitaan läpinäkyvyyttä 

Mielipidekirjoitukseni Helsingin Sanomissa 8.4.2014

Ylioppilastutkintolautakunnalla (YTL) on suuri ohjausvalta lukioissa. Ylioppilaskoe on niin sanottu korkeiden panosten koe, joka vaikuttaa merkittävästi nuoren tulevaisuuteen. On rationaalista yrittää varmistaa menestyminen ylioppilaskokeessa, joten koe vaikuttaa monella tapaa koko lukioaikaan.

Keskeinen syy siihen, miksi lukio ei ole päässyt pedagogisesti uudistumaan, on YTL:n vapaus tulkita nykyisiä väljiä opetussuunnitelman perusteita tekemättä tulkintaansa läpinäkyväksi.

Koska kokeissa vaadittavia sisältöjä ja taitoja ei ole yksilöity tarkasti, oppimateriaalin laatijat ja opettajat joutuvat sisällyttämään kursseihin varmuuden vuoksi kohtuuttoman määrän tietoainesta. Se estää laadukkaan pedagogiikan sekä mielekkäät tiedonhallinnan ja ajattelun taitoja edistävät oppimisprosessit sekä hankaloittaa oppiaineiden välistä yhteistyötä.

Liian laajojen sisältöjen ongelmaa ei voi ratkaista lisäämällä opiskelijoiden itsenäistä opiskelua. Meillä ei ole varaa polttaa nuoria loppuun.

Jos opettaja olisi kyllin rohkea perustaakseen opetuksensa omaan tulkintaansa opetussuunnitelmasta, hänen opiskelijoidensa mahdollisuudet menestyä ylioppilaskokeessa vaarantuisivat. Yksiselitteisiä kriteereitä kokeessa vaadittaville tiedoille ja taidoille ja täsmällisiä arviointiperusteita hyvälle osaamiselle ei ole, joten lopulta oikeutta olisi mahdotonta hakea.

Ylioppilastutkinnon sähköistymisen luoma muutosaktiivisuus lukioissa kertoo karua kieltä siitä, mikä lukioiden toimintaa tosiasiassa ohjaa. Valta on jo tullut näkyväksi.

Ylioppilastutkintolautakunta on kiitettävästi lisännyt avoimuuttaan viime vuosina. Olisiko aika tehdä myös tutkinnon eri kokeiden osaamiskriteerit sisällöllisesti suppeiksi, taidollisesti vaativiksi ja ennen kaikkea oikeusturvankin vuoksi selkeiksi ja ennalta tiedossa oleviksi? Se vapauttaisi lukion uudistumaan.

*****************
Olisipa mukavaa, jos tämä kirjoitus ei olisi millään tavalla ajankohtainen tai relevantti parin vuoden päästä. Nyt se näyttää edelleen olevan.

Hyvinvointia lukioon?

Uuden lukiolain ja opetussuunnitelman perusteiden keskeinen ja erittäin tärkeä lähtökohta on ollut lukiolaisten hyvinvoinnin parantaminen. Riittämättömyyden kokemus ja kyynistyneisyys ovat tutkimusten valossa monien ongelma.

Miksi hyvinvointitavoite on kuitenkin vaikeasti saavutettavissa?

1. Kaikkiin jatkokoulutuspaikkoihin ei riitä lukion käyminen annetun mitoituksen mukaisesti.

• Lukiota ei oikein voi suorittaa 150 op:lla, jos haluaa lääketieteelliseen opiskelemaan. Kun pitää lukea pitkä matematiikka, fysiikka, kemia ja biologia kokonaisuudessaan, opintopisteitä tarvitaan väistämättä enemmän, vaikka ei ottaisi yhtään kertaavaa ja kirjoituksiin valmsitavaa opintojaksoa tai muita koulukohtaisia opintoja. Jos mukaan tulee vielä yksi ylimääräinen kieli, paketti alkaa olla todella uuvuttava.

• Joskus lukion on voinut suorittaa 75 kurssilla ja olla silti myös lääkiskelpoinen. Miksi eri oppiaineiden oppimääriä (ylioppilaskokeen pohjana olevien valinnaisten opintojen määrää kussakin aineessa) ei voisi supistaa lukion palauttamiseksi kohtuullista työmäärää vaativaksi myös erittäin tavoitteellisillee opiskelijoille?

2. Abivuonna ei voi syksyn ylioppilaskokeiden vuoksi opiskella rauhassa, joten ykkös- ja kakkosvuosi on tehtävä liian raskaiksi (ei 60 op vaan 64-68 op).

• Ylioppilaskokeen hajauttamisen vaikutuksista opiskelijoiden kuormittuneisuuteen ei käsittääkseni ole olemassa tutkimusta. Mututuntumalla hajauttamisen perustellaan vähentävän opiskelijoiden stressiä, mutta pätevää tutkimusta aiheesta ei ole - eikä ehkä ole enää mahdollista tehdä, koska vertailukohta puuttuu.

3. Infoähky tuskin vähenee, koska LOPS ei määrittele perussisältöjä vieläkään tarkasti kaikissa aineissa.

• Liian suppeiksi yo-kokeen kannalta koetut kirjat eivät myy.
• Kirjantekijät tulkitsevat LOPSia ja laittavat varmuuden vuoksi paljon asiaa.
• Tunnolliset (aloittelevat) opettajat käyttävät oppimateriaaleja usein opsina ja kauhovat vielä rinnakkaisista kirjoistakin varmuuden vuoksi lisää sisältöä.
• YTL saattaa edellyttää mitä tahansa, koska LOPS ei ole täysin yksiselitteinen.
  => käytännössä meillä on kaksois-ops, jolloin on selvää ja käytännössäkin esimerkiksi digitalisaation yhteydessä ilmeiseksi käynyttä, että ylioppilaskokeiden asettamat tavoitteet tai oletukset niistä jyräävä.

4. Opintopisteajattelussa hukattiin oleellinen eli siirtyminen opetuksen määrästä opiskelijan työn määrän mitoittamiseen, kun lukion opintopisteen määriteltiin lopulta olevan 14 h 15 min opetusta eikä n. 27 h opiskelijan työtä, josta vähintään 14 h 15 min on opetusta

• n. 30 tuntia koulussa ja max 20 min läksyjä / 45 minuutin oppitunti, pitäisi lukiolaisen työviikon alle 40 tunnissa, mutta nyt mikään ei rajaa oppisisältöjen ja lopulta kotityön määrää.
• Joustava eriyttämismahdollisuuksien rakentelu suljettiin jäykällä määritelmällä (esim. 1 op lisää opintojakson aihepiiriin liittyvästä tutkielmasta tai työelämä-projektista, jota kaikkien ei ole pakko tehdä).

5. Kun liian sisältöpainotteisia opintojaksoja yritetään vetää tutkivan projektioppimisen ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden ihanteiden mukaisesti, yhä suurempi osa sisällöistä jää opiskelijoiden itseopiskeltavaksi, mikä lisää opiskelijan painetta.

6. Vaikka työhyvinvointitutkimus on osoittanut, että työpäivän huokoisuudella eli mahdollisuudella palautua tauoilla, on yhtä suuri merkitys kuin vapaa-ajalla, pakotetaan lukiolaiset ja opettajat turhan tiivistahtiseen päivään.

• Kun tulee painetta myöhentää koulupäivän aloitusta, mutta samalla päivä ei saa venyä iltapäivästä, pitää karsia koulupäivän aikaisista tauoista, jotta saadaan lain määrittämä määrä opetusta päivän sisään.
• Kun pitää saada tarjottua maksimaalinen määrä mahdollisuuksia yksilöllisiin valintoihin, viikko-ohjelmaan on sijoitettava paikat maksimaaliselle määrälle opetusta - ei hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevien toiminteojen vaatimiin taukoihin.

 

Mikä avuksi?

En minä ainakaan tiedä. Suututtaa, kun opettajilta odotetaan ihmettä mahdottomissa olosuhteissa. Integroivilla opintojaksoilla voidaan ehkä vähentää jotakin opiskelijan kuormasta, jos yksi esitelmä tai tutkielma tms. riittää esimerkiksi sekä jonkin reaaliaineen että äidinkielen tai englannin tarpeisiin, mutta muuten näen lukiolaissa ja LOPSissa vain ihanteita ja vaatimuksia ilman arkeen asti ulottuvaa tukea ja realistisia ratkaisuja todellisiin ongelmiin.

Rakas opettaja, 
älä syyllistä itseäsi siitä, että lukiolaiset uupuvat - ja sinä uuvut ristiriitaisten ja mahdottomien tavoitteiden edessä, kun vika on pohjimmiltaan rakenteissa. Tee se, minkä voit ja pidä huolta omasta jaksamisestasi, koska sinun stressisi ja uupumuksesi siirtyy myös opiskelijoihin. Valitse kaikista tärkeistä välttämätön. Mieti, miten luot opiskelijoille mahdollisuuden käyttää aikansa mahdollisimman mielekkäällä tavalla oppimisen edistämiseksi. Luota siihen, että opiskelijat kasvavat ja oppivat siitä huolimatta, mitä sinä teet tai jätät tekemättä. Anna itsellesi ja opiskelijoille aikaa hengittää ja olla ihminen koulupäivän keskellä.

Opintopisteistä opintojaksoiksi hyvän opsin tuella

Lukiolakiehdotus esittelee uuden käsitteen opintojakso. Sillä tarkoitetaan kokonaisuutta, joina opinnot järjestetään. Koulutuksenjärjestäjä saisi päättää, minkä laajuisina opintojaksoina opetusta järjestetään ja onko opintojaksossa vain yhtä oppiainetta vai useampia yhdistettynä. Reunaehtoina on, että opiskelijoilla on oltava mahdollisuus valita ja suorittaa nykyisten valtakunnallisten syventävien kurssien mukaisia 2 op:n kokonaisuuksia eli koulutuksenjärjestäjä ei voi ohjata tai ainakaan pakottaa valitsemaan osana opintojaksoa mitä tahansa yhdistelmiä.

Näen tässä paljon hienoja mahdollisuuksia ainakin teoriassa, ja samalla se herättää paljon kysymyksiä ja huolen aiheitakin.

Myönteisinä puolina pidän sitä, että laajemmilla opintojaksoilla lukioon voitaisiin saada lisää pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Jos äidinkielen tai kielten tai matematiikan kurssit olisivatkin laajempi opintokokonaisuus, jossa opiskeluryhmä ja opettaja pysyvät samana koko vuoden, se mahdollistaisi pitempiaikaiset kehityskaaret ja opettaja-opiskelijasuhteet myös isoissa lukioissa. Lisäksi numeerisen arvioinnin tarve vähenisi, koska numeerinen arvio pitäisi antaa vain opintojaksosta, mutta opintojakson sisällä voitaisiin keskittyä ennen kaikkea oppimista ohjaavaan palautteeseen - joka toki voi olla välillä numeeristakin.

Lisäksi voisi ehkä (?) olla mahdollista eriyttää ja yksilöllistää. Voisin hyvin kuvitella jollakin opintojaksolla tarjoavani halukkaille mahdollisuutta tehdä opintojakson aiheeseen liittyvä lisätyö (syventävä tutkielma, tutustumiskäyntien raportteja, haastatteluja, työelämäyhteistyötä tai vapaaehtoistyötä), josta voisi ansaita yhden opintopisteen lisää (opintopisteistä lisää pohdintaa oli edellisessä kirjoituksessa). Tosin jonkinlaiseksi ongelmaksi tulee tämä onneton opettajien palkkausjärjestelmä, joka ei tunnista kuin ne 2 x 14,25 tuntia luokkaopetusta (=kurssi, joista kerätään opv täyteen) - miten siis korvattaisiin lisätutkielmien tuottama lisätyö?

Voisi olla myös opiskelijan maailmankuvan rakentamista eheyttävää tai oppimisprosessia jäntevöittävää luoda joitakin oppiaineita yhdistäviä opintojaksoja. Se, miten tällaiset käytännössä onnistuisivat, jää merkittävästi riippumaan siitä, mitä seuraava opetussuunnitelman perusteet sisältää. Lisäksi reaaliopettajana on pakko sanoa, että opetusvelvollisuuserot ovat aito ongelma. Ei vain tunnu reilulta tehdä yhdessä, kun toisen tuntipalkka samasta työstä (siitä yhdessä tehdystä) on selkeästi suurempi.

 Onnistuvatko opetussuunnitelman perusteet?

Jos jokaisen aineen opetussuunnitelma on laadittu irrallaan kokonaisuudesta, sisältöjen jakoa eri kursseihin määrittävät eri periaatteet kuin jos katsottaisiin kokonaisuutta laajemmin. Siiloutuneessa valmistelussa sisältöjen sijoittelua pakollisiin kursseihin (mitähän ne ovat nimeltään uudessa opsissa?) ohjaavat esimerkiksi oppiaineen oletus ”välttämättömästä” ja ”valintoihin houkuttavasta”. Keskeistä sisältöä saatetaan sijoittaa syventäviin kursseihin, jos sen arvellaan olevan niin kiinnostavaa, että sitä valitaan, vaikka yleissivistyksen kannalta sen paikka olisi sittenkin pakollisissa kursseissa.

On myös mahdollista, että samaa tai hyvin läheltä toisiaan sivuavaa asiaa tulee jossain aineessa pakollisessa ja toisessa ko. aineen syventävässä kurssissa. Voi myös olla, että reaaliaineen pakollisen kurssin pariksi sopisi loistavasti englanti, mutta kyseinen sanasto on sijoitettu abitason kurssiin. Äidinkielen tiedonhallinnan taitojen opetus, referoiminen ja tietotekstien käsittely saattaa olla  jaettu paloiksi niin moneen paikkaan, ettei synny järkevää mahdollisuutta yhteistyöhön jonkin reaalikurssin kanssa. Keskeisten sisältöjen valinta pakollisiin kursseihin ja oppiaineiden välisten luontevien ja merkityksellisten yhteyksien rakentaminen pitäisi tehdä opetussuunnitelman perusteiden tasolla.

Olen huolissani siitä, että tälle äärimmäisen tärkeälle opetussuunnitelmatyölle ei varata riittävästi aikaa ja henkilöresursseja. Jos opetussuunnitelman perusteet säilyvät lähinnä nykyisellään ja siitä huolimatta oletetaan, että koulutuksenjärjestäjät taikovat mielekkäitä oppiainerajat ylittäviä kokonaisuuksia ja oppimateriaalin tuottajat laativat niihin toimivia oppimateriaaleja, ollaan aika suossa - ja vielä pahemmin, jos aikaa opetussuunnitelman perusteiden valmistumisesta uusien opetussuunnitelmien käyttöönottoon on hädin tuskin vuosi.

Ensinnäkin, jos luontevia yhteyksiä ops-tasolla ei ole, niitä ei ole. Nuorten aikaa ja elämää ei oel mitään syytä tuhlata keinotekoisiin ja päälleliimattuihin ilmiöihin - eikä siihen ole varaa ylioppilaskirjoitusten muodostaessa keskeisen ops-vaikuttajan.

Toiseksi, jos jokainen koulutuksenjärjestäjä ja koulu tekevät ihan omanlaisensa version opintojaksoista, opettajat joutuvat pahimmassa tapauksessa toimimaan ilman laadukkaita oppimateriaaleja. Kustantajat varmasti yrittävät parhaansa mukaan ratkoa, miten tehdä mahdollisimman joustavasti käytettävää oppimateriaalia, mutta ihan mikä tahansa tuskin on mahdollista. Ainakin saatetaan joutua luopumaan moniin oppimateriaaleihin sisään rakennetuista jatkumoista, kertaamisesta ja aiemman päälle rakentamisesta.

Voi myös olla, että käykin niin, että oppimateriaalitarjonta ohjaa lukio-opetuksen toteutusta ja idea oppiaineiden yhteistyöstä ei toteudu käytännön hankaluuksien vuoksi. Se on ainakin selvää, että opetusvelvollisuusperustainen palkanmaksu ei ole mitoitettu siihen, että opettajat laatisivat laajamittaisesti omia oppimateriaaleja ilman mitään kustantajilta tulevaa. 

Onnistuuko paikallinen innovointi?

Olen myös huolissani siitä, että päätökset opintojaksoista tehtäisiin koulutuksenjärjestäjän tasolla. Koulutuksenjärjestäjän päätöksentekoa ohjaavat useimmiten taloudelliset tekijät ja melko sattumanvarainen kuntapolitiikka tai jonkin yksittäisen kehityspäällikön visiot. Läheskään kaikki suurempien kaupunkien koulutuksenjärjestäjät eivät ota käytännössä huomioon sitä, että koulut ovat hyvin erilaisia ja niiden tarpeet ja vahvuudet poikkeavat toisistaan. Monilla paikkakunnilla kuvitellaan, että hallinnollisilla päätöksillä samaan muottiin pakottaminen lisää koulutuksen laatua. Käytännössä se kuitenkin usein tukahduttaa ruohonjuuritason aidon, innostuneen, sitoutuneen ja asiantuntevan kehittämisen ja tiettyyn kontekstiin parhaiten sopivat ratkaisut.

Opettajan työ on sillä tavalla luovaa työtä, että vaikka olisi kuinka mielekästä opettaa esimerkiksi tietyt kemian ja biologian sisällöt yhteispakettina, hyvää opetusta ei synny, jos opettajien henkilökemiat eivät pelaa ja pedagogiset näkemykset ovat aivan eri planeetoilta – minimitaso voidaan saavuttaa mutta ei mitään hohdokasta. Hyvin erilaisista lähtökohdista lukioon tuleville opiskelijoille ei välttämättä toimi samanlaiset ratkaisut - myös opiskelija-aines määrittää sitä, mikä on mielekästä missäkin koulussa.

Mieluiten siis näkisin opetussuunnitelman perusteet, joihin olisi sisäänrakennettuna kohtuullinen määrä erilaisia mahdollisuuksia rakennella aidosti mielekkäitä oppiaineita yhdistäviä opintojaksoja ja jotka ohjaisivat siihen, että varsinaisen opetussuunnitelman tulee olla koulukohtainen – ei kunnallinen tai seudullinen tai jokin muu ylätason tuotos, joka vain jäykistää ja vesittää todelliset mahdollisuudet, tuntuu väkisin väännetyltä ja määräysluonteisena opettajien ammattitaitoa ja sitoutuneisuutta aliarvioivalta.

Paikalliselle opetussuunnitelmatyölle on myös varattava aikaa ja resurssia. Opettajat ovat olleet jo nyt niin monta vuotta muutosten myllerryksessä ja Abitin "koko kansa kehittää ja kiroilee keskeneräistä"-myllyssä, että ei voi olettaa paneutuneen opetussuunnitelmatyön syntyvän normaalityön ohessa kikyillen ja yt-aikaan kaiken mahdollisen upottaen. Työhön on varattava aikaa - ja siis myös rahaa.

Tavoitteita uusille opetussuunnitelman perusteille

Opetussuunnitelmatyö vaatisi tällä kertaa todella perinpohjaista paneutumista ja sisältää luultavasti vaikeita prosesseja, jos niille uskalletaan antaa tilaa. Yleinen osa on LOPS2015:ssa varsin toimiva (vaikka itse lainaisinkin idean IB:ltä ja piirtelisin mieluummin kuvauksen ylioppilaan taidoista ja valmiuksista (”learner profile”), koska se on kätevä työkalu myös erilaiseen reflektointiin kursseilla, ryhmänohjauksessa tai opossa). Ainekohtaisilla osillakin pärjätään, mutta jos haluttaisiin (ja miksei haluttaisi?) mitoittaa lukion oppimäärä opintopisteiden mukaiseksi, pitäisi tehdä mittavaa arviointia siitä, mikä on kohtuullinen määrä sisältöjä - sellainen, jonka voi oppia hyvin annetussa 27 tunnissa/op.

Jos puolestaan halutaan siirtää oppimisen painopistettä tietosisällöistä yleisempiin taitoihin (ja miksei haluttaisi?) kannattaisi ainekohtaisten opetussuunnitelmien työstäminenkin aloittaa taitojen näkökulmasta ja tuoda sisällöt mukaan vasta ydintaitojen kirkastuttua keskustelussa eri tahojen välillä. Tätä pohdiskelin oman aineeni näkökulmasta edellisen ops-kierroksen aikoihin täällä.

Jos puolestaan haluttaisiin (ja miksei haluttaisi?) tehdä opetussuunnitelmasta selkeästi osaamisperustainen, jotta osaamista voidaan tunnustaa ja jotta ylioppilaskokeen osaamiskriteerit olisivat selvillä eikä arvailujen varassa, pitäisi keskittyä kirjoittamaan selkeitä osaamisperusteisia tavoitteita, joissa ”tietää, tuntee, hallitsee, ymmärtää” on korvattu konkreettisemmin toimintaa kuvaavilla ja täsmällisemmillä osaamisen ilmaisuilla. Tällaisten laatimiseen on monia ohjeistuksia korkeakoulutasolla ja osa lukionkin ainekohtaisista opetussuunnitelman perusteista on jo nyt selkeästi tämän suuntaisia.Selkeät osaamiskriteerit antaisivat raamit myös ylioppilaskokeelle.

En ihan varauksetta pidä siitä, että lukiolakiehdotuksessa mainitaan Opetushallituksen määräävän opintojen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä, koska se heijastelee nykymuottia. Siinä ei vain ole kauheasti järkeä, että jonkin kurssin tavoitteena on ”opiskelija tietää, miten ihmisen kehitystä tutkitaan, ja osaa arvioida tiedon perusteita” ja keskeisenä sisältönä ”kehityksen tutkiminen” (nimeämättä, mitkä tutkimusmenetelmät otetaan mukaan ja mitä ei ja millä tarkkuudella asia pitäisi hallita). Sinänsä jako tavoitteisiin ja keskeisiin sisältöihin voisi toimiakin, jos opetussuunnitelman perusteissa paneudutaan asiaan huolellisesti eikä tyydytä otsikkotason epämääräisyyksien toistamiseen tavoitteissa ja sisällöissä. Nykyisissäkin opetussuunnitelman perusteissa on kyllä myös paremmin toimivaa tekstiä, mutta kehitettävää opetussuunnitelman perusteiden täsmällisyydessä ja opetussuunnitelman ja yo-kokeiden linjakkuudessa olisi.

Lopulta on niin, että vain riittävän yksiselitteisesti yo-kokeita ohjaava osaamisperustainen ops vapauttaa lukion kiireestä ja paineesta. Niin kauan kun ops-teksti on sellaista, että jokainen lukija (oppikirjailija, opettaja, yo-lautakunta, opiskelija) voi tulkita sitä aivan eri tavoin, mikään ei rajaa sitä, mitä yo-kokeessa voidaan edellyttää – eikä mikään ei rajaa sitä, mitä oikeastaan pitäisi opettaa. Koska yo-kokeet ovat tärkeitä, varmuuden vuoksi oppimateriaaleihin sisällytetään ihan liikaa asiaa, ja opettajat pyrkivät kiitämään läpi ihan liian ison määrän sisältöjä, jolloin ymmärtävä oppiminen ja geneeristen taitojen kehittäminen jäävät herkästi sivuosaan. Ei juuri tule niitä hetkiä, joissa voisi heittäytyä hyvillä mielin vaikka johonkin ajankohtaiseen tietäen, että yo-koetta ajatellen on jo riittävästi sisältöosaamsita ja nyt voi huoletta treenata ajatteluntaitoja millä tahansa materiaalilla.

P.S. Onkohan muuten opetussuunnitelman perusteet järkevää kirjoittaa 2 op:n paloiksi nykyistä kurssijakoa seuraillen? Luulisin, että varteenotettavia vaihtoehtojakin olisi, jos uskalletaan tutkia ja ajatella. Tässä asiassa tehtävillä linjauksilla lienee aika paljon merkitystä oppimateriaalin tuottajille.

P.S. Nyt olisi bisnespaikka taitaville koodareille. Jos joku osaisi tuottaa Visman Kurre/Primus/Wilma-pakettia paremman ja lukioille räätälöidyn järjestelmän, jolla saisi näppärästi tehtyä opintotarjottimen ja lukujärjestykset niin, että siellä voi olla laajuudeltaan ja kestoltaan erilaisia opintojaksoja, sille saattaisi olla aika tavalla kysyntää.