Opintopisteistä opintojaksoiksi hyvän opsin tuella

Lukiolakiehdotus esittelee uuden käsitteen opintojakso. Sillä tarkoitetaan kokonaisuutta, joina opinnot järjestetään. Koulutuksenjärjestäjä saisi päättää, minkä laajuisina opintojaksoina opetusta järjestetään ja onko opintojaksossa vain yhtä oppiainetta vai useampia yhdistettynä. Reunaehtoina on, että opiskelijoilla on oltava mahdollisuus valita ja suorittaa nykyisten valtakunnallisten syventävien kurssien mukaisia 2 op:n kokonaisuuksia eli koulutuksenjärjestäjä ei voi ohjata tai ainakaan pakottaa valitsemaan osana opintojaksoa mitä tahansa yhdistelmiä.

Näen tässä paljon hienoja mahdollisuuksia ainakin teoriassa, ja samalla se herättää paljon kysymyksiä ja huolen aiheitakin.

Myönteisinä puolina pidän sitä, että laajemmilla opintojaksoilla lukioon voitaisiin saada lisää pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Jos äidinkielen tai kielten tai matematiikan kurssit olisivatkin laajempi opintokokonaisuus, jossa opiskeluryhmä ja opettaja pysyvät samana koko vuoden, se mahdollistaisi pitempiaikaiset kehityskaaret ja opettaja-opiskelijasuhteet myös isoissa lukioissa. Lisäksi numeerisen arvioinnin tarve vähenisi, koska numeerinen arvio pitäisi antaa vain opintojaksosta, mutta opintojakson sisällä voitaisiin keskittyä ennen kaikkea oppimista ohjaavaan palautteeseen - joka toki voi olla välillä numeeristakin.

Lisäksi voisi ehkä (?) olla mahdollista eriyttää ja yksilöllistää. Voisin hyvin kuvitella jollakin opintojaksolla tarjoavani halukkaille mahdollisuutta tehdä opintojakson aiheeseen liittyvä lisätyö (syventävä tutkielma, tutustumiskäyntien raportteja, haastatteluja, työelämäyhteistyötä tai vapaaehtoistyötä), josta voisi ansaita yhden opintopisteen lisää (opintopisteistä lisää pohdintaa oli edellisessä kirjoituksessa). Tosin jonkinlaiseksi ongelmaksi tulee tämä onneton opettajien palkkausjärjestelmä, joka ei tunnista kuin ne 2 x 14,25 tuntia luokkaopetusta (=kurssi, joista kerätään opv täyteen) - miten siis korvattaisiin lisätutkielmien tuottama lisätyö?

Voisi olla myös opiskelijan maailmankuvan rakentamista eheyttävää tai oppimisprosessia jäntevöittävää luoda joitakin oppiaineita yhdistäviä opintojaksoja. Se, miten tällaiset käytännössä onnistuisivat, jää merkittävästi riippumaan siitä, mitä seuraava opetussuunnitelman perusteet sisältää. Lisäksi reaaliopettajana on pakko sanoa, että opetusvelvollisuuserot ovat aito ongelma. Ei vain tunnu reilulta tehdä yhdessä, kun toisen tuntipalkka samasta työstä (siitä yhdessä tehdystä) on selkeästi suurempi.

 Onnistuvatko opetussuunnitelman perusteet?

Jos jokaisen aineen opetussuunnitelma on laadittu irrallaan kokonaisuudesta, sisältöjen jakoa eri kursseihin määrittävät eri periaatteet kuin jos katsottaisiin kokonaisuutta laajemmin. Siiloutuneessa valmistelussa sisältöjen sijoittelua pakollisiin kursseihin (mitähän ne ovat nimeltään uudessa opsissa?) ohjaavat esimerkiksi oppiaineen oletus ”välttämättömästä” ja ”valintoihin houkuttavasta”. Keskeistä sisältöä saatetaan sijoittaa syventäviin kursseihin, jos sen arvellaan olevan niin kiinnostavaa, että sitä valitaan, vaikka yleissivistyksen kannalta sen paikka olisi sittenkin pakollisissa kursseissa.

On myös mahdollista, että samaa tai hyvin läheltä toisiaan sivuavaa asiaa tulee jossain aineessa pakollisessa ja toisessa ko. aineen syventävässä kurssissa. Voi myös olla, että reaaliaineen pakollisen kurssin pariksi sopisi loistavasti englanti, mutta kyseinen sanasto on sijoitettu abitason kurssiin. Äidinkielen tiedonhallinnan taitojen opetus, referoiminen ja tietotekstien käsittely saattaa olla  jaettu paloiksi niin moneen paikkaan, ettei synny järkevää mahdollisuutta yhteistyöhön jonkin reaalikurssin kanssa. Keskeisten sisältöjen valinta pakollisiin kursseihin ja oppiaineiden välisten luontevien ja merkityksellisten yhteyksien rakentaminen pitäisi tehdä opetussuunnitelman perusteiden tasolla.

Olen huolissani siitä, että tälle äärimmäisen tärkeälle opetussuunnitelmatyölle ei varata riittävästi aikaa ja henkilöresursseja. Jos opetussuunnitelman perusteet säilyvät lähinnä nykyisellään ja siitä huolimatta oletetaan, että koulutuksenjärjestäjät taikovat mielekkäitä oppiainerajat ylittäviä kokonaisuuksia ja oppimateriaalin tuottajat laativat niihin toimivia oppimateriaaleja, ollaan aika suossa - ja vielä pahemmin, jos aikaa opetussuunnitelman perusteiden valmistumisesta uusien opetussuunnitelmien käyttöönottoon on hädin tuskin vuosi.

Ensinnäkin, jos luontevia yhteyksiä ops-tasolla ei ole, niitä ei ole. Nuorten aikaa ja elämää ei oel mitään syytä tuhlata keinotekoisiin ja päälleliimattuihin ilmiöihin - eikä siihen ole varaa ylioppilaskirjoitusten muodostaessa keskeisen ops-vaikuttajan.

Toiseksi, jos jokainen koulutuksenjärjestäjä ja koulu tekevät ihan omanlaisensa version opintojaksoista, opettajat joutuvat pahimmassa tapauksessa toimimaan ilman laadukkaita oppimateriaaleja. Kustantajat varmasti yrittävät parhaansa mukaan ratkoa, miten tehdä mahdollisimman joustavasti käytettävää oppimateriaalia, mutta ihan mikä tahansa tuskin on mahdollista. Ainakin saatetaan joutua luopumaan moniin oppimateriaaleihin sisään rakennetuista jatkumoista, kertaamisesta ja aiemman päälle rakentamisesta.

Voi myös olla, että käykin niin, että oppimateriaalitarjonta ohjaa lukio-opetuksen toteutusta ja idea oppiaineiden yhteistyöstä ei toteudu käytännön hankaluuksien vuoksi. Se on ainakin selvää, että opetusvelvollisuusperustainen palkanmaksu ei ole mitoitettu siihen, että opettajat laatisivat laajamittaisesti omia oppimateriaaleja ilman mitään kustantajilta tulevaa. 

Onnistuuko paikallinen innovointi?

Olen myös huolissani siitä, että päätökset opintojaksoista tehtäisiin koulutuksenjärjestäjän tasolla. Koulutuksenjärjestäjän päätöksentekoa ohjaavat useimmiten taloudelliset tekijät ja melko sattumanvarainen kuntapolitiikka tai jonkin yksittäisen kehityspäällikön visiot. Läheskään kaikki suurempien kaupunkien koulutuksenjärjestäjät eivät ota käytännössä huomioon sitä, että koulut ovat hyvin erilaisia ja niiden tarpeet ja vahvuudet poikkeavat toisistaan. Monilla paikkakunnilla kuvitellaan, että hallinnollisilla päätöksillä samaan muottiin pakottaminen lisää koulutuksen laatua. Käytännössä se kuitenkin usein tukahduttaa ruohonjuuritason aidon, innostuneen, sitoutuneen ja asiantuntevan kehittämisen ja tiettyyn kontekstiin parhaiten sopivat ratkaisut.

Opettajan työ on sillä tavalla luovaa työtä, että vaikka olisi kuinka mielekästä opettaa esimerkiksi tietyt kemian ja biologian sisällöt yhteispakettina, hyvää opetusta ei synny, jos opettajien henkilökemiat eivät pelaa ja pedagogiset näkemykset ovat aivan eri planeetoilta – minimitaso voidaan saavuttaa mutta ei mitään hohdokasta. Hyvin erilaisista lähtökohdista lukioon tuleville opiskelijoille ei välttämättä toimi samanlaiset ratkaisut - myös opiskelija-aines määrittää sitä, mikä on mielekästä missäkin koulussa.

Mieluiten siis näkisin opetussuunnitelman perusteet, joihin olisi sisäänrakennettuna kohtuullinen määrä erilaisia mahdollisuuksia rakennella aidosti mielekkäitä oppiaineita yhdistäviä opintojaksoja ja jotka ohjaisivat siihen, että varsinaisen opetussuunnitelman tulee olla koulukohtainen – ei kunnallinen tai seudullinen tai jokin muu ylätason tuotos, joka vain jäykistää ja vesittää todelliset mahdollisuudet, tuntuu väkisin väännetyltä ja määräysluonteisena opettajien ammattitaitoa ja sitoutuneisuutta aliarvioivalta.

Paikalliselle opetussuunnitelmatyölle on myös varattava aikaa ja resurssia. Opettajat ovat olleet jo nyt niin monta vuotta muutosten myllerryksessä ja Abitin "koko kansa kehittää ja kiroilee keskeneräistä"-myllyssä, että ei voi olettaa paneutuneen opetussuunnitelmatyön syntyvän normaalityön ohessa kikyillen ja yt-aikaan kaiken mahdollisen upottaen. Työhön on varattava aikaa - ja siis myös rahaa.

Tavoitteita uusille opetussuunnitelman perusteille

Opetussuunnitelmatyö vaatisi tällä kertaa todella perinpohjaista paneutumista ja sisältää luultavasti vaikeita prosesseja, jos niille uskalletaan antaa tilaa. Yleinen osa on LOPS2015:ssa varsin toimiva (vaikka itse lainaisinkin idean IB:ltä ja piirtelisin mieluummin kuvauksen ylioppilaan taidoista ja valmiuksista (”learner profile”), koska se on kätevä työkalu myös erilaiseen reflektointiin kursseilla, ryhmänohjauksessa tai opossa). Ainekohtaisilla osillakin pärjätään, mutta jos haluttaisiin (ja miksei haluttaisi?) mitoittaa lukion oppimäärä opintopisteiden mukaiseksi, pitäisi tehdä mittavaa arviointia siitä, mikä on kohtuullinen määrä sisältöjä - sellainen, jonka voi oppia hyvin annetussa 27 tunnissa/op.

Jos puolestaan halutaan siirtää oppimisen painopistettä tietosisällöistä yleisempiin taitoihin (ja miksei haluttaisi?) kannattaisi ainekohtaisten opetussuunnitelmien työstäminenkin aloittaa taitojen näkökulmasta ja tuoda sisällöt mukaan vasta ydintaitojen kirkastuttua keskustelussa eri tahojen välillä. Tätä pohdiskelin oman aineeni näkökulmasta edellisen ops-kierroksen aikoihin täällä.

Jos puolestaan haluttaisiin (ja miksei haluttaisi?) tehdä opetussuunnitelmasta selkeästi osaamisperustainen, jotta osaamista voidaan tunnustaa ja jotta ylioppilaskokeen osaamiskriteerit olisivat selvillä eikä arvailujen varassa, pitäisi keskittyä kirjoittamaan selkeitä osaamisperusteisia tavoitteita, joissa ”tietää, tuntee, hallitsee, ymmärtää” on korvattu konkreettisemmin toimintaa kuvaavilla ja täsmällisemmillä osaamisen ilmaisuilla. Tällaisten laatimiseen on monia ohjeistuksia korkeakoulutasolla ja osa lukionkin ainekohtaisista opetussuunnitelman perusteista on jo nyt selkeästi tämän suuntaisia.Selkeät osaamiskriteerit antaisivat raamit myös ylioppilaskokeelle.

En ihan varauksetta pidä siitä, että lukiolakiehdotuksessa mainitaan Opetushallituksen määräävän opintojen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä, koska se heijastelee nykymuottia. Siinä ei vain ole kauheasti järkeä, että jonkin kurssin tavoitteena on ”opiskelija tietää, miten ihmisen kehitystä tutkitaan, ja osaa arvioida tiedon perusteita” ja keskeisenä sisältönä ”kehityksen tutkiminen” (nimeämättä, mitkä tutkimusmenetelmät otetaan mukaan ja mitä ei ja millä tarkkuudella asia pitäisi hallita). Sinänsä jako tavoitteisiin ja keskeisiin sisältöihin voisi toimiakin, jos opetussuunnitelman perusteissa paneudutaan asiaan huolellisesti eikä tyydytä otsikkotason epämääräisyyksien toistamiseen tavoitteissa ja sisällöissä. Nykyisissäkin opetussuunnitelman perusteissa on kyllä myös paremmin toimivaa tekstiä, mutta kehitettävää opetussuunnitelman perusteiden täsmällisyydessä ja opetussuunnitelman ja yo-kokeiden linjakkuudessa olisi.

Lopulta on niin, että vain riittävän yksiselitteisesti yo-kokeita ohjaava osaamisperustainen ops vapauttaa lukion kiireestä ja paineesta. Niin kauan kun ops-teksti on sellaista, että jokainen lukija (oppikirjailija, opettaja, yo-lautakunta, opiskelija) voi tulkita sitä aivan eri tavoin, mikään ei rajaa sitä, mitä yo-kokeessa voidaan edellyttää – eikä mikään ei rajaa sitä, mitä oikeastaan pitäisi opettaa. Koska yo-kokeet ovat tärkeitä, varmuuden vuoksi oppimateriaaleihin sisällytetään ihan liikaa asiaa, ja opettajat pyrkivät kiitämään läpi ihan liian ison määrän sisältöjä, jolloin ymmärtävä oppiminen ja geneeristen taitojen kehittäminen jäävät herkästi sivuosaan. Ei juuri tule niitä hetkiä, joissa voisi heittäytyä hyvillä mielin vaikka johonkin ajankohtaiseen tietäen, että yo-koetta ajatellen on jo riittävästi sisältöosaamsita ja nyt voi huoletta treenata ajatteluntaitoja millä tahansa materiaalilla.

P.S. Onkohan muuten opetussuunnitelman perusteet järkevää kirjoittaa 2 op:n paloiksi nykyistä kurssijakoa seuraillen? Luulisin, että varteenotettavia vaihtoehtojakin olisi, jos uskalletaan tutkia ja ajatella. Tässä asiassa tehtävillä linjauksilla lienee aika paljon merkitystä oppimateriaalin tuottajille.

P.S. Nyt olisi bisnespaikka taitaville koodareille. Jos joku osaisi tuottaa Visman Kurre/Primus/Wilma-pakettia paremman ja lukioille räätälöidyn järjestelmän, jolla saisi näppärästi tehtyä opintotarjottimen ja lukujärjestykset niin, että siellä voi olla laajuudeltaan ja kestoltaan erilaisia opintojaksoja, sille saattaisi olla aika tavalla kysyntää.

Opin, että yhteistyö on hyvä asia!

Pidin lukion psykologian kurssikokeen ryhmätenttinä viidettä kertaa. Ensimmäinen yritys monta vuotta sitten tuntui ihan fiaskolta. Osaamisen ja panostamisen taso vaihteli suuresti, opiskelijat eivät osanneet hyötyä toistensa osaamisesta ja lopputuloksena ei ollut yhteinen tuotos vaan yksilöiden tuotokset, joiden pohjalta tuntui ihan järjettömältä antaa ryhmäkohtaiset arvosanat.

Viime vuonna kokeilin useamman kerran ja yritin kehitellä toimintatapaa, joka näyttäytyisi myös opiskelijoille mielekkäänä ja oikeudenmukaisena.

Olen päätynyt siihen, että valinnanvapaus on tärkeää (sana hyvistä kokemuksista kiirii kyllä ja osallistumisinto kasvaa). Siksi opiskelijat saavat päättää haluavatko osallistua ryhmätenttiin ja tehdä sen rinnalle kurssin aikana muiden kurssitöiden ohella arvioitavan kotiesseen, jolla voivat osoittaa yksilöllistä osaamistaan, vai pitäytyä perinteisessä yksilökohtaisessa kurssikokeessa. Vaaka oli jo vuodessa kallistunut niin, että ⅔ osaa valitsi ryhmätentin, kun se vielä vuosi sitten oli ⅓ - vaikka väittävät, että koulussamme on kilpailuhenkisiä ja suorituskeskeisiä opiskelijoita.

Tehtävät tehtiin kannettavilla tietokoneilla ja avoin netti oli käytettävissä. Täältä voit katsoa tehtävät ja itsearviointi + ryhmäarviointilomakkeet. 

Tiedonhakua opiskelijat tekivät varsin vähän - joitakin käsitteitä kävivät tarkistamassa. Tähän voisi ehkä jatkossa kannustaa enemmänkin ja muotoilla mukaan tehtäviä, joisssa sillä on aidosti merkitystä.

Luokassa oli kokeen aikana todella mukava ilmapiiri (tekisi mieli jakaa valokuvatkin, mutta en saanut lupaa siihen). Ryhmät oli arvottu ja alku oli hiukan kankeaa, mutta kun opiskelijat lämpenivät ja rohkaistuivat jakamaan osaamistaan ja kehittelemään ajatuksia yhdessä, käynnissä oli rento mutta intensiivinen aktiivisen toiminnan hetki. Erityisen iloinen olin havaitessani sivusta, miten erilaiset vahvuudet kukoistivat: yksi ideoi ennakkoluulottomasti, toinen esitti loistavia tarkentavia kysymyksiä, kolmas tiivisti ja koosti hienosti rakentaen loogista kokonaisuutta.

Kahdessa ryhmässä viidestä oli työskentelyn itsearvioinnissa annettu erilaisia arvosanoja eri jäsenille eikä kaikille samaa. Sivusta seuranneena kolmannessakin ryhmässä oli minusta epätasaisuutta osaamisessa ja osallistumisaktiivisuudessa, mutta siellä ei tohdittu arvottaa eri jäsenten panosta eri tavoin.

Palaute kokemuksesta oli yksinomaan positiivista. Lisäksi opiskelijani ovat joko oppineet itsereflektion kielipelin ja huijaavat hyvin opettajaansa tai ovat harvinaisen fiksuja. Vai mitä arvelet?

*****

Ryhmätentin tekeminen oli mukavampaa ja opettavaisempaa sillä sai palautetta ja neuvoja toisilta ennen varsinaista palautusta.

Ryhmätentin tekeminen oli hauska kokemus. Oli kiva tehdä koe ryhmässä kun kaikki voivat muokata toistensa vastauksia ja näin kokonaisuudesta tulee parempi, kun kaikki pääsevät hiomaan sitä.

*****

Opin erilaista tietoa ja täydennystä omiin tietoihini, ryhmätyöskentelyn taitoja, toisten mielipiteiden kuuntelun ja asian eteenpäin kehittelyyn taitoa. Antamaan oman panokseni.

Yhdessä oli kiinnostavaa tehdä, kun jokainen muisti vähän eri tavalla asioita. Joutui miettimään ihan oikeasti, miten se nyt tarkkaan ottaen menee.

Tässä oppi asiat tosi hyvin.

Ryhmätentti oli miellyttävä kokemus, sillä tietojen yhdistäminen ja jakaminen mahdollisti asioiden kokoamisen selkeäksi kokonaisuudeksi. Yksin tekemisestä olisi jäänyt sekavampi olo.

Opin asioiden yhteen kokoamista ja soveltamista.

*****

Syvensi omaa tietoa, kun sai muiden kanssa keskustella. Nolotti vähän, kun olin valmistautunut huonommin kuin muut.

Sain paremman kuvan osaamiseni tasosta (kirjoitti huippuoppilas, joka toistuvasti on kuvitellut olevansa melko huono)

Yllätyin, kuinka paljon pystyin auttamaan myös muita ajatuksillani.

******

Opin keskustelemaan vastauksista ja korjaamaan sekä tekemään lisäyksiä muiden vastauksiin ja arvioimaan kriittisesti.

Opin ryhmätaitoja ja oman ponnistelun tärkeyden. Kaikissa asioissa ei voi luottaa toisten opiskeluihin, koska he eivät tuo osaamistaan esille tai eivät yksinkertaisesti ole opiskellut.

Opin ryhmätyötaitoja, asioiden katsomista muiden näkökulmasta, omien mielipiteiden jakamista.

Aluksi stressasin asiaa, koska tämä oli aivan uusi juttu. Lopuksi kun kaikki auttoivat kaikkia, asiat tuntuivat kivalta tehdä, kun huomasi, ettei tarvitse ajatella pelkästään itsekseen.

Opin kritisoimaan toisten tuotoksia järkevästi.

*****

Tehtävät olivat onnistuneita, sillä niissä piti osata soveltaa opeteltua asiaa eikä suoraa vastausta löytynyt. Tehtävät olivat sopivan haastavia - mikään ei ollut liian helppo eikä liian vaikea.

Opin, että soveltavat tehtävät opetellusta aiheesta ovat opettavaisempia kysymyksiä kokeessa kuin että pitäisi muistaa yksityiskohtaista tietoa kirjasta.

Tällaisia kokeita voisi järjestää jatkossakin. Opiskelijoille on helpotus kun ei tarvitse stressata niin paljon, kun muutkin pääsevät korjaamaan ja täydentämään omaa tehtävää. Ja juuri asioiden soveltaminen käytännön tilanteisiin auttaa oppimaan.

Ja sitten se, mikä saa melkein kyyneleet uupuneen open silmiin…

Opin, että yhteistyö on hyvä asia!

(Sitä vain mietin, miten tämä porukka tulee selviämään aikanaan ylioppilaskirjoituksissa, kun ykköskurssi meni oppimispäiväkirjoilla ja käsitekokeella, kakkoskurssi ykslöllisen oppimisen menetelmällä itsearviointiin perustuen ilman koetta, kolmoskurssi tällä ryhmätentillä ja neloseen ja vitoseen opella on vielä aikaa keksiä muita kummallisuuksia :)

Aloittelijan työkalupakki

Haaveilen siitä, että ensi lukuvuonna saisin paneutua enemmän pedagogiikkaan kuin tekniikkaan - että saisin aloittaa lukuvuoden aika tavalla toimivammassa teknisessä ympäristössä kuin menneenä syksynä. 

Sen eteen on täytynyt ja täytyy tehdä töitä usealla rintamalla: On itse testailtava ja tutkittava, millä välineillä ja sovelluksilla mikäkin toiminto on mielekästä tehdä ja kartutettava omaa osaamista. Mahdollisuuksien kirjo on aika uuvuttava ja neuvoa kysyessä kaikilla vastaajilla on eri suosikit. Elämän yksinkertaistamiseksi päätin jossain kohtaa paneutua edes alustavasti siihen, mihin kaikkeen Google-tunnuksilla pääsee käsiksi ja mihin sen kautta avautuvat sovellukset taipuvat. Samalla on pitänyt yrittää osoittaa ylemmille tahoille, että tvt:n opetuskäyttö on ihan eri asia kuin hallintoportaan työskentely päätelaitteilla.Oman juonteensa pohdintaan tuo ihmettely sähköistyvien ylioppilaskirjoitusten vaatimusten äärellä.

Kouluvuoden kääntyessä loppusuoralle tulin koonneeksi perusteluita sille, miksi kannattaisi hankkia kaikkien muiden tunnusten lisäksi koko koululle vielä GAFEkin (Google Apps for Education), ja samalla kokoilin ideoita, miten päästä alkuun tvt:n opetuskäytössä. Lopputulokseksi muovautui paketti yksinkertaisia perusopettajan esimerkkejä ja ohjeita ja käyttövinkkejä muhimaan omaan ja kollegoiden päähän kesäksi. Ihan kaikkia hienouksia (esim. Doctopus + Goobric, GoogleClassroom) en uskaltanut tuohon vielä lisätä, mutta jännä niihinkin on päästä tutustumaan. 

Ja kesällä voisi olla kiva herkutella jollain, millä saa tehtyä visuaalisesti kiehtovia tuotoksia. Minkähän kanssa aloittaisi?

Kenttä kutsuu, kuuleeko YTL?

IB-opetukseen tarttuminen on avannut silmiäni ja ajatteluani opettajana. Ilman aidon vaihtoehdon tuntemista voi olla vaikea edes kuvitella, millä muulla tavalla asioita voitaisiin tehdä kuin sillä, jolla ne on aina tehty. IB-ohjelma ei ole ongelmaton enkä soisi suomalaisen lukion ja ylioppilaskokeen muuttuvan samanlaiseksi. Silti siitä voisi olla paljonkin opittavaa. Ennen kaikkea toivoisin samaa vapautta opettajalle tulkita opetussuunnitelmaa tietäen, että oma tulkinta kantaa loppukokeessakin riittävästi.

Ehkä olen tullut siihen ikään, jolloin ei enää pelota tuoda näkemyksiään esiin. Siksi olen kiusannut
yhteydenotoillani YTL:n psykologian jaoksen puheenjohtajaa professori Kai Hakkaraista jo
kahdesti tämän talven aikana.

Marraskuun 17. päivä lähetin tällaisen sähköpostin:

Hyvä YTL:n psykologian jaoksen puheenjohtaja Kai Hakkarainen,

tiedän, että Psykologian Opettajien liiton hallitus (PSOP) käy jonkinlaista vuoropuhelua YTL:n kanssa ja olen itsekin ollut taustavaikuttajana siinä. Kirjoitan nyt kuitenkin yksittäisenä opettajana vaikkakin monen opettajan puolesta ja toivon, että kaikkien kiireiden keskellä ehtisitte syventyä tähänkin.

Jälleen kerran opettajien keskuudessa on suurta hämmennystä ylioppilaskirjoitusten arvioinnista. Luottamus järjestelmään rakoilee, kun kymmeniä vuosia arviointia tehneen opettajan pisteet jonakin vuonna heilahtelevat miten sattuu. Se ei selity kokeen vaikeustasolla. Somen aikakaudella opettajien välistä viestintää on paljon entistä enemmän, jolloin vertailutieto toisten kokemuksista ja myös kriittiset näkemykset  leviävät huomattavasti nopeammin ja laajemmalle. On väistämätöntä, että ylioppilastutkinto ohjaa lukio-opetusta jopa enemmän kuin OPS. Siksi toivoisin avoimempaa viestintää ja vuorovaikutusta YTL:n kanssa.

1) Luottamuksen lisäämiseksi kertokaa ja kuvatkaa, millaista joukkoa sensorit ovat ja miten sensorityöskentely etenee. Sari Lindblom-Ylänteen aikana luottamusta rakennettiin nimenomaan sen kautta, että hän kertoi hyvinkin tarkasti, miten sensorit hakevat yhteistä linjaa, jottei yksittäisen sensorin henkilökohtaiset näkemykset, kokemattomuus tms. pääsisi vaikuttamaan arviointiin. Toivottavasti tutkinnon sähköistäminen tuo tullessaan myös sen, että opettajat pääsevät näkemään kokelaidensa vastaukset (mahdollisesti sensorin merkinnöillä varustettuna) myös sitten kun lopullinen pisteytys on valmis. Silloin olisi edes jotenkin mahdollista ymmärtää pistemuutoksia, kehittyä arvioijana ja taata opiskelijoiden oikeusturva. Nykykäytännön puhelinsoitot ovat yhtä tyhjän kanssa, koska opettajalla ei ole enää pääsyä esseisiin.

2) Sähköistämisprosessin rinnalla kehittäkää koetta ja arviointiperusteita selkeämmiksi. On väistämätöntä, että ylioppilaskoe ohjaa lukio-opetusta jopa enemmän kuin OPS. Jos tutkinnon painoarvo kasvaa jatko-opintoihin haussa, tämä kehitys vain voimistuu, ja on todella tärkeää, että jokainen koe on validi ja reliaabeli ja että kaikilla opettajilla on yhtäläinen pääsy sitä koskevaan tietoon (ei vain PSOPin jäsenillä/hallituksen jäsenillä tai niillä, jotka pääsevät johonkin koulutustilaisuuteen kireästä kuntataloudesta huolimatta). Olen itse kirjoittanut pohdintoja yo-kokeen ja OPSin suhteen hankaluuksista ja kokeen kehittämisideoista mm. Tietokoneet ylioppilastutkinnossa -facebookryhmässä ja PSOPin facebookryhmässä. Tässä linkki koosteeseen näistä pohdinnoista. Nykyisen OPSin aikana on täysi mahdottomuus kiistää yhdenkään tulkinnan oikeutusta, jolloin opiskelijoiden oikeusturva on vaarassa ja opetuksen uudistaminen kohti tutkivaa ja ongelmaperustaista oppimista on käytännössä mahdotonta, koska opettajan pitää varmistella, että valtava määrä erilaista tietoa on opiskelijoiden käsissä yo-kokeen varalta.

3) En haluaisi, että keskusteluja hankalista kysymyksistä käydään jälkikäteen ja lehtien palstoilla. Siksi toivoisin, että psykologian jaoksen jäsenet voisivat olla vuorovaikutuksessa opettajien kanssa esim.sosiaalisessa mediassa. PSOP:n facebookryhmässä opettajat pohtivat yhdessä opetukseen liittyviä kysymyksiä, jakavat materiaaleja ja linkkejä, keskustelevat yo-tutkinnon kysymyksistä ja tässä kohtaa vuotta ihmettelevät arvioinnin kummallisuuksia. Eikö olisi hyvä lisätä YTL:n puolen tuntumaa siitä, mitä kouluissa oikeasti tapahtuu ja vastavuoroisesti antaa opettajille virikkeitä uudistumiseen ja opetuksen kehittämiseen? Olemme mm. keränneet ajatuksia sähköisestä kokeesta avoimeen sähköiseen dokumenttiin, mutta "keskustelu" on kovin yksipuolista, jos läsnä ei ole ketään sieltä toiselta puolelta. Esim. matematiikan puolella ainakin yksittäiset henkilöt YTL:stä ovat aloittaneet tällaisen avoimemman vuorovaikutuksen http://phasto.wordpress.com/2013/08/21/kaksiosainen-koe-osa-1/ Tervetuloa siis esim. PSOPin facebookryhmään!

Huhtikuun 22. päivä lähetin sekä Kai Hakkaraiselle että Kaisa Vähyypälle seuraavan sähköpostin:

Hei, oheisessa liitteessä on kuvattuna yhden kurssin OPS:n valossa keskustelun pohjaksi ehdotus siitä, miten psykologian ainereaalikokeen suhdetta OPS:iin voisi selkiyttää ja koetta uudistaa niin, että se tukee lukio-opetuksen kipeästi kaivattua pedagogista uudistumista ja kestää kriittisen tarkastelun myös opiskelijan oikeusturvan näkökulmasta.

Toivomme, että psykologian ainejaos voisi liitteen esimerkin mukaisesti

* edistää aktiivisesti lukion pedagogista uudistumista.

* lausua julki oman tulkintansa yo-kokeessa vaadittavasta Lukion opetussuunnitelman perusteisiin pohjautuvasta sisältöaineksesta. Erityisen tärkeää tämä on, jos mukaan on tulossa tarkkaa käsitteiden tuntemista vaativia tehtäviä (määrittelyt, väittämät tai jopa monivalinnat).

* selkeyttää kokeessa käytettäviä tehtävänantoja ja tehtävätyyppejä sitoutumalla liitteessä ehdotettuihin tehtävänantoihin tai vastaaviin.

* uoda toimivat yleiset arviointiperusteet tai arviointimatriisin eri tehtävätyyppien arviointia varten.

Toivomme näitä toimia, koska 

* nykyiset lukio opetussunnitelman perusteet ovat niin väljät, että oletustulkinta vaadittavista kurssisisällöistä on paisunut kohtuuttomaksi. Kaikkea ei voi ehtiä lukiokurssin rajallisessa ajassa eikä opiskelijoita voi kuormittaa suurella määrällä itsenäistä opiskelua.

* haluamme mahdollisuuden aitoon ja mielekkääseen tutkivaan oppimiseen tai ilmiölähtöisyyden toteuttamiseen kursseilla loputtoman sisältöjen läpikahlaamisen sijasta.

* haluamme irti oppikirjasidonnaisuudesta, valinnanvapautta ja tilaa paremmalle sekä sisältöjen että taitojen oppimiselle.

* rajaukset luovat selkeyttä siihen, mitä käsitteitä täsmätehtävissä voidaan vaatia tunnettavaksi, mikä takaa opiskelijan oikeusturvan.

* uskomme niiden helpottavan myös YTL:n tehtävänlaatijoiden ja sensorien työtä.

Taitaa olla turha vaiva. "Ylioppilastutkinto perustuu opetussuunnitelman perusteisiin."

On hienoa, että YTL nykyään edes kuuntelee. Aito kehittyminen molemmin puolin vaatisi kuitenkin keskustelua keskeneräisen äärellä eikä pelkästään yksisuuntaista ajatusten vastaanottamista ja valmiista tiedottamista. Huomaan, että some on muuttanut minua: En enää ymmärrä, miten sellaisia asioita,
joista asianosaisilla voisi olla paljonkin arvokasta tietoa ja vuorovaikutuksessa syntyä jotain aivan uuttakin,
voidaan hoitaa uskottavasti käymättä niistä avointa keskustelua, jossa vaikutetaan ja tullaan vaikutetuksi.