(1) Miten vaalitaan yleissivistystä ja valinnanvapautta yhtä aikaa? #uusilukio

Tämä kirjoitus aloittaa sarjan, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion uudistamiskeskusteluun. Johdanto oli täällä.

 #1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä

Tuukka Tomperi avaa ja analysoi asiantuntevasti tiedon ja tietämisen luonnetta sekä yleissivistyksen käsitettä esityksessään Pro Reksi tapahtumassa. On turhauttavaa, jos yleissivistyksen määrittely muodostuu jo lähtökohtaisesti kompastuskiveksi joka keskustelussa. Eikö voisi hyväksyä sen olevan tasapainoista maailmankuvan ja toimijuuden rakentamista, jossa sekä tiedot että taidot ovat keskeisiä? Liian helposti väheksytään jompaa kumpaa tai asetetaan esimerkiksi luonnontieteet ja humanis-yhteiskunnalliset tieteet valinnaisiksi. Pohdinnan ja argumentoinnin taitoa ja tieteellisen tiedon muodostumisen ymmärtämistä tarvitaan molempia välttämättä. Marja Oilinki kirjoittaa blogissaan todella osuvasti tästä.

Uudistustavoitteiden lähtökohtien mukaisesti lukiota tulee kehittää yleissivistävänä koulutuksena, mutta samalla halutaan mahdollisuuksia yksilöllisiin valintoihin ja väitetään oppiaineiden paljouden tuovan sirpaleisuutta lukioon. Sen sijaan että hylätään yleissivistys ja ajetaan läpi ns. korimalli, jota esimerkiksi Arno Kotro on ansiokkaasti kritisoinut, pitää löytää tosienlaisia ratkaisuja. Jos korimalli saadaan runtattua läpi, silä saattaa olla arvaamattomia seurauksia. Korimallia on erittäin perusteltua vastustaa, jolloin sen läpi saaminen saattaa myös olla hyvin epävarmaa. Siksi uudistusta kaipaavien pitäisi aktiivisesti kehitellä toisenlaisia malleja.

Voisiko seuraava luonnostelu toimia pohjana uuden lukion tuntijaon ja opetussuunnitelman kehittelylle?

Lukion 1. vuosi sisältäisi pääasiassa kaikille yhteiset ja pakolliset viisi teemaa (istuisi nykyisin tavalliseen 5-jaksojärjestelmään, niin että joka jaksossa olisi nykyisen mittapuun mukaisesti noin kuusi kurssia). Pitkän matematiikan lukijoilla matematiikkaa olisi 5 jaksossa, lyhyen matematiikan lukijoilla 3 jaksossa. Lyhyen matematiikan lukijoille jäisi tilaa mahdollisille kielten ja matematiikan tukikursseille.

TEEMA 1. Suomalaisuus, demokratia, kansalaisuus

1. historia
2. yhteiskuntaoppi
3. (sosiaali)psykologia + sosiologia (ryhmien väliset jännitteet, asenteet, stereotypiat yms.)
4. äidinkieli
5. musiikki
6. matematiikka

TEEMA 2. Eurooppalaisuus

1. historia
2. yhteiskuntaoppi
3. katsomus: aatteet ja ideologiat (sis kirkkotietoutta?)
   
4. A-kieli
5. kuvataide
6. matematiikka

TEEMA 3: Globalisaatio ja monikulttuurisuus

1. katsomus: maailmanuskonnot ja katsomukseen vaikuttavia tekijöitä
2. maantiede
3. historia: kv-suhteet, kulttuuripiirit
4. A-kieli
5. B-kieli
6. matematiikka

TEEMA 4: Luonnontieteellinen maailmankuva ja kestävä kehitys

1. fysiikka
2. kemia
3. biologia
4. maantiede
5. äidinkieli
6. matematiikka

TEEMA 5: Ihminen ja hyvinvointi

1. psykologia
2. biologia
3. terveystieto
4. äidinkieli
5. B-kieli
6. (tilasto)matematiikka

Opetussuunnitelman kirjoittaminen yhteistyössä ainerajojen yli mahdollistaisi mielekkäästi toisiaan täydentävien ja yleissivistyksen perustaan kuuluvien sisältöjen valitsemisen ja jopa tuossa kaavaillun kurssimäärän pienentämisen. Jos mitoitus muutettaisiin pois "kurssista"ja sisällöissä etsittäisiin oleellista jonkinlaisella minimiperiaatteella, vuodesta ei tarvitsisi tulla näännyttävä, vaikka se tarjoaisi korvaamattomia yleissivistyksen rakennuspuita.

Eheytetyn opetussuunnitelman kanssa koulutasolla olisi aidosti mahdollista ja luontevaa toteuttaa opetusta ainerajat ylittävien osittain kansainvälistenkin projektien ja tiimioppimisen keinoin, jotka puolestaan rakentavat tärkeitä geneerisiä taitoja.

Kaikissa teemoissa kulkisi suunnitelmallisesti mukana

• tvt-taidot
• oppimisen taidot ja resilienssin rakentaminen (opo/psykologia)
• mediataidot ja kriittinen ajattelu (suunnitelmallinen tiedonhallinnantaitojen harjoittelu)
• hyvän elämän ja etiikan pohdinta
• kurkistukset jatko-opintojen kirjoon ja työelämään

Ensimmäisen vuoden päättyessä opiskelija valitsisi, mitä aineita hän opiskelee toisena ja kolmantena vuonna. Koska matemaattis-luonnontieteellinen ajattelu ja argumentointi (loogisuus, tarkkuus, kokeellinen menetelmä) on erilaista kuin humanistis-yhteiskuntatieteellinen ajattelu ja argumentointi (moninäkökulmaisuus, arviointi, suhteuttaminen, epävarmuuden sieto), tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi jokaisen opiskelijan tulisi lukea vähintään yksi oppiaine molemmista (ja ehkä jopa suorittaa siitä hyväksytty ylioppilaskoe). Opetuksen tulisi painottua ennen kaikkea tiedonhallinnan ja ajattelun taitoihin - joiden oppiminen vaatii toki sisältöjä.

#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava

Edellä kuvattu malli yhdistäisi eri oppiaineet ja suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja purkaisi siten sirpaleisuutta (pohdintaa sirpaleisuuskokemuksen syistä täällä). Lisäksi, jos suurissakin lukioissa opiskeltaisiin ensimmäinen vuosi pysyvämmissä ryhmissä, luotaisiin tuttuuden tuomaa turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä, jotka ovat tärkeitä jaksamisen ja viihtymisen tukipuita ja mahdollistaisivat myös pitkäjänteisemmän tiimitaitojen kehittämisen.

Jatkuvan valitsemisen ja jatkuvasti uusiin ryhmiin menemisen tuomaa kuormitusta vähennettäisiin myös sillä, että toiseen ja kolmanteen opiskeluvuoteen ei valittaisi yksittäisiä kursseja vaan laajempia oppimääriä, jotka opiskellaan pysyvässä ryhmässä pysyvän opettajan johdolla. Tämä mahdollistaisi myös yksilölliseen tahtiin etenevät opintopolut, jos niille on tarvetta, ja suuremmissa lukioissa eriyttämisen tavoite- ja taitotason mukaan.

Tarjolla 2. ja 3. vuoden opintopaketeiksi kahdeksaan jaksoon (5-jaksojärjestelmässä) voisi olla esim. seuraavat, joista jokaisesta on valittava jokin.

1. Äidinkieli 6 jaksoa (yhteensä 9)
2. A-kieli 6 jaksoa (yhteensä 8)
3. B-kieli 6 jaksoa (yhteensä 8)
4. Matematiikka
• pitkä 8 jaksoa (yhteensä 13)
• lyhyt 4 jaksoa (yhteensä 7)
5. Luonnontieteellinen reaali (fy, ke, bi, ge)
• pitkä 8 jaksoa (yhteensä 9 - fy tai ke)
• lyhyt 4 (yhteensä 5 (jos on fy tai ke) tai 6 (jos on bi tai ge)
  (Tiedän, että GE voisi luonteensa puolesta olla tuossa toisessakin ryhmässä)
6. Humanistis-yhteiskunnallinen reaali (hi, yh, ps, katsomus)
• lyhyt 4 (yhteensä 6, paitsi hi 7)

Jos oletuksena on, että opiskelija opiskelee jokaisessa jaksossa kuutta kurssia (30 viikkotuntia) tässä mallissa jää väistämättä jopa niin sanottu "lääkispakettia" lukeville vähintään kuuden kurssin verran tilaa kursseille, jotka voisivat olla oppiainerajat ylittäviä ja laajuudeltaan 1-3 kurssin paketteja. Noita oppimäärän laajuuksia olisi myös varaa lyhentää, jos lähdetään aidosti etsimään minimiä sisältöosaamisessa ja tehdään tilaa taitoperustaiselle oppimiselle sisältöjen omaksumisen rinnalla. Sellaisen linjauksen integroivien ja soveltavien kurssien valinnaisuuteen kyllä tekisin, että on valittava

• vähintään yksi kurssi, jossa ytimessä on tietämiseen ja argumentointiin liittyvä filosofinen ydin (esim. teemana väri ja näkeminen eri tieteenalojen näkökulmasta)
• vähintään yksi kurssi, jossa ytimessä on eettinen pohdinta

Lisäksi muilla kuin pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa, kemiaa, biologiaa ja kolmatta kieltä lukevilla (ns."lääkispaketti") olisi tilaa myös hyvin monenlaisille vapaasti valittaville opinnoille: tukikursseille / taito- ja taideaineille / kielille / useille reaaleille / CLIL-opetukselle (integroitu kielen ja sisällön oppiminen) / yrittäjyysopinnoille / yhteiskuntapalvelulle ja vapaaehtoistyölle  / korkeakouluopinnoille (0-15 kurssia)

Mikä tässä muuttuisi?

• Eri oppiaineiden laajuuksissa ei olisi suuria muutoksia. Uskon kuitenkin, että tradition tuntemista painottava ja kulttuuriaineeksi profiloitunut uskonnonopetus ja katsomukselliseen identiteettipohdintaan painottuva et voivat jalostua yhdeksi katsomusaineeksi, jossa kummankin parhaat puolet pääsevät esiin. Lisäksi olen sitä mieltä, että vaikka terveys on tärkeä teema, terveystieto-nimistä oppiainetta ei lukiossa tarvita ylioppilastutkinnon osana.
• Opiskelija opiskelee laajemman paketin saman ryhmän ja saman opettajan kanssa 
• ei satunnaista kurssishoppailua ja valtavaa tarvetta ohjaukselle kurssivalinnoissa
• opettaja pystyy tukemaan paremmin jokaisen yksilöllistä kehitystä esim. moderniin oppimisanalytiikkaan perustuvan tiedon avulla kun oppii tuntemaan kunkin tarpeet - nykyinen seitsemän viikon jakson mittainen aika on siihen aivan liian lyhyt
• psykologisen tutkimuksen pohjalta tiedetään, että nuoruuden kehityksessä vertaisryhmät ovat tärkeitä eikä lukioikäisen ensisijainen tarve ole yksilöllisen oman tien kulkeminen vaan turvallisessa vertaisryhmässä eläminen => vähentää uusiin ryhmiin sopeutumisen ja jatkuvan valintojen tekemisen tuomaa psyykkistä kuormitusta ja vapauttaa energiaa oppimiseen
• oppiminen ei olisi sidottu 6-7 viikon jaksoihin, mikä mahdollistaa sisältöjen siirtelyn oppiaineen sisällä esim. mielekkään projektin vuoksi eikä tuota tarvetta jatkuvaan kokeiden pitämiseen (palautetta ja arviointia toki tulisi säännöllisesti)
• Opettaja saisi tutustua paremmin opiskelijoihinsa ja joutuisi sitoutumaan paremmin siihen, että kaikki on pidettävä mukana. Opiskelijaakin ryhdistäisi se, ettei ole varasuunnitelmana käydä kurssi seuraavassa jaksossa uudestaan. (Jos joku sairastaa pidempään tms. ratkottaisiin tilanteet samoin kuin ne ratkotaan perusopetuksessakin.)
• Oppiaineiden kurssimäärille olisi olemassa "katto": nyt ennen ylioppilaskirjoituksia tehdään vielä monenlaisia lisäkursseja ja kertauskursseja monessa aineessa, jolloin lukujärjestykseen ei enää mahdu oppiainerajat ylittäviä opintoja eivätkä koulun resurssit riitä toteuttamaan niitä. Tässä oletusarvona on, että oppimäärä sisältää kaiken tarvittavan kertauksen ja valmennuksen ylioppilaskirjoituksiin ja että opetussuunnitelman mukaista on tarjota vain sellaisia valinnaiskursseja, joissa on integroiva ote. Pidemmälle menevät kurssit tulisivat jo korkeakouluista ja luettaisiin hyväksi siellä.
• Koulutuksen laatu ja oppimistulokset vahvistuisivat. Nyt jo tiedetään, että pienissä lukioissa, joissa käytännössä opiskellaan pysyvissä ryhmissä saman opettajan johdolla, saadaan lakitettua ylioppilaiksi niitä, jotka eivät pärjänneet suurissa lukioissa. Opiskelijantuntemus ja pitkäkestoisempi vastuu tuottavat hyvää hedelmää.
• Opinto-ohjauksen resursseja voitaisiin käyttää urapohdintaan kurssivalintojen sijasta eikä opinto-ohjaukseen tarvittaisi suurta lisäresurssointia vaan rahat voitaisiin käyttää opetukseen.

Mutta, mutta...sitoisiko aineiden valinta liikaa? Seuraisiko paine liian varhain lukkoon lyötyihin urasuunnitelmiin? Ei välttämättä. Siitä lisää seuraavassa osassa täällä.

Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla.

Lukio uudistuu - taas (#uusilukio)

Hallitus käynnisti lukiolain ja lukion toiminnallisen uudistamisen, jonka tavoitteena on

• lisätä lukion vetovoimaa yleissivistävänä, korkeakouluihin jatko-opintokelpoisuuden antavana koulutusmuotona,
• vahvistaa koulutuksen laatua ja oppimistuloksia sekä
• sujuvoittaa siirtymistä toisen asteen opinnoista korkea-asteelle.

Lukiota uudistavat ministeriön ja Opetushallituksen asiantuntijat  kiertävät Suomea ja kannustavat osallistumaan verkossa keskusteluun (Uusi lukio - seuraa ja osallistu).

Tavoitteena on saada uudistettu lukiolaki käsittelyyn keväällä 2018. Lakiin käsittääkseni toivotaan muutoksia ainakin terveystiedon ja katsomusaineiden erityisasemaan. Lisäksi esillä on ollut ainakin halu saada täsmällisempi kirjaus opinto-ohjauksesta lakiin (OAJ 5.10.2017). Osaamisen tunnustamisen selkeyttäminen ja osaamisperustaisuus ovat myös usein keskustelussa esiintyneitä teemoja. Edellisessä tuntijakokeskustelussa torpattu, mutta kokeilulukioissa toteutettu korimalli ei kuulemma ole tulossa takaisin - vai onko kuitenkin?

Lukiolain tasolla on määritetty, että lukio on kolmivuotinen ja sen "tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja" (Lukiolaki) Tähän tuskin on tulossa muutoksia. Sen sijaan Lukioasetuksen tapaa määrittää opetuksen laajuus (vähintään 75 kurssia joiden laajuus on 38 tuntia) voisi olla mahdollista tarkastella avoimesti. Käytännössä keskustelua kuitenkin helpottanee, jos argumentoinnissa hahmotellaan edelleen lukiota kurssien kautta.

Jos lukiolain uudistus muuttaa katsomusaineiden ja terveystiedon asemaa, edessä on myös opetussuunnitelman uudistus vaikka edellistä ei ole vielä viety kertaakaan läpi. Siksi vuoden 2014 tuntijako- ja opetussuunnitelmakeskusteluissa syntyneitä ajatuksia kannattanee pitää edelleen esillä.

Tyhjältä pöydältä aloitettu abstrakti keskustelu voi olla
aika hedelmätöntä. Mahtaako OKM olla kiinnostunut
lainkaan konkreettisista vaihteoehdoista?

Minua kiusaa hiukan se, että jo uudistuksen käynnistämisessä on otettu lähtökohtaoletukseksi, että toimivia keinoja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ovat "muun muassa yksilöllisemmät ja joustavammat opintopolut sekä niiden vaatima ohjaus ja tuki, oppiainerajat ylittävät opinnot sekä entistä tiiviimpi yhteistyö korkeakoulujen kanssa"(Uusi lukio -verkkosivu). Yksilöllisyys ja joustavuus eivät mitenkään automaattisesti ole jokin ideaali, kun puhutaan nuorten koulutuksesta.

Lisäksi Uusi lukio -kiertueen työpajat tuottavat mitä todennäköisimmin jokaiselle vähänkään lukion tulevaisuudesta ja kehittämisestä kiinnostuneelle varsin itsestään selviä ajatuksia. Oletan, että pajojen teemoista kehkeytyy jotakin seuraavan kaltaista:

1. Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen

• oppimaan oppiminen ja muutoksessa eläminen
• tvt-taidot (mukaan lukien sekä tekniset että tiedonhallinnan taidot)
• tiedon yhteisöllinen tuottaaminen ja tehokas kommunikointi
• kriittinen ajattelu
• monipuolinen kielitaito ja kulttuurinen kompetenssi
• sosiaaliset taidot, tiimityötaidot
• lumate-osaaminen kansantalouden pelastamiseksi
• yrittäjämäinen asenne (itseohjautuvuus, innovatiivisuus, riskinottokyky)
• yleissivistys on periaatteessa tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on saada nopeasti ja tehokkaasti ihmisiä työmarkkinoille (joiden tarpeita on kovin vaikea ennustaa muuten kuin että muutoksessa pitää osata elää)
• kestävä kehitys, fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen sekä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja vakauden vaaliminen saattavat myös mahtua listalle

2. Opiskelijalähtöisyys sekä yksilölliset ja joustavat opintopolut

• lisää valinnanvapautta
• lisää opinto-ohjausta
• lisää tukitoimia lukioon
• enemmän ja selkeämmin osaamisen tunnustamista ja omaan tahtiin eteneviä opintopolkuja

3. Yhteistyö korkeakoulujen ja työelämän kanssa sekä kansainvälisyys

• yhteistyötä on lisättävä
• kansainvälisyyttä on lisättävä
• moderni tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa hyviä välineitä monimuotoiseen yhteistyöhön, jotta esim. korkeakouluyhteistyö olisi saavutettavaa kaikkialla
• korkeakoulujen valintaperusteissa on annettava enemmän painoarvoa ylioppilastutkinnolle mutta taattava vaihtoehtoinen polku

4. Uudistuva toimintakulttuuri

• lisää projektioppimista, tekemällä oppimista
• lisää ilmiöoppimista
• lisää oppiainerajat ylittävää oppimista
• tietoperustaisuuden rinnalle yhtä vahva taitoperustainen lähestyminen
• lisää yksilöllisen tavoitteenasettelun ja etenemistahdin mahdollistavaa oppimista
• lisää monipuolisuutta arviointiin (itsearviointi, vertaisarviointi, jatkuva oppimista ohjaava kannustava palaute)
• lisää opiskelijoiden osallistamista päätöksentekoon ja koulun toimintakulttuurin luomiseen

5. Monipuoliset oppimisympäristöt

• lisää verkko-opintoja, etäopintoja, monimuoto-opintoja
• lisää oppimista koulun ulkopuolella (fyysisesti tai virtuaalisesti)
• lisää oppimista yhteistyössä työelämän kanssa (ehkä jossain joku työelämän edustajista joskus ehtii ottaa jonkun lukiolaisen mukaansa...vai ehtiikö?) ja yhteisöjen kanssa
• lisää yhteistyötä korkeakoulujen kanssa

Anteeksi pessimismini. Olen myönteisesti yllättynyt, jos (ja toivottavasti kun!) kiertue tuottaa jotain muutakin kuin tuon listan muutamilla täydennyksillä. Tuosta on kuitenkin pitkä matka siihen, miten lukio-opetus olisi mielekkäintä järjestää. 

Minusta ensin pitää olla näkemys siitä, mitä pitää oppia ennen kuin on mielekästä keskustella siitä, miten ja missä on mielekästä oppia (menetelmät ja oppimisympäristöt). Koulu on aina pohjaton toiveiden tynnyri enkä oikein usko, että tulevaisuuden osaamistarpeiden analysointi Sanni Grahn-Laasosen ainoastaan yritysten ja työelämän tarpeisiin fokusoivan tulevaisuuspaneelin käsissä tai Uusi lukio -kiertueen työryhmissä auttaa uuden lukion muotoilussa merkittävästi. Odotuksia ja toiveita pitäisi pystyä suhteuttamaan toisiinsa vesittämättä niitä köyhäksi kompromissiksi, jotta päästäisiin toteuttamiskelpoisiin ja tasapainoisiin ratkaisuihin.

Seuraavien kirjoitusten sarja aloittaa ajatusleikin konkreettisista ratkaisuista lukion kehittämiseksi.

(1) Miten vaalitaan yleissivistystä ja valinnanvapautta yhtäaikaa? #uusilukio

(2) Lukiosta korkeakouluopintoihin #uusilukio

(3) Miten ohjataan lukiolaisten valintoja ja lukiontoimintakulttuuria? #uusilukio

(4) Kasvurauha parantaa oppimisen laatua #uusilukio  

Tuntijakokeskustelussa vuonna 2014 kirjoitin alustavasta ideasta lukion sirpalemaisuuden eheyttämiseksi, oppiainerajat ylittävän projektityöskentelyn ja tiimioppimisen mahdollistamiseksi sekä valinnanvapauden ja yleissivistyksen vaalimiseksi. Joitain teesejäkin tulin tuolloin muotoilleeksi. Uusissa teksteissä on paljon samaa mutta myös jotain uutta.

Ydintaitoanalyysi lukion opetussuunnitelman pohjana?

Kuvan luonut Marja Oilinki.

Minun lapsistani, kummilapsistani ja naapurin muksuista aika moni menee lukioon. Haluaisin heille aikaa ihmettelylle, oppimiselle ja kasvamiselle. Haluaisin heidän löytävän uteliaisuutensa ja syttyvän asioiden tutkimisesta ja ajatusten jalostamisesta yhdessä toisten kanssa. Soisin heidän valmistuvan matkassaan joitakin sisäistyneitä periaatteita, joiden varassa he ovat kykeneviä oppimaan asiasta kuin asiasta uutta elämänsä jokaisena päivänä lehtiä lukiessaan, netissä surffatessaan ja toisten kanssa keskustellessaan. Siksi en halua, että lukion opetussuunnitelmakeskustelu alkaa sisältöjen sijoittelusta eri kursseihin. ”Ihan välttämättömiä” ja ”todella tärkeitä” asioita on niin paljon, että toiveiden tynnyri pursuu yli äyräiden heti alkuminuuteilla - ja sitten on niin kiire kahlata asioita läpi, ettei ehdi oppia.

Lähtisin siitä, että määritellään yleisten tulevaisuuden taitojen - yhteistyö, viestintä, kriittinen ajattelu ja luovuus - lisäksi ne tiedonalakohtaiset ydintaidot, jotka jokaisen toivottaisiin hallitsevan tietyn oppiaineen opiskelun myötä. Tulevaisuustaidoista on monenlaisia listoja, ks. esimerksi Marja Oilingin pohdintaa) ja joko niihin 
ujutettuna tai niistä irrallaan olisi tärkeää hyveiden tai syvien vahvuuksien ulottuvuudet. Aika abstrakteja nuo toki ovat. Abstraktiotaso tiedonalakohtaisten taitojenkin kanssa voi olla aika korkea, kunhan se on mahdollista myös konkretisoida. 

Yritän hahmotella tiedonalakohtaisia ydintaitoja oman alani kautta. Psykologista osaamista olisi minusta kolme asiaa:

1. Automatisoitunut kyky kysyä ja eritellä, mitkä ovat ihmisen toimintaan vaikuttavat biologiset, sosiokulttuuriset ja kognitiiviset tekijät. 

Miksi se sitten olisi tärkeää? No siksi, että lähes jokainen tutkimustulos ja uutinen on vain osatotuus, joka vaikuttaa vahvasti vaikkapa asenteisiin ja päätöksentekoon, ellei lukijalla ole kykyä hahmottaa kokonaisuutta. Sillä on väliä, ymmärretäänkö alkoholismi tai mielenterveysongelmat tai huippuosaaminen geenien, ympäristön vai yksilön omaksumien ja itse muokkaamiensa ajattelu-ja tulkintatapojen tuotokseksi - vai tuleeko geenitutkimusuutisen tai sosiaalipummien haukkumisen äärellä mieleen, että asiaan ehkä vaikuttavat muutkin tekijät kuin ensimmäisenä esiin noussut.

2. Automatisoitunut kyky kysyä "missä todisteet" eli millaista tutkimusnäyttöä asiasta on ja arvioida tutkimusta ja siitä tehtyjä johtopäätöksiä kriittisesti. Tähän liittyy kyky perustella omia näkemyksiä viittaamalla tutkimustietoon.

Psykologian teemat tarjoavat nuoruusiän kehityksessä ajankohtaisten ja kiinnostavien aiheiden äärellä mahdollisuuden oppia varsin syvällistäkin tieteellistä kriittistä ajattelua ja hyvää argumentointia. Se vaatii kuitenkin toistoa ja rutiinien syntymistä ja oppimateriaaleja, joissa ei ensijaisesti esitellä teoriaa vaan tutkimusta, jolla teoriaa on testattu.

3. Kyky tunnistaa omaa toimintaa ja ihmisten välistä vuorovaikutusta ohjaavia tekijöitä ja pystyä sen myötä tietoisempaan toiminnan säätelyyn sekä vahvuuksien rakentamiseen.

Oleellisten taitojen tunnistamisen jälkeen tulee kysyä, miten ne voidaan saavuttaa. Keskeistä lienee tietyn metastruktuurin toistuminen riittävän usein - toisin sanoen että käsitellään esim. stressin, aggression, muistin, rakkauden, masennuksen, pahuuden ja onnellisuuden osalta asiat samalla kaavalla - arvioidaan teoriatietoa ja tutkimusnäyttöä biologisista, kognitiivisista ja sosiokulttuurisista tekijöistä. Luetaan ja analysoidaan tiivistelmiä tutkimuksista, tutkitaan tutkimustulosten uutisointia.

"Mitä taitoja?" ja "Miten?"-kysymysten jälkeen on aika pohtia sisältöjä. Kahden ensimmäisen taitotavoitteen kannalta on oikeastaan samantekevää, mistä sisällöistä oppimäärä koostuu, koska oleellisinta on, että sama metastruktuuri toistuu niin usein, että taito sisäistyy. Sisältöjen määrittely voisi rajuimmillaan jäädä täysin avoimeksi. Toisaalta kantavaksi periaatteeksi voisi ottaa sen, että sisällöt ovat nuoria kiinnostavia ja sellaisia, joilla on mahdollisimman paljon sovellusarvoa hyvinkin erilaisilla elämänurilla ja joista löytyy liittymäkohtia lukion muihin aineisiin. Kolmas taitotavoite vaatinee tarkemmin sisältöjen valintaa, mutta sovellettavuusarvoperiaate sopinee siihenkin.

Ydintaitojen rakennusosasia voitaisiin toki eritellä opsissa tarkemminkin, kunhan pitäydytään edelleen haarukoimassa kaikkein keskeisimpiä periaatteita ja käsitteitä:

• biologiset tekijät: kehon kemia (välittäjäaineet, hormonit), hermoston muovautuvuus ja aivoalueiden erikoistuminen, epigenetiikan idea ja ehkä evoluutiopsykologisen selittämisen periaatteet
• sosiokulttuuriset tekijät: ehdollistuminen, sosiaalinen oppiminen ja sosiaalisen identiteetin muodostaminen sosialisaation välineinä, konformismi ja ryhmädynamiikka, kulttuurin vaikutus, ehkä emic ja etic kulttuurierojen tutkimisessa, koska se on niin oleellinen kriittisen ajattelun rakennuspalikka
• psyykkiset toiminnot: sisäiset mallit ja havaintokehä, tietoinen ja tiedostamaton kognitioiden näkökulmasta, kognitioiden merkitys emootioissa ja motivaatiossa , sosiaalinen kognitio (attribuutiot), psyykkinen itsesäätely

Oleellista olisi, että periaatteiden ja käsitteiden lista pysyy riittävän suppeana määrällisesti ja riittävän yleisellä tasolla, jotta se sallii runsaasti vapautta konkreettisten esimerkkien ja sovelluskohteiden valinnassa. Tällöin on mahdollista, että jossain opitaan vaikkapa epigenetiikan idea tutkimalla älykkyyttä, toisaalla stressiherkkyyttä ja kolmannessa koulussa aggressiota - mikä mahdollistaa joustavasti psykologian opetussuunnitelman toteuttamisen osana ilmiöpohjaista oppimisprojektia. Opetusta voisi siis vapaammin toteuttaa joko oppikirjan pohjalta ja aina samoihin teemoihin sidottuna tai ihan yhtä hyvin vapaammin valiten ja vaihdellen, mistä näkökulmasta tietyn periaatteen ymmärtäminen rakennetaan.

Mutta kun on ne ylioppilaskirjoitukset…

Ratkaiseva kysymys nykyisen sisältöähkyn välttämiseksi on opetussuunnitelman ja ylioppilaskokeen ja oppimateriaalien suhde. Opetussuunnitelmateksti on saatava sellaiseen muotoon, että se pakottaa ylioppilaskoetehtävät pysymään sisältöjen ja käsitteistön osalta samalla yleisyyden asteella kuin OPS ja mittaamaan aidosti niitä taitoja, joita opetuksessa tavoitellaan. Kysymysten lähtökohtana eivät voi olla oppikirjat tai ihan opetussuunnitelman ulkopuolelle jäävien sisältöjen tai taitojen hallitsemista vaativat tehtävät. Ammattitaitoisella opettajalla on oltava mahdollisuus lukea opetussuunnitelmateksti itsenäisestikin ja luottaa omaan ymmärryskykyynsä sen tulkinnassa - ja silti taata opiskelijoilleen edellytykset menestyä ylioppilaskirjoituksissa.

Ainekohtaisen opetussuunnitelmatekstin tulisi siis selkeästi

• erotella välttämätön ja valinnainen (esim. välttämätöntä on tuntea synaptisen välityksen idea, mutta esimerkkinä välittäjäaineesta voi olla mikä tahansa)
• piirtää rajaa määrällisesti (esim. opiskelijan tulee tuntea kaksi - eikä neljä - hormonia ja niiden vaikutus ihmisen toimintaan; välttämättä vaadittavat teoriat, käsitteet ja klassikkotutkimukset tulee nimetä)
• piirtää rajaa laadullisesti kuvaamalla mahdollisimman täsmällisesti ja esimerkeillä konkretisoiden, mitä ovat ne taidot, jotka opiskelijan tulisi saavuttaa. Tässä voisi hyödyntää esim. Bloomin taksonomiaa (esim. joissain mielenterveysongelmissa voisi riittää se, että osaa tunnistaa ja nimetä häiriön ja samalla voidaan edellyttää että osaa yhdestä häiriöstä eritellä syvällisesti ja tutkimustietoon perustuen sen biologisia, psyykkisia ja sosiaalisia syitä ja niiden keskinäistä vuorovaikutusta tunnistaen tiedon rajallisuuden, osaa pohtia häiriön diagnosoinnin vaikeuksia ja esiintyvyydessä ilmeneviä sukupuoli-, sosiaaliluokka- ja kulttuurikohtaisia eroja sekä eritellä ja ottaa kantaa eri hoitovaihtoehtoihin).

Esimerkiksi kehityspsykologian osalta "vapautta ja rajoja"-periaate voisi tarkoittaa, että opetussunnitelmassa olisi muun muassa teksti

”Opiskelija osaa yhden valitsemansa ikäkauden valossa eritellä syvällisesti yksilön kehitystä kehityksen eri osa-alueilla (fyysismotorinen, kognitiivinen ja psykososiaalinen kehitys) sekä tarkastella biologisten, sosiaalisten ja psyykkisten tekijöiden vaikutusta kehitykseen ja niiden keskinäisiä yhteyksiä (esim. nuoruuden kehitys, vanhuuden kehitys)”

Tällöin ylioppilaskokeessa ei voisi olla tehtävää, joka edellyttää tietoa jostain tietystä ikäkaudesta tai tietystä teoriasta vaan tehtävissä on annettava kokelaalle vapaus valita, minkä ikäkauden näkökulmasta ja minkä teoria- ja tutkimustiedon valossa hän vastaa kysymykseen.

Tämän YTL:n OPS-tulkintaa koskevan luottamuksen varassa olisi mahdollista esimerkiksi toteuttaa mielekkäästi vaikkapa tutkivaa oppimista ryhmissä niin, että joka ryhmällä on kohteena eri ikäkausi. Projektin purkamisen ja jakamisen myötä kaikki opiskelijat saavat yleiskäsityksen kaikista eri ikäkausista mutta kenenkään ei tarvitsisi ahdistua siitä, ettei opi muistamaan ulkoa kaikkia muiden ryhmien löytämiä asioita vaan riittäisi se, että hallitsee oman ryhmänsä työstämät asiat hyvin. Yhtä lailla olisi mahdollista oppia opetussuunnitelmatekstin kuvaamaa kehityspsykologista ajattelua osana vaikkapa koulun teemaprojektia syrjinnästä ja suvaitsevaisuudesta, jolloin keskiöön voidaan valita vain nuoruus tai vain vanhuus tms. Eikö tällainen toisi aivan uusia mahdollisuuksia pedagogiikkaan ja oppiaineiden väliseen yhteistyöhön?

On selvää, ettei kuvaamani ajatusrakennelma ole ollenkaan ainoa mahdollinen psykologiaan. Ja vielä selvempää on, ettei kaikkiin tiedonaloihin löydy luontevasti samalla tavalla keskeisiä jäsentäviä periaatteita tai taitoja, mutta aika moniin taitavat ajattelijat ja pedagogit voisivat löytääkin. 

Joka tapauksessa toivon, että missään aineessa OPS:n kirjoittaminen ei lähde sisällöistä käsin niin että lopuksi päälle liimataan joitain epämääräisiä tavoitteita. Sitäkin toivon, että lopulta tavoitteet ja sisällöt saadaan OPS-tekstiin niin, että vapaus ja rajat ovat sillä tavalla tasapainossa, että ne linjaavat ylioppilaskirjoituksia niin, että lukioissa voidaan oppia ensisijaisesti sellaista, joka on merkityksellistä hyvin erilaisilla elämänpoluilla ja joka kestää ylioppilaskirjoitusten jälkeenkin. 

Pirstaleisuuden sietämättömyys

Nykylukiota on moitittu pirstaleiseksi ja minusta ihan aiheellisesti, vaikka olenkin ihan tyytyväinen siihen, että pakollisia kurssejakin on joka aineesta. Esitin jo aiemmin ennen tuntijakopäätöstä yhden idean siitä, miten pakollisista kursseista voisi rakentaa laajempia oppimiskokonaisuuksia, jotka kattaisivat (minun mielestäni) keskeisiä näkökulmia maailmaan. 

Edelleenkin minusta olisi sekä mahdollista että oleellista rakentaa OPS niin, ettei kukin aine määrittele pakollisten kurssien tavoitteita ja sisältöjä irrallaan muista vaan kokonaisuutta koordinoidaan kunnolla. Päällekkäisyyksiä pitäisi purkaa ja rakentaa luontevia edellytyksiä tehdä koulutasolla rikasta ja runsasta ainerajat ylittävää yhteistyötä (esimerkiksi Ylöjärven tiimijakson tapaan) jotta opiskelijoiden oppimispolku olisi jäsentyneempi, mielekkäämpi ja motivoivampi.

Kuka ottaisi vallan ja vastuun?

(Tiedän, ei kukaan. Ei OKM, ei OPH, ei kukaan kummassakaan. Kirjoitin nyt kuitenkin, koska OPS-työllä on väliä vaikka tuntijako on mikä on. Jospa tästäkin sykäyksestä jonkun toisen ajatus lähtisi lentoon, kolmas kehittelisi sitä kriittisesti ja neljäs nostaisi esiin sen, minkä kaikki muut olivat sivuuttaneet. Jos ei OPS2016:een, niin seuraavalle kierrokselle sitten.)

Lukion tuntijako ja yleissivistys

Koska Facebookin syövereihin asiat ja ajatukset uppoavat hakujen ulottumattomiin, poimin tänne talteen lukion tuntijakouudistuskesksutelussa syntyneen pitkän fb-postaukseni:

"Anteeksi, mutta vieläkin jankkaan teema-ajatuksesta (tuntijakomalli XD). Olisi kiva kuulla siitä myös opiskelijakommentteja. 

Purkaisin siis lukion sirpalemaisuutta rakentamalla ensimmäiseen opintovuoteen kokonaisuuksia, joissa yhdistyy useamman oppiaineen näkökulma ja jotka ovat laajuudeltaan 3-4 kurssia. Ne toteutettaisiin niin, että rinnakkaisilla palkeilla kukin opettaja vetää omaa osuuttaan, mutta samalla voidaan tehdä yhteistyötä teeman ympärillä - enemmän tai vähemmän. Oleellista olisi rakentaa ymmärrystä teemasta usean tieteenalan näkökulmasta ja samalla kullakin oppiaineella voisi olla omaa erityisainesta - mutta kaikkiaan vain hillitty ja hyvälle oppimiselle aikaa jättävä määrä.

Pakettia suorittaisi siis samaan aikaan 3(4) ryhmää, jotka kiertävät kolmen opettajan kursseilla (pienemmissä kouluissa jokin oma versio - enkä todellakaan osaa arvioida miten onnistuisi kurssitarjottimella erikokoisissa kouluissa...). Opiskelija voisi esim. koota teemasta ainerajat ylittävää portfoliota, jonka eri opettajat lukevat, tai teeman huipennuksena voi olla sähköisen julkaisun tai videoiden tuottaminen eri oppiaineita yhdistellen, paneelikeskustelu, väittelykilpailu, opintoretki, työelämäpäivä tms. Jokin osa oppimisesta voitaisiin ehkä toteuttaa usean ryhmän yhteisenä (massa)työskentelynä tai sopia kaikkia hyödyttävää työnjakoa opettajien välille.

Varsin rajoittuneen muita aineita koskevan ymmärrykseni valossa järjestelisin pakolliset kurssit esim. seuraaviksi "yleissivistysteemoiksi". Siitä, mitkä ovat perusyleissivistykseen kuuluvat oleelliset aihealueet, pitäisi kyllä käydä kunnon yhteiskunnallinen keskustelu.

1. Eurooppalaisen ihmisen historia: historiaa (1), kirkkotietoa ja Raamattua kulttuurinäkökulmasta (1), äidinkieltä kirjallisuushistoriaa sivuten (1) - kuvataide samassa jaksossa

2. Suomi ennen ja nyt: historiaa(1), yhteiskuntaoppia (1), äidinkieltä (1)  - musiikkia samassa jaksossa

3. Yhteinen maapallomme ja vähän maailmankaikkeuskin (ympäristöekologia, ilmastonmuutos, energia): biologiaa (1), maantiedettä (1) fysiikkaa (1), kemiaa (1)

4. Ihminen psyko-fyysis-sosiaalisena kokonaisuutena:  biologiaa (1), terveystietoa (1), psykologiaa (1)

5. Yhteinen ihmiskunta (monikulttuurisuus, ihmisoikeudet, kv-suhteet): kulttuurimaantiedettä (1), uskontotiedettä (1), kv-suhteita historiasta (1)

Oppimisen psykologiaa ja tvt-taitoja (1) opon lisäksi ekana vuonna

Etiikkaa(1) ja tietoteoriaa + yhteiskuntafilosofiaa (1) mutta ehkä vasta abivuonna (ehkä hajautetusti)

Lisäksi ainakin taloustietoa (1) myöhemmin pakollisena ja 1-3 teemakurssia syventävissä opinnoissa.

Pikkuisen noita tekisi mieli joissain kohdissa painottaa eikä antaa kaikille tasaisesti yhtä kurssia, mutta käytännön toteutuksen kannalta se lienee helpointa.

Tästä tulisi ekalle vuodelle 14 (+ myöhemmin 3 reaalia) , äidinkieltä 3, kuvis, musiikki, liikunta, opo, matikkaa 3-4, pitkää kieltä 2-3, ruotsia 2-3, muuta kieltä 2-3 = 28-34 kurssia. Eka vuosi olisi siis varsin valmiilla lukujärjestyksellä menemistä, mikä voisi olla todella hyvä asia yhteisöllisyyden kannalta. Lukion valinnut nuori on kuitenkin valinnut yleissivistyksen, joten motivaatio lienee alussa ainakin hyvä, vaikka superyksilöllisyys ei olisikaan mahdollista.

Toisena ja kolmantena vuonna olisi sitten tilaa omille valinnoille reaaliaineissa. En oikein tiedä, olisiko tarpeen vaatia sekä luonnontieteiden että humanistis-yhteiskunnallisten aineiden opiskelua vai voisiko yhtä hyvin olla täysi vapaus. Jostain aineesta/aineista pitäisi kuitenkin lukea useitä syventäviä, mutta siihenhän pakottaa jo yo-tutkinto. Tiedediplomi pitäisi myös saada kunnolla merkitykselliseksi mahdollisuudeksi lukio-opinnoissa.

Syventävissä opinnoissa ainerajat ylittäviä teemakursseja toteutettaisiin opettajien yhteistyönä, jolloin oikea asiantuntemus säilyy. Samanaikaisläsnäoloa ei mikään kunta tule maksamaan, mutta yhteissuunnittelu ja työnjako ovat mahdollisia vaikkakin ehkä vaikeita asioita aluksi.

Valtakunnallisten syventävien (ne ylppäreihin tarvittavat) kurssien lisäksi tarjottavia kursseja pitäisi kehittää siihen suuntaan, että niistä olisi aidosti hyötyä taitaville ja tavoitteellisille opiskelijoille jatko-opintoihin siirryttäessä, esim. korkeakoulujen peruskursseja etänä oman lukio-opettajan tutoroimana. Toki mukaan saa minun puolestani mahtua myös elämäntaitoja syventäviä kursseja ja työelämätaitoihin painottuvia kokonaisuuksia - ja ehdottomasti taito- ja taideaineita.

Mille olen sokea?"

Tampereen kaupungin lukion tavoite- ja tuntijakoesitystä koskevassa lausunnossa ideaa oli
hyödynnetty ja kehitetty. Lisäksi joku oli tehnyt Facebook-ryhmään kivasti kehitellyn version siistiin taulukkoon laitettuna.

Kasvurauhalla pois sirpaleisuudesta

Keskustelussa lukion uudistamisesta tuntijakotyöryhmän antaman ehdotuksen jälkeen on puhuttu paljon nykylukion ongelmallisesta sirpaleisuudesta ja ratkaisuksi siihen on tarjottu reaaliaineiden pakollisista kursseista luopumista. Sirpaleisuus-käsitteen analyysi on kuitenkin jäänyt puutteelliseksi.

Sirpaleisuudella kuvattaneen lukion käyneen nuoren joko omaa kokemusta tiedon jäsentymättömyydestä tai ulkoisestikin havaittavaa tietorakenteiden hajanaisuutta. Syyksi tähän on esitetty ensinnäkin oppiaineiden liian suurta määrää lukiossa, jolloin opiskelija ei pääse riittävän syvälle missään aineessa saavuttaakseen korkeatasoisen ymmärryksen. Käytännössä opiskelijat kuitenkin jo nykylukion valinnaisuudella keskittyvät niihin oppiaineisiin, jotka aikovat kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.  Uudistusehdotus ei toisi lisää syventäviä kursseja vaan päinvastoin esim. fysiikassa ja psykologiassa syventävien kurssien määrää ollaan vähentämässä ilman että sitä on mitenkään perusteltu ehdotuksessa. Valinnaisuuden lisääminen ehdotetulla tavalla lähinnä siis mahdollistaisi ennakkomielikuvissa vastenmielisiksi tai turhiksi koettujen aineiden täydellisen välttämisen, mikä saattaa voimistaa valintojen sukupuolittuneisuutta ja riippuvuutta perheen sosioekonomisesta statuksesta. On vaikea nähdä, miten joidenkin oppiaineiden karttamisesta lopulta seuraisi sirpaleisuuden vähenemistä.

Oppiaineiden määrää oleellisempi syy tietorakenteiden sirpaleisuuteen on liian suuri tietomäärä kursseissa käytettävissä olevaan aikaan nähden. Tällöin opiskelija ei ehdi syventyä ja todella ymmärtää käsiteltäviä asioita vaan opiskelussa painottuu pinnallinen muistaminen kurssikoetta varten. Sisältöjen määrän karsiminen antaisi tilaa opiskelu- ja ajattelutaitoja paremmin kehittävälle pedagogiikalle ja kiireettomämmälle ilmapiirille, joita lukio todella kaipaa.

Kolmanneksi sirpaleisuuden voidaan nähdä syntyvän siitä, että oppiaineet ovat liian erillisiä. Oppiaineiden hyljeksimisvapauden sijasta osuvampaa eheyttämistä tuottaisi eri oppiaineiden aloituskurssien sisältöjen valitseminen niin että ne muodostavat aina muutaman yhteistyöaineen kanssa yleissivistyksen kannalta keskeisiä teemamoduleita. Näitä voitaisiin toteuttaa luontevasti siten, että niihin rakennetaan opettajien yhteistyönä yhteisiä osuuksia ja samalla on tilaa kunkin oppiaineen omalle yleissivistyksen kannalta olellisimmalle ainekselle. Näin rakennettaisiin aidosti perustaa laaja-alaiselle yleissivistykselle. Myös äidinkielen ja pitkien kielten aihealueet pitäisi valita yleissivistyksen ydintä palveleviksi.

Ehdotuksesa kaavailtu väkinäinen korimalli ei tosiasiassa pura sirpaleisuutta eikä edes lisää motivaatiota valinnaisuuden kautta. Esimerkiksi voimakkaan matemaattis-luonnontieteellisesti orientoitunut opiskelija tuskin tarttuu innostuneesti toisen korin aineisiin vaan kokee joutuvansa nielemään peräti kahdeksan annosta sellaista, mitä ei haluaisi.

Neljänneksi sirpaleisuuskokemusta tuottavat myös lukion kurssimuotoisuus ja luokattomuus. Asiat on pilkottu kurssin kokoisiksi paloiksi, opettajat ja sen myötä tapa jäsentää suurempia linjoja ja luoda muistin ja ymmärtämisen tukia vaihtuvat kurssista toiseen ja aina on käsillä uuteen ryhmään sopeutuminen. Koska opiskelijoilla on takanaan eri kurssikokoelma, eivät viittaukset toisiin kursseihin ja johdonmukainen entiselle pohjalle rakentaminen toimi.

Tällaisessa järjestelmässä opiskelijalta vaadittaisiin erityistä tarmoa ja taitoa kokonaisymmärryksen rakentamiseksi. Opettajat kyllä kannustavat siihen, mutta järjestelmä ohjaa herkästi mieltämään oppimisen kurssisuoritusten keräilyksi maailmankuvan ja yleissivistyksen rakentamisen sijasta. Yksittäisten päättötodistukseen vaikuttavien kurssiarvosanojen asemaa haitallisen opiskelukulttuurin synnyssä pitäisi myös tutkia. Voisiko olla mahdollista antaa opintojen aikana vain kehittymistä edistävää palautetta ja suorittaa arviointi vasta lukion lopussa? Silloin kursseja ei "suoritettaisi pois alta" vaan kasvettaisiin kohti kokonaisvaltaista osaamista.

Pakollisten oppiaineiden määrän vähentäminen ei ole suinkaan ainoa eikä ehkä edes tehokkain ratkaisu sirpaleisuusongelmaan mutta uhkaa yleissivistystä. Vaikka nykyajan yleissivistyksessä oleellisia ovatkin ns. avaintaidot, tarvitaan myös tietopohjaa. Suppeakin yleistieto eri oppiaineista auttaa ainakin tunnistamaan oman tiedon rajoja, mikä on oleellista kypsässä ajattelussa, tekemään perusteltuja valintoja opinnoissa sekä ruokkimaan uteliaisuutta ja pääsemään tiedonhankinnan alkuun myöhemminkin elämässä. Myös opintojen loppuvaiheen teemakursseilla voitaisiin jälleen vahvistaa laaja-alaista asioiden tarkastelun tapaa.

Jos ensimmäisen opiskeluvuoden hajanaisuuden ongelmaan tartuttaisiin ryhmittelemällä pakollisista kursseista toisiaan tukevia teemoja, se johtaisi opettajien yhteistyön lisääntymiseen ja konkretisoisi opiskelijalle eri tieteenalojen erityispiirteitä korostaen samalla, että pohjimmiltaan ne rikastavat toisiaan. Ja jos ryhmittely johtaisi tiukemmin määriteltyyn opinto-ohjelmaan ensimmäisenä opiskeluvuotena, sivutuotteena saattaisi olla myös jatkuvasta ihmisten vaihtumisesta syntyvän hajanaisuuden väheneminen ja yhteisöllisyyden lisääntyminen. Toisen ja kolmannen vuoden suurempi valinnanvapaus antaisi mahdollisuuden erikoistua kohti vähitellen selkeytyvää tulevaisuuden uraa.

Kehityspsykologisesti on kohtuutonta odottaa, että identiteettiään ja maailmankuvaansa vasta rakentava nuori pystyisi määrittelemään yleissivistyksen ja tekemään sen mukaiset valinnat.