Miksi YTL:n pienikin mielivaltaisuus on merkittävä ongelma?

1. Lukiolaisten hyvinvointi heikkenee entisestään - samoin opettajien.

• LOPS:n väljä tulkinta tai suoranainen LOPS:n vastaisuus antavat signaalin, että pitää opettaa ja opiskella vielä entistäkin enemmän.
• Liian suppeiksi yo-kokeen kannalta koetut kirjat eivät myy.
• Kirjantekijät tulkitsevat LOPSia ja laittavat varmuuden vuoksi paljon asiaa.
• Tunnolliset (aloittelevat) opettajat käyttävät oppimateriaaleja usein opsina ja kauhovat vielä rinnakkaisista kirjoistakin varmuuden vuoksi lisää sisältöä. Kiireen tuntu ja ahdistus vain lisääntyvät.
• YTL saattaa edellyttää mitä tahansa, koska LOPS ei ole täysin yksiselitteinen. => käytännössä meillä on kaksois-ops, jossa ylioppilaskokeiden asettamat tavoitteet tai oletukset niistä jyräävät.
  
  Aiempi laajempi pohdintani analysoi, miksi äärettömän tärkeä lukiolaisten hyvinvoinnin parantaminen on miltei mahdoton tehtävä. Meillä ei ole yhteiskunnassa varaa tuottaa enää yhtään loppuunpalaneita nuoria eikä myöskään alaa vaihtavia tai työkyvyttömiksi uuvutettuja opettajia.

2. Korkeakouluvalinnat ovat sattumanvaraisia eikä lukiolaisella ole tosiasiassa minkäänlaista oikeusturvaa.

• Nykyinen kokeiden arvostelu liian hienojakoisella asteikolla ei ole millään tavalla reliaabelia. Kukaan ei pysty pätevästi osoittamaan, mitä eroa on 16 ja 17 pisteen esseellä. 
• Opiskelija voi tehdä arvostelustaan oikaisupyynnön, mutta sen tulee perustua YTL:n kirjoittamiin hyvän vastauksen piirteisiin, jotka toimivat arvostelun kriteereinä. Niissä muotoilut ovat kuitenkin suunnilleen tällaisia: "15–17 p. Vastauksessa on monipuolista psykologista tietoa. Vastaus muodostaa kiitettävän kokonaisuuden. Psykologista tietoa sovelletaan kiitettävästi ja perustelut ovat kattavia ja vakuuttavia.". Miten siis ratkaistaan, kumpi on oikeassa, jos toinen sanoo, että vastaus on oikeasti 16 pistettä ja toinen kannattaa 17 pistettä?
  
  Kokelas saattaa tehdä arvostelustaan hyvin yksityiskohtaisen analyysin ja argumentoida pistemuutoksen puolesta huolellisesti, mutta hänellä ei ole olemassa kriteeristöä, johon perustaa vaatimuksensa. Vastaukseksi YTL:stä tulee useimmiten standardimuotoinen kirje, jossa todetaan, että arvostelussa ei ole tapahtunut oikaisua vaativaa virhettä. Siinä ei vastata mitenkään kokelaan esiin nostamiin näkökulmiin eikä perustella ratkaisua mitenkään vaan kirje on kaikille sama. Tästä päätöksestä ei voi enää valittaa mihinkään.
  
  Kokeen arvosana määrittyy kuitenkin tietyn pisterajan mukaan. Se on ihan sattumaa, onko kokelas 1-5 pistettä alle rajan vai yli rajan. Korkeakouluvalinnassa toinen pääsee sisään ja toinen ei aivan sattumanvaraisin perustein, kun valintapisteet määräytyvät ylioppilaskokeen arvosanojen mukaisesti eivätkä ota huomioon tarkemmin kokelaan sijoittumista jonkin arvosanan sisällä.
• Kun mukana on vielä lisäksi tehtäviä, jotka eivät tosiasiassa mittaa osaamista vaan tuottavat pisteitä sattumanvaraisesti, koe ei erottele ja aseta järjestykseen ollenkaan luotettavasti.

3. Luottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin ei pidä rapauttaa.

• Valveutuneet nuoret tunnistavat YTL:n ongelmat ja epäluotettavuuden. Nuoruudessa rakenentaan voimakkaasti omaa maailmankuvaa, arvomaailmaa ja asenteita. Yhteiskunnallinen epävakaus lisääntyy, jos yhä suurempi osa väestöstä ei koe luottamusta yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan. Onko meillä varaa siihen?
  
  

YTL työskentelee liian niukilla resursseilla. Olisiko tähän aika reagoida OKM:ssa?

YTL:n toimintaa ei valvota ja tutkita riittävästi. Olisiko tähän aika reagoida OPH:ssa ja Karvissa?

YTL ei toimi riittävän vuorovaikutteisesti sidosryhmiensä kanssa. Olisiko aika ottaa myös opettajien ja esim. oppikirjailijoiden osaaminen käyttöön? Esimerkiksi psykologian jaokselle on ehdotettu useita kertoja, että yhteistyössä voitaisiin laatia laaja satojen väittämien kysymyspankki, josta YTL voi arpoa kokeeseen kysymykset ja jossa kokelaat voivat halutessaan harjoitella. Tällöin olisi jo etukäteen tiedossa yhteinen ymmärrys oikeista vastauksista ja tehtävä taatusti erottelisi edelleen, mutta vähän osuvammin kuin nykyiset arpajaiset. 

Huomasin kirjoittaneeni aiheesta vuonna 2014 HS:iin. Isot laivat kääntyvät hitaasti.

Kun ope ei osaa vastata yo-kokeessa

Tyrmistys oli suuri, kun näin tämän syksyn psykologian ylioppilaskokeen ja sen ensimmäisen "helpon perustehtävän". Aiemminkin näissä monivalintatehtävissä ja niiden arvioinnissa on ollut jotain kyseenalaista ja opiskelijan oikeusturvaa loukkaavaa, mutta nyt virheet olivat räikeitä. Se ei ole enää millään tavalla tulkinnanvaraista, jos LOPS2016 sanoo, että nuoren tulee hallita

"vähintään kaksi persoonallisuusteoriaa, persoonallisuuden selittämisen mallia tai näkökulmaa, kuten sosiokognitiivinen, psykodynaaminen tai humanistinen psykologia, temperamenttiteoria tai piirreteoria"  ja tehtävä edellyttää neljän eri teorian tuntemista.

Hämmentävää on, että ylioppilastutkintolautakunnasta ei tunnu olevan sisäistä valvontaelintä eikä myöskään mitään ulkoista tahoa, joka puuttuisi epäkohtiin. Aiemmin, kun minä, opiskelijani tai kollegani ovat tuoneet esiin havaintojaan kokelaan oikeusturvan heikkoudesta ja kokeen validiteetin tai arvioinnin reliabiliteetin ongelmista, kirjeet on johdatettu ainejaokseen, josta on tullut ystävällinen vastaus, jossa on todettu, että mitään ongelmaa ei oikeasti ole. Edes laki ei näytä olevan aukottoman selkeä ja yksiselitteinen siinä, mihin kokeen tehtävien tulisi perustua ja millä kriteereillä niitä tulisi arvioida (postaukseni aiheesta).

Tänä syksynä tehtävänä oli arvioida, ovatko esitetyt väitteet oikein vai väärin. Alle olen kuvaillut psykologiaa erinomaisesti hallitsevan ajattelua kysymysten äärellä. 20 väitteestä kahdeksan on selkeää ja yksiselitteistä, neljässä olisi ehkä uskaltanut veikata ja kahdeksan olisi ollut paras jättää vastaamatta. Täydellisellä osaamisella olisi siis voinut saada 4-12p. / 20 riippuen siitä, osuuko veikkauksissa YTL:n tulkintatavan kanssa yksiin vai joutuuko kärsimään miinuspisteistä.

Mikä asema voi olla ylioppilaskokeella, joka

1. ei ole opetussuunnitelman mukainen?
2. ei mittaa validisti ja reliaabelisti osaamista?
3. ei pysty täyttämään tehtäväänsä asettaa kokelaat järjestykseen korkeakouluvalintaa varten?

Yksittäinen tehtävä tai yo-koe ei muutu validiksia ja reliaabeliksi osaamisen mittariksi, vaikka se tuottaisi Gaussin käyrää muistuttavat pistejakauman.On noloa, että YTL:stä välillä argumentoidaan tämän tyyppisesti.

Sillä on todella merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia, jos YTL voi toimia näin. Niitä olen tarkastellut täällä.

*****

Tässä vielä kuvitteellisen huippukokelaan tai opettaja-oppikirjailijan ajattelua tehtävän äärellä:

1. Pintasuuntautuneessa opiskelussa pyritään luetun ymmärtämiseen.
”Jees tämän tiedän - väärin on!"

2. Skinner osoitti tutkimuksillaan, että palkkiot ja rangaistukset edistävät oppimista tehokkaasti.
”Hmm…Skinner osoitti sen, että palkkiot edistävät oppimista mutta rangaistukset eivät yhtä tehokkaasti. Mitähän tarkoittaa tehokkaasti? Ainakin ihminen voi myös omilla mielen sisäisillä prosesseillaan myös muuntaa tarkoitettua palkitsemis- tai rangaistusvaikutusta… En ehkä vastaa.”

3. Neisser esitti, että sisäinen malli johtaa odotusten toteutumiseen ihmisen toiminnassa.
”Huh, tunneilla puhuttiin vain havaintokehästä, mutta onneksi satuin lukemaan toisesta lähteestä, että se on Neisserin kehittämä – muuten olisi jäänyt vastaamatta. ”Sisäinen malli johtaa odotusten toteutumiseen.” - mitä tämä oikein tarkoittaa? On tietenkin niin, että vahvoista sisäisistä malleista voi tulla esimerkiksi itseään toteuttavia ennusteita, mutta ei se aina niin mene. Pitäisiköhän tässä tietää, mitä nimenomaan Neisser ajatteli tästä? Ei uskalla vastata.”

4. Bandura on tutkinut sosiaalista oppimista.
”Jep, Banduralla oli se Bobo-nukkekoe. Se oli mallioppimiseen liittyvä klassikkotutkimus. Tarkoittaakohan tuo sosiaalinen oppiminen samaa kuin mallioppiminen? Onhan siinä ilman muuta toisilla ihmisillä tärkeä merkitys mallin antajana ja sijaisvahvistamisen kautta oppimisen säätelijänä ja siinä mielessä se on sosiaalista. Tässä on kuitenkin varmaan jokin kompa eikä tuollaista termiä ole olemassakaan. En vastaa.”

5. Behavioristit tutkivat, mitä ihmisen mielessä tapahtuu oppiessa.
”No tämä on selkeästi väärin!

6. Persoonallisuuden piirre tarkoittaa suhteellisen pysyvää tapaa käyttäytyä ja ajatella.
”Hmm… meille taidettiin opettaa, että persoonallisuuden piirteet ovat suhteellisen pysyviä reagoimis-, ajattelu- ja toimintataipumuksia. Tuossa ei sanota mitään tunnereaktioista enkä ihan tiedä, onko tapa käyttäytyä sama kuin taipumus käyttäytyä. Parempi olla vastaamatta.”

7. Big five -teorian piirteet ovat ekstroversio, aktiivisuus, neuroottisuus, avoimuus ja tunnollisuus.
”Tämä on selkeästi väärin! Meillä tosin kirja ja opettaja käyttää tuosta teoriasta nimeä NESTA, mutta onneksi olen lukenut muualta, että sitä sanotaan myös Big Fiveksi”

8. Defenssi- eli puolustusmekanismit ovat osa sosiokognitiivista persoonallisuusteoriaa.
”Juu ei! Onneksi satuin opettelemaan juuri nämä kaksi tarvittua persoonallisuusteoriaa! LOPS kyllä sanoo, että ne voivat olla mitkä tahansa kaksi, joten kaikki ei ehkä pysty vastaamaan näihin.”

9. Psykodynaaminen persoonallisuusteoria painottaa tiedostamattomien tarpeiden merkitystä.
”Siis mitä? LOPSin mukaan pitää osata kaksi persoonallisuusteoriaa ja nyt tulee jo kolmas!"

10. Maslow on yksi tunnetuimmista humanistisen persoonallisuusteorian edustajista.
”Tämähän on jo neljäs persoonallisuusteoria!!! Mitä hittoa??? Ja juu, meidän ope on kyllä sanonut, että Maslow’n tarvehierarkia on vanhentunut teoria. Senkin tiedän, että Maslow kuului Franklin ja Rogersin kanssa humanistiseen koulukuntaan, kun satuin lukemaan sen mökiltä löytyneen äitin vanhan psykan kirjan. Onkohan sellaista olemassa kuin humanistinen persoonallisuusteoria? Ei tähän uskalla vastata.”

11. Ilo, suru, pelko ja viha ovat kaikki perustunteita.
”Helppo! Tämä on totta.”

12. Kaikki tunteet ovat universaaleja.
”Helppo! Tietysti väärin.”

13. Mieliala on mielihyvän tai mielipahan sävyttämä lyhytkestoinen tila.
”Tunteita sanotaan lyhytkestoiseksi ja mielialaa pitempikestoiseksi. Ehkä tämä sitten on väärin. Toisaalta on kyllä kauhean vaikea tietää, mitä tuolla lyhytkestoisuudella tarkoitetaan. Eihän mielialakaan yleensä kuukausia kestä – ei välttämättä viikkojakaan. Ehkä otan riskin, ja vastaan että väärin on.”

14. Tunteet syntyvät aina ajattelun tuloksena.
”Tää on varmaan väärin, kun siinä on tuo ”aina”-sana. Kielten monivalinnoissa ne on aina vääriä, joissa on jokin tuollainen ehdoton ilmaisu. Ja joo, kyllä mä tiedän senkin, että tunteet syntyy ilman ajattelua eivätkä aina edes tule tietoisuuteen, mutta osa varmaan saa tämän oikein tietämättä mitään. ”

15. Limbinen järjestelmä on tärkeä tunteiden synnyssä ja säätelyssä.
”Sen tiedän, että limbinen järjestelmä ehdottomasti liittyy ainakin tunteiden syntyyn, koska siellä on mantelitumake. Tunnesäätelyyn tarvitaan etuotsalohkoa ja pihtipoimuakin eikä ne ole limbistä järjestelmää. Toisaalta tuota ”säätely”-sanaa käytetään kyllä niinkin, että se tarkoittaa vain sitä, että jokin aivoalue on aktiivinen tietyn psyykkisen toiminnon yhteydessä. Tarkoittaakohan se tuossa tunteiden hillitsemistä ja siis sellaista tunnesäätelyä vai ylipäätään aivoalueen osallistumista toimintaan? En taida uskaltaa vastata.”

16. Parasympaattinen hermosto on aktiivinen unessa.
”Joo, parasympaattinen hermosto liittyy kehon lepotilaan ja sympaattinen on se kiihdyttävä. Meillä ei kyllä ollut unen yhteydessä mitään puhetta tästä vaan niistä unen eri vaiheista. Uskaltaisikohan veikata, että tämä väite on oikein?”

17. Vireystilaa on helpointa pitää yllä tehtäessä helppoja ja samanlaisena toistuvia työtehtäviä.
”No on täällä onneksi edes muutama selkeä väite! Tämä on kyllä jo vähän ylihelppo.”

18. REM-unen ja syvän unen aikana aivojen sähköinen toiminta on vähäistä, mutta kevyessä unessa aivojen sähköinen toiminta muistuttaa valvetilaa.
”Huh, onneksi meidän ope opetti nämä unen vaiheet, vaikka se sanoikin, että LOPS on siirtynyt painottamaan unen ja hyvinvoinnin yhteyttä eikä näitä välttämättä tarvi tietää. Väärin on!"

19. Univaje heikentää ihmisen kognitiivista suorituskykyä ja laskee mielialaa.
”Naurettavan helppo! Tai ehkä joku ei tosiaan tiedä, mitä on kognitiivinen toiminta eikä uskalla vastata!”

20. Tiede on yksiselitteisesti onnistunut selittämään, miksi ihmisten pitää nukkua.
”Tää on taas niin ehdoton väite, että on ihan varmana väärin. Mä kyllä tiedän aika monta erilaista näkökulmaa siitä, mihin nukkumista tarvitaan, mutta varmaan ne YTL:ssäkin ajattelee, että kun on monta eri näkökulmaa, niin ei ole yksiselitteistä selitystä.”

Pitääkö yo-kokeiden perustua voimassa olevaan LOPS:iin?

 

Olen aina elänyt siinä uskossa, että ylioppilaskokeiden tulee perustua LOPS:iin eli Opetushallituksen laatimaan lukion opetussuunnitelman perusteisiin ja mitata validisti ja reliaabelisti lukion opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttamista ja siinä mainittujen sisältöjen hallintaa. Syksyn 2022 psykologian ylioppilaskokeen tehtävä yksi on niin kiistatta LOPS 2016:n vastainen (postaukseni aiheesta), että aloin kaivella asiaa ja miettiä, millaisen oikaisuvaatimuksen tai kantelun asiasta voi tehdä. Hämmästyksekseni en löytänyt laista ja asetuksista yhtään lausumaa, jossa määrättäisiin täysin selkeästi kokeiden sisällöstä.Seuraavat lausumat osuivat lähimmäksi. 

 Laki ylioppilastutkinnosta 1§

Lukiolaissa (714/2018) tarkoitetun lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto. Tutkinnon suorittanut opiskelija on omaksunut lukiokoulutuksen opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot sekä saavuttanut lukiokoulutuksen tavoitteiden mukaisen riittävän kypsyyden.

Valtioneuvoston asetus ylioppilastutkinnosta 5§

Ylioppilastutkintolautakunta laatii ylioppilastutkinnon kokeiden tehtävät lukiokoulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen (810/2018) mukaisten nuorille tarkoitettuun lukiokoulutuksen oppimäärään kuuluvien kyseisen oppiaineen pakollisten ja valtakunnallisten valinnaisten opintojen oppimäärien mukaan. Kokeissa on oppiainerajat ylittäviä tehtäviä. 

Missä ihmeessä on kokelaiden oikeusturva, jos laki ei yksiselitteisesti määrittele, mihin koe perustuu ja miten siihen voi puuttua, jos koe ei olekaan opetussuunnitelman mukainen?

Täällä olen perustellut, miksi sillä on myös merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia, jos YTL voi toimia mielivaltaisesti.

YTL:n vallankäyttöön tarvitaan läpinäkyvyyttä (HS 8.4.2014)

YTL:n vallankäyttöön tarvitaan läpinäkyvyyttä 

Mielipidekirjoitukseni Helsingin Sanomissa 8.4.2014

Ylioppilastutkintolautakunnalla (YTL) on suuri ohjausvalta lukioissa. Ylioppilaskoe on niin sanottu korkeiden panosten koe, joka vaikuttaa merkittävästi nuoren tulevaisuuteen. On rationaalista yrittää varmistaa menestyminen ylioppilaskokeessa, joten koe vaikuttaa monella tapaa koko lukioaikaan.

Keskeinen syy siihen, miksi lukio ei ole päässyt pedagogisesti uudistumaan, on YTL:n vapaus tulkita nykyisiä väljiä opetussuunnitelman perusteita tekemättä tulkintaansa läpinäkyväksi.

Koska kokeissa vaadittavia sisältöjä ja taitoja ei ole yksilöity tarkasti, oppimateriaalin laatijat ja opettajat joutuvat sisällyttämään kursseihin varmuuden vuoksi kohtuuttoman määrän tietoainesta. Se estää laadukkaan pedagogiikan sekä mielekkäät tiedonhallinnan ja ajattelun taitoja edistävät oppimisprosessit sekä hankaloittaa oppiaineiden välistä yhteistyötä.

Liian laajojen sisältöjen ongelmaa ei voi ratkaista lisäämällä opiskelijoiden itsenäistä opiskelua. Meillä ei ole varaa polttaa nuoria loppuun.

Jos opettaja olisi kyllin rohkea perustaakseen opetuksensa omaan tulkintaansa opetussuunnitelmasta, hänen opiskelijoidensa mahdollisuudet menestyä ylioppilaskokeessa vaarantuisivat. Yksiselitteisiä kriteereitä kokeessa vaadittaville tiedoille ja taidoille ja täsmällisiä arviointiperusteita hyvälle osaamiselle ei ole, joten lopulta oikeutta olisi mahdotonta hakea.

Ylioppilastutkinnon sähköistymisen luoma muutosaktiivisuus lukioissa kertoo karua kieltä siitä, mikä lukioiden toimintaa tosiasiassa ohjaa. Valta on jo tullut näkyväksi.

Ylioppilastutkintolautakunta on kiitettävästi lisännyt avoimuuttaan viime vuosina. Olisiko aika tehdä myös tutkinnon eri kokeiden osaamiskriteerit sisällöllisesti suppeiksi, taidollisesti vaativiksi ja ennen kaikkea oikeusturvankin vuoksi selkeiksi ja ennalta tiedossa oleviksi? Se vapauttaisi lukion uudistumaan.

*****************
Olisipa mukavaa, jos tämä kirjoitus ei olisi millään tavalla ajankohtainen tai relevantti parin vuoden päästä. Nyt se näyttää edelleen olevan.

(4) Kasvurauha parantaa oppimisen laatua #uusilukio

Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion kehittämiseksi. Johdanto oli täällä.

Tässä aiemmassa kirjoituksessa pohdin sitä, miksi valinnaisuus ei lopulta ole ratkaisu lukiokoulutuksen laadun parantamiseen ja miksi yksilöllisyys ei välttämättä tuota hyvää oppimista. Sirpaleisuuden ongelma on ratkaistavissa muutenkin.
#1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä
#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava

Tässä toisessa kirjoituksessa pohdin lukion, ylioppilastutkinnon ja korkeakouluopintojen suhdetta. Nuoren kypsyminen ei nopeudu hallinnollisilla päätöksillä. Iso kysymys on, laitammeko resursseja oppimiseen vai valintaviidakossa selviämisen ohjaamiseen?

#3 Monipuolinen ylioppilastutkinto on laadukas tutkinto
#4 Saattaen vaihto - siirtymä lukiosta korkeakouluopintoihin MOOC:ien kautta

Tässä kolmannessa kirjoituksessa pohdin sitä, millaisin voidaan tuottaa muutoksia lukiolaisten valinnoissa ja lukion toimintakulttuurissa.

#5 Kielten lukeminen lisääntyy, kun siitä palkitaan korkeakouluhaussa
#6 Projektioppimisesta tulee lukioiden arkea, jos se liitetään osaksi ylioppilastutkintoa

***** 


 #7 Opetussuunnitelmaa ja yo-koetta on kehitettävä käsi kädessä

Lukiouudistuksen tärkein haaste on sisältöjen mitoitus aikaan.

"On niin kiire, ettei ehdi oppia" on nykylukiota leimaava kokemus. LOPS2015:n toivottiin ennen kaikkea vähentävän kurssien sisältöähkyä, joka koetaan kaikissa oppiaineissa. Ongelma on pohjimmiltaan rakenteellinen: Tehdään väljä ja monin tavoin tulkinnanvarainen OPS (joka ideaalimaailmassa sallisi opettajalle paljon vapauksia) mutta koska samaan aikaan ei ole olemassa ylioppilaskokeen vaatimuksista muuta tietoa kuin että se perustuu opetussuunnitelmaan, kurimus on valmis.

Kirjantekijät tekevät oman tulkintansa opetussuunnitelmasta. Vaikka he haluaisivat rajata ja pelkistää, he eivät voi, koska opettajat eivät ota käyttöön sellaista oppimateriaalia, jonka pelkäävät olevan liian suppea ylioppilaskirjoituksia ajatellen. Niinpä kirjantekijät kirjoittavat varmuuden vuoksi oikein perusteellisesti ja laajasti. Kaikkein epävarmimmat opettajat vielä vertailevat eri kustantajien oppikirjoja sen sijaan, että lukisivat itsenäisesti OPS:a, ja varmuuden vuoksi yrittävät käydä opiskelijoiden kanssa kaiken kaikesta.

Jos ylioppilaskokeen ja opetussuunnitelman suhde saataisiin selkeytettyä niin, että jokainen opettaja tietäisi yksiselitteisesti ilman kirjantekijöitäkin, mitä ylioppilaskoe edellyttää, ongelma olisi poissa tai ainakin merkittävästi vähäisempi.

 #8 Vähemmän on enemmän

Kaiken kaikkiaan opetussuunnitelmien ja yo-kokeen laatimiseen pitäisi saada jonkinlainen "back to basics" -ote. Toiveita ja "tavattoman tärkeitä" sisältöjä riittää loputtomiin. Niillä ei kuitenkaan ole mitään arvoa, jos mitään ei opita kunnolla. Kehitystyöhön tarvittaisiin niitä, joilla on niin vankka asiantuntemus, että he kykenevät näkemään suuren kuvan ja pelkistämään, mikä on se käsitteistö ja periaatteiden kokoelma, jonka hallitseminen riittää - lukiolaiselle, ylioppilaalle, ihmiselle joka osaa oppia lisää myöhemminkin elämässään.

Kun työkalupakin sisältö on selvä ja riittävän rajallinen, voidaan oikeasti kehittää kykyä käyttää ja soveltaa hallussa olevia välineitä ja lopulta mitata ajattelun ja soveltamisen taitoja. Jos sisältöä on liikaa, ei koskaan ehditä siihen työskentelyyn, jossa taidot kehittyvät. Ehkä tarvittaisiin myös täydennyskoulutusta laadukkaan taitoperustaisen opettamisen yleistymiseen myös reaaliaineissa. Minä ainakin tiedän osaavani vain alkeet siitä, miten omassa aineessani opetetaan scaffoldingin avulla taidokasta tiedonkäsittelyä ja persoonan vahvuuksia.

Tästä kirjoitin jo LOPS2015-työn yhteydessä.

Taidan tohtia väittää, että jos tämän postauksen asioita ei saada kuntoon, #uusilukio on kuollut jo syntyessään.


Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla.  

(3) Miten ohjataan lukiolaisten valintoja ja lukion toimintakulttuuria? #uusilukio

Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion uudistamiseen. Johdanto oli täällä.

Tässä aiemmassa kirjoituksessa pohdin sitä, miksi valinnaisuus ei lopulta ole ratkaisu lukiokoulutuksen laadun parantamiseen ja miksi yksilöllisyys ei välttämättä tuota hyvää oppimista. Sirpaleisuuden ongelma on ratkaistavissa muutenkin.
#1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä
#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava

Tässä toisessa kirjoituksessa pohdin lukion, ylioppilastutkinnon ja korkeakouluopintojen suhdetta. Nuoren kypsyminen ei nopeudu hallinnollisilla päätöksillä. Iso kysymys on, laitammeko resursseja oppimiseen vai valintaviidakossa selviämisen ohjaamiseen?

#3 Monipuolinen ylioppilastutkinto on laadukas tutkinto
#4 Saattaen vaihto - siirtymä lukiosta korkeakouluopintoihin MOOC:ien kautta

*****

#5 Kielten lukeminen lisääntyy, kun siitä palkitaan korkeakouluhaussa

Koulutuskeskusteluissa on useita vuosia murehdittu kielten opiskelun vähenemistä ja kielivalikoiman suppeutta. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän ehdotus ylioppilastutkinnon kehittämiseksi tuskin edistää kielten kirjoittamista ylioppilaskokeessa, vaikka näin ehkä olikin tarkoitus.

Oletettavasti tehokkain tapa lisätä kielten opiskelua ja kirjoittamista osana ylioppilastutkintoa olisi antaa niistä lisäpisteitä korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa tai opintopisteitä korkeakoulututkintoon. Tällä hetkellä riittää se, että on saanut ylioppilastutkintoarvosanan yhdestä kielestä eikä useammasta arvosanasta ole mitään hyötyä korkeakouluhaussa. Jos siis korkeakoulut haluavat kielitaitoisia opiskelijoita ja/tai ovat valmiita vaikuttamaan yhteiskunnalliseen kehitykseen, niiden tulee palkita useiden kielten osaajia.

Sama pätee luonnollisesti matematiikan opiskeluun ja kirjoittamiseen. Jos se tehdään pakolliseksi tai jos siitä palkitaan korkeakouluhaussa, sitä tehdään.

Yhteiskunnan kielivarannon monipuolistamiseksi varsin tehokas tie olisi mahdollisuus vaihtaa toinen kotimainen kieli johonkin muuhun.

#6 Projektioppimisesta tulee lukioiden arkea, jos se liitetään osaksi ylioppilastutkintoa

Jos lukioiden oppimiskulttuuria halutaan muuttaa "tekemisen" suuntaan, tulee lukioaikana toteutetut tutkimukset, tutkielmat tai vastaavat ottaa osaksi ylioppilastutkinnon arvosanan muodostamista. Välittömästi sen jälkeen niitä tehdään joka lukiossa ja opettajat kouluttautuvat ohjaamaan laadukkaita töitä - ihan niin kuin on nähty tutkinnon digitalisaation kanssa ja tullaan näkemään suullisen kielitaidon testaamisen kanssa.

Kansainvälisessä IB-tutkinnossa on käytäntö, jossa osana opintoja tehty tutkielma tai tutkimus (joka voi olla osittain ryhmätyössäkin tehty) muodostaa n.20-25% tutkintoarvosanasta päättökokeen ollessa loput 75-80%. Opiskelijat tekevät kussakin oppiaineessa sille ominaisen työn, jonka tekemistä oma opettaja ohjaa ja jonka opettaja lopulta arvioi. Opettajan arvioimista töistä lähtee arvottu näyte tutkintolautakunnan arvioijalle, joka skaalaa saamiensa näytteiden pohjalta arvioinnin eri koulujen välillä. Järjestelmä ei ole mitenkään täysin ongelmaton, mutta jos se on saatu auttavasti toimimaan kansainvälisessä monenkirjavuudessa, miksi ei saataisi kansallisella tasolla ainakin joissakin oppiaineissa?

Vastaan tulevat tietenkin myös resurssikysymykset. Jos tällaiseen lähdetään, se tuottaa kustannuksia sekä sensoritasolla että kouluissa. Mitenkään ei voi olettaa, että opettajat nykyisten työsopimusten puitteissa ohjaisivat ja arvioisivat tutkielmia ja tutkimuksia yli 30 hengen opiskelijaryhmissä. Lienee kuitenkin aika selvää, että jos ylioppilastutkinnon painoarvo korkeakouluvalinnoissa kasvaa entisestään ja jos yo-tutkinto mittaa perinteisessä opetuksessa saavutettavaa osaamista, opettajat valitsevat sen, mikä auttaa menestymään ylioppilaskokeessa eikä vähänkään vaativammista ja aikaa vievistä projekteista tule osa lukion jokapäiväistä arkea.



Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla. 

Ydintaitoanalyysi lukion opetussuunnitelman pohjana?

Kuvan luonut Marja Oilinki.

Minun lapsistani, kummilapsistani ja naapurin muksuista aika moni menee lukioon. Haluaisin heille aikaa ihmettelylle, oppimiselle ja kasvamiselle. Haluaisin heidän löytävän uteliaisuutensa ja syttyvän asioiden tutkimisesta ja ajatusten jalostamisesta yhdessä toisten kanssa. Soisin heidän valmistuvan matkassaan joitakin sisäistyneitä periaatteita, joiden varassa he ovat kykeneviä oppimaan asiasta kuin asiasta uutta elämänsä jokaisena päivänä lehtiä lukiessaan, netissä surffatessaan ja toisten kanssa keskustellessaan. Siksi en halua, että lukion opetussuunnitelmakeskustelu alkaa sisältöjen sijoittelusta eri kursseihin. ”Ihan välttämättömiä” ja ”todella tärkeitä” asioita on niin paljon, että toiveiden tynnyri pursuu yli äyräiden heti alkuminuuteilla - ja sitten on niin kiire kahlata asioita läpi, ettei ehdi oppia.

Lähtisin siitä, että määritellään yleisten tulevaisuuden taitojen - yhteistyö, viestintä, kriittinen ajattelu ja luovuus - lisäksi ne tiedonalakohtaiset ydintaidot, jotka jokaisen toivottaisiin hallitsevan tietyn oppiaineen opiskelun myötä. Tulevaisuustaidoista on monenlaisia listoja, ks. esimerksi Marja Oilingin pohdintaa) ja joko niihin 
ujutettuna tai niistä irrallaan olisi tärkeää hyveiden tai syvien vahvuuksien ulottuvuudet. Aika abstrakteja nuo toki ovat. Abstraktiotaso tiedonalakohtaisten taitojenkin kanssa voi olla aika korkea, kunhan se on mahdollista myös konkretisoida. 

Yritän hahmotella tiedonalakohtaisia ydintaitoja oman alani kautta. Psykologista osaamista olisi minusta kolme asiaa:

1. Automatisoitunut kyky kysyä ja eritellä, mitkä ovat ihmisen toimintaan vaikuttavat biologiset, sosiokulttuuriset ja kognitiiviset tekijät. 

Miksi se sitten olisi tärkeää? No siksi, että lähes jokainen tutkimustulos ja uutinen on vain osatotuus, joka vaikuttaa vahvasti vaikkapa asenteisiin ja päätöksentekoon, ellei lukijalla ole kykyä hahmottaa kokonaisuutta. Sillä on väliä, ymmärretäänkö alkoholismi tai mielenterveysongelmat tai huippuosaaminen geenien, ympäristön vai yksilön omaksumien ja itse muokkaamiensa ajattelu-ja tulkintatapojen tuotokseksi - vai tuleeko geenitutkimusuutisen tai sosiaalipummien haukkumisen äärellä mieleen, että asiaan ehkä vaikuttavat muutkin tekijät kuin ensimmäisenä esiin noussut.

2. Automatisoitunut kyky kysyä "missä todisteet" eli millaista tutkimusnäyttöä asiasta on ja arvioida tutkimusta ja siitä tehtyjä johtopäätöksiä kriittisesti. Tähän liittyy kyky perustella omia näkemyksiä viittaamalla tutkimustietoon.

Psykologian teemat tarjoavat nuoruusiän kehityksessä ajankohtaisten ja kiinnostavien aiheiden äärellä mahdollisuuden oppia varsin syvällistäkin tieteellistä kriittistä ajattelua ja hyvää argumentointia. Se vaatii kuitenkin toistoa ja rutiinien syntymistä ja oppimateriaaleja, joissa ei ensijaisesti esitellä teoriaa vaan tutkimusta, jolla teoriaa on testattu.

3. Kyky tunnistaa omaa toimintaa ja ihmisten välistä vuorovaikutusta ohjaavia tekijöitä ja pystyä sen myötä tietoisempaan toiminnan säätelyyn sekä vahvuuksien rakentamiseen.

Oleellisten taitojen tunnistamisen jälkeen tulee kysyä, miten ne voidaan saavuttaa. Keskeistä lienee tietyn metastruktuurin toistuminen riittävän usein - toisin sanoen että käsitellään esim. stressin, aggression, muistin, rakkauden, masennuksen, pahuuden ja onnellisuuden osalta asiat samalla kaavalla - arvioidaan teoriatietoa ja tutkimusnäyttöä biologisista, kognitiivisista ja sosiokulttuurisista tekijöistä. Luetaan ja analysoidaan tiivistelmiä tutkimuksista, tutkitaan tutkimustulosten uutisointia.

"Mitä taitoja?" ja "Miten?"-kysymysten jälkeen on aika pohtia sisältöjä. Kahden ensimmäisen taitotavoitteen kannalta on oikeastaan samantekevää, mistä sisällöistä oppimäärä koostuu, koska oleellisinta on, että sama metastruktuuri toistuu niin usein, että taito sisäistyy. Sisältöjen määrittely voisi rajuimmillaan jäädä täysin avoimeksi. Toisaalta kantavaksi periaatteeksi voisi ottaa sen, että sisällöt ovat nuoria kiinnostavia ja sellaisia, joilla on mahdollisimman paljon sovellusarvoa hyvinkin erilaisilla elämänurilla ja joista löytyy liittymäkohtia lukion muihin aineisiin. Kolmas taitotavoite vaatinee tarkemmin sisältöjen valintaa, mutta sovellettavuusarvoperiaate sopinee siihenkin.

Ydintaitojen rakennusosasia voitaisiin toki eritellä opsissa tarkemminkin, kunhan pitäydytään edelleen haarukoimassa kaikkein keskeisimpiä periaatteita ja käsitteitä:

• biologiset tekijät: kehon kemia (välittäjäaineet, hormonit), hermoston muovautuvuus ja aivoalueiden erikoistuminen, epigenetiikan idea ja ehkä evoluutiopsykologisen selittämisen periaatteet
• sosiokulttuuriset tekijät: ehdollistuminen, sosiaalinen oppiminen ja sosiaalisen identiteetin muodostaminen sosialisaation välineinä, konformismi ja ryhmädynamiikka, kulttuurin vaikutus, ehkä emic ja etic kulttuurierojen tutkimisessa, koska se on niin oleellinen kriittisen ajattelun rakennuspalikka
• psyykkiset toiminnot: sisäiset mallit ja havaintokehä, tietoinen ja tiedostamaton kognitioiden näkökulmasta, kognitioiden merkitys emootioissa ja motivaatiossa , sosiaalinen kognitio (attribuutiot), psyykkinen itsesäätely

Oleellista olisi, että periaatteiden ja käsitteiden lista pysyy riittävän suppeana määrällisesti ja riittävän yleisellä tasolla, jotta se sallii runsaasti vapautta konkreettisten esimerkkien ja sovelluskohteiden valinnassa. Tällöin on mahdollista, että jossain opitaan vaikkapa epigenetiikan idea tutkimalla älykkyyttä, toisaalla stressiherkkyyttä ja kolmannessa koulussa aggressiota - mikä mahdollistaa joustavasti psykologian opetussuunnitelman toteuttamisen osana ilmiöpohjaista oppimisprojektia. Opetusta voisi siis vapaammin toteuttaa joko oppikirjan pohjalta ja aina samoihin teemoihin sidottuna tai ihan yhtä hyvin vapaammin valiten ja vaihdellen, mistä näkökulmasta tietyn periaatteen ymmärtäminen rakennetaan.

Mutta kun on ne ylioppilaskirjoitukset…

Ratkaiseva kysymys nykyisen sisältöähkyn välttämiseksi on opetussuunnitelman ja ylioppilaskokeen ja oppimateriaalien suhde. Opetussuunnitelmateksti on saatava sellaiseen muotoon, että se pakottaa ylioppilaskoetehtävät pysymään sisältöjen ja käsitteistön osalta samalla yleisyyden asteella kuin OPS ja mittaamaan aidosti niitä taitoja, joita opetuksessa tavoitellaan. Kysymysten lähtökohtana eivät voi olla oppikirjat tai ihan opetussuunnitelman ulkopuolelle jäävien sisältöjen tai taitojen hallitsemista vaativat tehtävät. Ammattitaitoisella opettajalla on oltava mahdollisuus lukea opetussuunnitelmateksti itsenäisestikin ja luottaa omaan ymmärryskykyynsä sen tulkinnassa - ja silti taata opiskelijoilleen edellytykset menestyä ylioppilaskirjoituksissa.

Ainekohtaisen opetussuunnitelmatekstin tulisi siis selkeästi

• erotella välttämätön ja valinnainen (esim. välttämätöntä on tuntea synaptisen välityksen idea, mutta esimerkkinä välittäjäaineesta voi olla mikä tahansa)
• piirtää rajaa määrällisesti (esim. opiskelijan tulee tuntea kaksi - eikä neljä - hormonia ja niiden vaikutus ihmisen toimintaan; välttämättä vaadittavat teoriat, käsitteet ja klassikkotutkimukset tulee nimetä)
• piirtää rajaa laadullisesti kuvaamalla mahdollisimman täsmällisesti ja esimerkeillä konkretisoiden, mitä ovat ne taidot, jotka opiskelijan tulisi saavuttaa. Tässä voisi hyödyntää esim. Bloomin taksonomiaa (esim. joissain mielenterveysongelmissa voisi riittää se, että osaa tunnistaa ja nimetä häiriön ja samalla voidaan edellyttää että osaa yhdestä häiriöstä eritellä syvällisesti ja tutkimustietoon perustuen sen biologisia, psyykkisia ja sosiaalisia syitä ja niiden keskinäistä vuorovaikutusta tunnistaen tiedon rajallisuuden, osaa pohtia häiriön diagnosoinnin vaikeuksia ja esiintyvyydessä ilmeneviä sukupuoli-, sosiaaliluokka- ja kulttuurikohtaisia eroja sekä eritellä ja ottaa kantaa eri hoitovaihtoehtoihin).

Esimerkiksi kehityspsykologian osalta "vapautta ja rajoja"-periaate voisi tarkoittaa, että opetussunnitelmassa olisi muun muassa teksti

”Opiskelija osaa yhden valitsemansa ikäkauden valossa eritellä syvällisesti yksilön kehitystä kehityksen eri osa-alueilla (fyysismotorinen, kognitiivinen ja psykososiaalinen kehitys) sekä tarkastella biologisten, sosiaalisten ja psyykkisten tekijöiden vaikutusta kehitykseen ja niiden keskinäisiä yhteyksiä (esim. nuoruuden kehitys, vanhuuden kehitys)”

Tällöin ylioppilaskokeessa ei voisi olla tehtävää, joka edellyttää tietoa jostain tietystä ikäkaudesta tai tietystä teoriasta vaan tehtävissä on annettava kokelaalle vapaus valita, minkä ikäkauden näkökulmasta ja minkä teoria- ja tutkimustiedon valossa hän vastaa kysymykseen.

Tämän YTL:n OPS-tulkintaa koskevan luottamuksen varassa olisi mahdollista esimerkiksi toteuttaa mielekkäästi vaikkapa tutkivaa oppimista ryhmissä niin, että joka ryhmällä on kohteena eri ikäkausi. Projektin purkamisen ja jakamisen myötä kaikki opiskelijat saavat yleiskäsityksen kaikista eri ikäkausista mutta kenenkään ei tarvitsisi ahdistua siitä, ettei opi muistamaan ulkoa kaikkia muiden ryhmien löytämiä asioita vaan riittäisi se, että hallitsee oman ryhmänsä työstämät asiat hyvin. Yhtä lailla olisi mahdollista oppia opetussuunnitelmatekstin kuvaamaa kehityspsykologista ajattelua osana vaikkapa koulun teemaprojektia syrjinnästä ja suvaitsevaisuudesta, jolloin keskiöön voidaan valita vain nuoruus tai vain vanhuus tms. Eikö tällainen toisi aivan uusia mahdollisuuksia pedagogiikkaan ja oppiaineiden väliseen yhteistyöhön?

On selvää, ettei kuvaamani ajatusrakennelma ole ollenkaan ainoa mahdollinen psykologiaan. Ja vielä selvempää on, ettei kaikkiin tiedonaloihin löydy luontevasti samalla tavalla keskeisiä jäsentäviä periaatteita tai taitoja, mutta aika moniin taitavat ajattelijat ja pedagogit voisivat löytääkin. 

Joka tapauksessa toivon, että missään aineessa OPS:n kirjoittaminen ei lähde sisällöistä käsin niin että lopuksi päälle liimataan joitain epämääräisiä tavoitteita. Sitäkin toivon, että lopulta tavoitteet ja sisällöt saadaan OPS-tekstiin niin, että vapaus ja rajat ovat sillä tavalla tasapainossa, että ne linjaavat ylioppilaskirjoituksia niin, että lukioissa voidaan oppia ensisijaisesti sellaista, joka on merkityksellistä hyvin erilaisilla elämänpoluilla ja joka kestää ylioppilaskirjoitusten jälkeenkin. 

Pirstaleisuuden sietämättömyys

Nykylukiota on moitittu pirstaleiseksi ja minusta ihan aiheellisesti, vaikka olenkin ihan tyytyväinen siihen, että pakollisia kurssejakin on joka aineesta. Esitin jo aiemmin ennen tuntijakopäätöstä yhden idean siitä, miten pakollisista kursseista voisi rakentaa laajempia oppimiskokonaisuuksia, jotka kattaisivat (minun mielestäni) keskeisiä näkökulmia maailmaan. 

Edelleenkin minusta olisi sekä mahdollista että oleellista rakentaa OPS niin, ettei kukin aine määrittele pakollisten kurssien tavoitteita ja sisältöjä irrallaan muista vaan kokonaisuutta koordinoidaan kunnolla. Päällekkäisyyksiä pitäisi purkaa ja rakentaa luontevia edellytyksiä tehdä koulutasolla rikasta ja runsasta ainerajat ylittävää yhteistyötä (esimerkiksi Ylöjärven tiimijakson tapaan) jotta opiskelijoiden oppimispolku olisi jäsentyneempi, mielekkäämpi ja motivoivampi.

Kuka ottaisi vallan ja vastuun?

(Tiedän, ei kukaan. Ei OKM, ei OPH, ei kukaan kummassakaan. Kirjoitin nyt kuitenkin, koska OPS-työllä on väliä vaikka tuntijako on mikä on. Jospa tästäkin sykäyksestä jonkun toisen ajatus lähtisi lentoon, kolmas kehittelisi sitä kriittisesti ja neljäs nostaisi esiin sen, minkä kaikki muut olivat sivuuttaneet. Jos ei OPS2016:een, niin seuraavalle kierrokselle sitten.)

Voisiko uskaltaa lakata pelkäämästä?

Täällä ne ovat taas - YLIOPPPILASKIRJOITUKSET. Ja taas opehuoneissa ihmetellään, olisiko tuo ja tämäkin pitänyt opettaa ja miten ihmeessä kurssien puitteissa voisi mitenkään ehtiä käydä läpi kaiken mahdollisen.

Opettajat eivät pelkää. Opettajathan esiintyvät luokissaan kaiket päivät.
Opettajat eivät pelkää. Opettajathan ovat itsenäisiä oman polkunsa kulkijoita.
Opettajat eivät pelkää. Opettajathan varmistavat oppimateriaalivalinnalla ja linkkiseteillä ja monistenipuilla että ovat tehneet riittävästi.

Höpöhöpö. Kyllä meidän heimossamme pelätään.

Pelätään, että vaikutetaan tyhmiltä ja tietämättömiltä, kömpelöiltä ja osaamattomilta. Hyvin vedetty esitys on turvallisempi vaihtoehto kuin avoin dialogi tai kokeileva digiloki. Pelätään, että näytämme oppijoilta.

Pelätään, ettei täytetä mittaa, ettei kelvata, että uuvutaan, On turvallisempaa vetää edelleen omaa uraa kuin sopeutua koulun uudistuslinjauksiin, jakaa omia ideoita tai kokeilla jotain uutta. Pelätään vastustaa näkyvästi järjettömyyksiä, joita jostain kaukaa hallinnosta meille tuotetaan.

Pelätään, ettei olla opetettu tarpeeksi eikä oikeita asioita. Sitä ei pelätä, että opetettiin haitallinen työskentelykulttuuri tai asenne, koska siitä ei tule arvosanaa Ylioppilastutkintolautakunnalta.

Opehomma on aika raskas homma. Rohkea on se, joka uskaltaa pelon kanssa.

Kenttä kutsuu, kuuleeko YTL?

IB-opetukseen tarttuminen on avannut silmiäni ja ajatteluani opettajana. Ilman aidon vaihtoehdon tuntemista voi olla vaikea edes kuvitella, millä muulla tavalla asioita voitaisiin tehdä kuin sillä, jolla ne on aina tehty. IB-ohjelma ei ole ongelmaton enkä soisi suomalaisen lukion ja ylioppilaskokeen muuttuvan samanlaiseksi. Silti siitä voisi olla paljonkin opittavaa. Ennen kaikkea toivoisin samaa vapautta opettajalle tulkita opetussuunnitelmaa tietäen, että oma tulkinta kantaa loppukokeessakin riittävästi.

Ehkä olen tullut siihen ikään, jolloin ei enää pelota tuoda näkemyksiään esiin. Siksi olen kiusannut
yhteydenotoillani YTL:n psykologian jaoksen puheenjohtajaa professori Kai Hakkaraista jo
kahdesti tämän talven aikana.

Marraskuun 17. päivä lähetin tällaisen sähköpostin:

Hyvä YTL:n psykologian jaoksen puheenjohtaja Kai Hakkarainen,

tiedän, että Psykologian Opettajien liiton hallitus (PSOP) käy jonkinlaista vuoropuhelua YTL:n kanssa ja olen itsekin ollut taustavaikuttajana siinä. Kirjoitan nyt kuitenkin yksittäisenä opettajana vaikkakin monen opettajan puolesta ja toivon, että kaikkien kiireiden keskellä ehtisitte syventyä tähänkin.

Jälleen kerran opettajien keskuudessa on suurta hämmennystä ylioppilaskirjoitusten arvioinnista. Luottamus järjestelmään rakoilee, kun kymmeniä vuosia arviointia tehneen opettajan pisteet jonakin vuonna heilahtelevat miten sattuu. Se ei selity kokeen vaikeustasolla. Somen aikakaudella opettajien välistä viestintää on paljon entistä enemmän, jolloin vertailutieto toisten kokemuksista ja myös kriittiset näkemykset  leviävät huomattavasti nopeammin ja laajemmalle. On väistämätöntä, että ylioppilastutkinto ohjaa lukio-opetusta jopa enemmän kuin OPS. Siksi toivoisin avoimempaa viestintää ja vuorovaikutusta YTL:n kanssa.

1) Luottamuksen lisäämiseksi kertokaa ja kuvatkaa, millaista joukkoa sensorit ovat ja miten sensorityöskentely etenee. Sari Lindblom-Ylänteen aikana luottamusta rakennettiin nimenomaan sen kautta, että hän kertoi hyvinkin tarkasti, miten sensorit hakevat yhteistä linjaa, jottei yksittäisen sensorin henkilökohtaiset näkemykset, kokemattomuus tms. pääsisi vaikuttamaan arviointiin. Toivottavasti tutkinnon sähköistäminen tuo tullessaan myös sen, että opettajat pääsevät näkemään kokelaidensa vastaukset (mahdollisesti sensorin merkinnöillä varustettuna) myös sitten kun lopullinen pisteytys on valmis. Silloin olisi edes jotenkin mahdollista ymmärtää pistemuutoksia, kehittyä arvioijana ja taata opiskelijoiden oikeusturva. Nykykäytännön puhelinsoitot ovat yhtä tyhjän kanssa, koska opettajalla ei ole enää pääsyä esseisiin.

2) Sähköistämisprosessin rinnalla kehittäkää koetta ja arviointiperusteita selkeämmiksi. On väistämätöntä, että ylioppilaskoe ohjaa lukio-opetusta jopa enemmän kuin OPS. Jos tutkinnon painoarvo kasvaa jatko-opintoihin haussa, tämä kehitys vain voimistuu, ja on todella tärkeää, että jokainen koe on validi ja reliaabeli ja että kaikilla opettajilla on yhtäläinen pääsy sitä koskevaan tietoon (ei vain PSOPin jäsenillä/hallituksen jäsenillä tai niillä, jotka pääsevät johonkin koulutustilaisuuteen kireästä kuntataloudesta huolimatta). Olen itse kirjoittanut pohdintoja yo-kokeen ja OPSin suhteen hankaluuksista ja kokeen kehittämisideoista mm. Tietokoneet ylioppilastutkinnossa -facebookryhmässä ja PSOPin facebookryhmässä. Tässä linkki koosteeseen näistä pohdinnoista. Nykyisen OPSin aikana on täysi mahdottomuus kiistää yhdenkään tulkinnan oikeutusta, jolloin opiskelijoiden oikeusturva on vaarassa ja opetuksen uudistaminen kohti tutkivaa ja ongelmaperustaista oppimista on käytännössä mahdotonta, koska opettajan pitää varmistella, että valtava määrä erilaista tietoa on opiskelijoiden käsissä yo-kokeen varalta.

3) En haluaisi, että keskusteluja hankalista kysymyksistä käydään jälkikäteen ja lehtien palstoilla. Siksi toivoisin, että psykologian jaoksen jäsenet voisivat olla vuorovaikutuksessa opettajien kanssa esim.sosiaalisessa mediassa. PSOP:n facebookryhmässä opettajat pohtivat yhdessä opetukseen liittyviä kysymyksiä, jakavat materiaaleja ja linkkejä, keskustelevat yo-tutkinnon kysymyksistä ja tässä kohtaa vuotta ihmettelevät arvioinnin kummallisuuksia. Eikö olisi hyvä lisätä YTL:n puolen tuntumaa siitä, mitä kouluissa oikeasti tapahtuu ja vastavuoroisesti antaa opettajille virikkeitä uudistumiseen ja opetuksen kehittämiseen? Olemme mm. keränneet ajatuksia sähköisestä kokeesta avoimeen sähköiseen dokumenttiin, mutta "keskustelu" on kovin yksipuolista, jos läsnä ei ole ketään sieltä toiselta puolelta. Esim. matematiikan puolella ainakin yksittäiset henkilöt YTL:stä ovat aloittaneet tällaisen avoimemman vuorovaikutuksen http://phasto.wordpress.com/2013/08/21/kaksiosainen-koe-osa-1/ Tervetuloa siis esim. PSOPin facebookryhmään!

Huhtikuun 22. päivä lähetin sekä Kai Hakkaraiselle että Kaisa Vähyypälle seuraavan sähköpostin:

Hei, oheisessa liitteessä on kuvattuna yhden kurssin OPS:n valossa keskustelun pohjaksi ehdotus siitä, miten psykologian ainereaalikokeen suhdetta OPS:iin voisi selkiyttää ja koetta uudistaa niin, että se tukee lukio-opetuksen kipeästi kaivattua pedagogista uudistumista ja kestää kriittisen tarkastelun myös opiskelijan oikeusturvan näkökulmasta.

Toivomme, että psykologian ainejaos voisi liitteen esimerkin mukaisesti

* edistää aktiivisesti lukion pedagogista uudistumista.

* lausua julki oman tulkintansa yo-kokeessa vaadittavasta Lukion opetussuunnitelman perusteisiin pohjautuvasta sisältöaineksesta. Erityisen tärkeää tämä on, jos mukaan on tulossa tarkkaa käsitteiden tuntemista vaativia tehtäviä (määrittelyt, väittämät tai jopa monivalinnat).

* selkeyttää kokeessa käytettäviä tehtävänantoja ja tehtävätyyppejä sitoutumalla liitteessä ehdotettuihin tehtävänantoihin tai vastaaviin.

* uoda toimivat yleiset arviointiperusteet tai arviointimatriisin eri tehtävätyyppien arviointia varten.

Toivomme näitä toimia, koska 

* nykyiset lukio opetussunnitelman perusteet ovat niin väljät, että oletustulkinta vaadittavista kurssisisällöistä on paisunut kohtuuttomaksi. Kaikkea ei voi ehtiä lukiokurssin rajallisessa ajassa eikä opiskelijoita voi kuormittaa suurella määrällä itsenäistä opiskelua.

* haluamme mahdollisuuden aitoon ja mielekkääseen tutkivaan oppimiseen tai ilmiölähtöisyyden toteuttamiseen kursseilla loputtoman sisältöjen läpikahlaamisen sijasta.

* haluamme irti oppikirjasidonnaisuudesta, valinnanvapautta ja tilaa paremmalle sekä sisältöjen että taitojen oppimiselle.

* rajaukset luovat selkeyttä siihen, mitä käsitteitä täsmätehtävissä voidaan vaatia tunnettavaksi, mikä takaa opiskelijan oikeusturvan.

* uskomme niiden helpottavan myös YTL:n tehtävänlaatijoiden ja sensorien työtä.

Taitaa olla turha vaiva. "Ylioppilastutkinto perustuu opetussuunnitelman perusteisiin."

On hienoa, että YTL nykyään edes kuuntelee. Aito kehittyminen molemmin puolin vaatisi kuitenkin keskustelua keskeneräisen äärellä eikä pelkästään yksisuuntaista ajatusten vastaanottamista ja valmiista tiedottamista. Huomaan, että some on muuttanut minua: En enää ymmärrä, miten sellaisia asioita,
joista asianosaisilla voisi olla paljonkin arvokasta tietoa ja vuorovaikutuksessa syntyä jotain aivan uuttakin,
voidaan hoitaa uskottavasti käymättä niistä avointa keskustelua, jossa vaikutetaan ja tullaan vaikutetuksi. 

Unelma vapaudesta

Tahtoisin uudistaa lukiota.

Tahtoisin tilaa aikaa vaativalle oppimiselle, syventymiselle, tutkimiselle, paneutumiselle. Projekteille, oppiaineiden väliselle yhteistyölle. Sille, että suomalaisen lukionkin opiskelijani voisivat oppia samoja ajattelun taitoja, joita IB ryhmäni oppivat muistamisen ja tiedon passiivisen vastaanottamisen sijasta. 

Nykyinen lukion OPS antaisi siihen mainiosti mahdollisuuksia ainakin psykologiassa. Antaisi, jos ei olisi

ylioppilaskirjoituksia ja Ylioppilastutkintolautakuntaa, joka haluaa toistaa mantraa "ylioppilaskoe mittaa

opetussuunnitelman perusteissa kuvattuja tietojen ja taitojen hallintaa" antautumatta keskustelemaan

siitä, miksi sen toiminta kuristaa meidät kuoliaiksi lukion arjessa. 

Katsoin lauantai-iltana Bondia lasten kanssa ja päätin pelastaa maailman - tai ainakin itseni psykologian

 opettajana. Helsingin Sanomat julkaisi lopputuloksen. 

Tässä sama vielä blogitekstinä.

"Ylioppilastutkintolautakunnalla (YTL) on suuri ohjausvalta lukioissa. Ylioppilaskoe on niin sanottu korkeiden panosten koe, joka vaikuttaa merkittävästi nuoren tulevaisuuteen. On rationaalista yrittää varmistaa menestyminen ylioppilaskokeessa, joten koe vaikuttaa monella tapaa koko lukioaikaan. 

Keskeinen syy siihen, miksi lukio ei ole päässyt pedagogisesti uudistumaan, on YTL:n vapaus tulkita nykyisiä väljiä opetussuunnitelman perusteita tekemättä tulkintaansa läpinäkyväksi. 

Koska kokeissa vaadittavia sisältöjä ja taitoja ei ole yksilöity tarkasti, oppimateriaalin laatijat ja opettajat joutuvat sisällyttämään kursseihin varmuuden vuoksi kohtuuttoman määrän tietoainesta. Se estää laadukkaan pedagogiikan sekä mielekkäät tiedonhallinnan ja ajattelun taitoja edistävät oppimisprosessit sekä hankaloittaa oppiaineiden välistä yhteistyötä. 

Liian laajojen sisältöjen ongelmaa ei voi ratkaista lisäämällä opiskelijoiden itsenäistä opiskelua. Meillä ei ole varaa polttaa nuoria loppuun. 

Jos opettaja olisi kyllin rohkea perustaakseen opetuksensa omaan tulkintaansa opetussuunnitelmasta, hänen opiskelijoidensa mahdollisuudet menestyä ylioppilaskokeessa vaarantuisivat. Yksiselitteisiä kriteereitä kokeessa vaadittaville tiedoille ja taidoille ja täsmällisiä arviointiperusteita hyvälle osaamiselle ei ole, joten lopulta oikeutta olisi mahdotonta hakea. 

Ylioppilastutkinnon sähköistymisen luoma muutosaktiivisuus lukioissa kertoo karua kieltä siitä, mikä lukioiden toimintaa tosiasiassa ohjaa. Valta on jo tullut näkyväksi. 

Ylioppilastutkintolautakunta on kiitettävästi lisännyt avoimuuttaan viime vuosina. Olisiko aika tehdä myös tutkinnon eri kokeiden osaamiskriteerit sisällöllisesti suppeiksi, taidollisesti vaativiksi ja ennen kaikkea oikeusturvankin vuoksi selkeiksi ja ennalta tiedossa oleviksi? Se vapauttaisi lukion uudistumaan."

Yksilöllisen oppimisen menetelmä reaaliaineissa

Pekka Peura ajatuksineen ja kokeiluineen on inspiroinut minua suuresti. Ja tuottanut kovasti päänvaivaa. Pitkin vuotta olen pähkäillyt, miten yksilöllisen oppimisen mallia voisi soveltaa lukion humanistisissa reaaliaineissa. 

Ainakin seuraavat asiat pitäisi jotenkin pohtia ja ratkaista

Meillä ei humanistisissa reaaliaineissa juurikaan ole olemassa muita kuin ihan mekaanisia perustason tehtäviä, joihin olisi olemassa yksiselitteinen ratkaisu, niin että opiskelija itse pystyy helposti tunnistamaan, onko hän "osannut" tehtävän. Millaisia olisivat hyvät vaativamman tason tehtävät? Voiko reaaliopiskelua rakentaa tehtäväpohjaiseksi? Ongelmalähtöiseksi? Ratkaisukeskeiseksi?

Meillä ei taida olla kovin hyvin eksplikoituna oppiaineeseen kuuluvia keskeisiä taitojakaan. Mitkä olisivat sellaisia taitoja (tai tiedon ymmärtämistä), joissa opiskelijat tulevat oikeasti osaamisensa ylärajoille ja hyötyvät osaavamman opastuksesta? Tunnistanko opettajana näitä taitoja ja osaanko ohjata niiden oppimisessa? Onko reaaliaineiden opiskelu sittenkin pohjimmiltaan luetun muistamista? (Apua, tässähän ajaudutaan syviin vesiin!)

Reaaliaineiden tulisi toki opettaa tiedonhankinnan ja -hallinnan taitoja, mutta niihin pitänee palata sitten kun meillä on uusi rajatumpi OPS tai paremmin määritelty yo-tutkinto. Tämänhetkinen tilanne turhauttaa ja raivostuttaa.

Yksi keskeinen oppimisen prosessi on argumentaation ja sovellusten luomisen taitojen kehittely keskustelussa. Miten siihen voisi rakentaa tukiaskelmia niin, että opiskelijat keskenään pääsisivät riittävän syvälle? Vai onko ainoa vaihtoehto sovittaa yksilöllisen etenemisen lomaan kunnolla myös yhteistä prosessointia? Mikä olisi hyvä suhde ajankäytössä?

Miten sisällyttää kurssiin riittävästi yo-kokeeseenkin auttavaa (ja muutenkin aineen luonteeseen hyvin sopivaa) esseekirjoitusharjoittelua, kun niitä on aika vaikea tarkastella osuvasti ja syvällisesti vertais- tai itsearviointina ilman oikeaa opettajan kokonaisvaltaista asiantuntija-ajattelua?

Jos tehtävät eivät toimi joka kohdassa etenemisen ja osaamisen peilinä, niin mikä toimii?

Kuka opettaisi opea?

Kuka kertoisi? Kuka opettaisi ja ohjaisi opea? Entä jos ei yrittäisikään rakentaa maailmaa valmiiksi ja vankkaa alustaa omalle pönötykselleen vaan lähtisi vain kokeilemaan jotain - learning by doing? Saahan ope oppia sillä tavalla, saahan? Ja mallintaa samalla oppimista ja siihen kuuluvaa riskinottoa opiskelijoille? Kyllä saa!

OPS-teesejä lukion uudistamiseksi

Yllättäen sain kutsun OPH:n keskustelutilaisuuteen, jossa aiheena on  lukion uuden opetussuunnitelman perusteiden laatimistyössä huomioon otettavat näkökulmat. Ylioppilaskokeen valvonnan lomassa pohdiskelin, millaisiksi teeseiksi kiteyttäisin omia ajatuksiani.  

1. OPSia ja ylioppilastutkintoa on kehitettävä rinnakkain, koska arviointi lopulta ohjaa eniten lukion toimintaa.
2. Ylioppilastutkinto on saatava paremmin OPSiin perustuvaksi - OPSissa on asetettava rajat OPSin tulkinnalle ja arvioinnin kriteereille; OPSin ja yokoetehtävien on liikuttava samalla yleisyyden tasolla.Opiskelijan ja opettajan on voitava tietää tarkasti, mitä tutkinnossa vaaditaan.
3. Ylioppilastutkinto on saatava apuun oppimisen monipuolistamiseksi: tutkielmat, kokeelliset työt ja suulliset näytöt voisivat olla osa tutkintoa.(esim. tietty prosenttiosuus lopullisesta arvosanasta tulisi kirjallisesta kokeesta ja tietty osuus opiskeluvuosina tehtävästä tuotoksesta, joka on kuhunkin aineeseen erikseen määritelty: tutkielma, kokeellisten töiden sarja, mediaseuranta tms.)
4. Lukiolaisia ei saa polttaa loppuun: Sisältöjen määrää kursseissa on vähennettävä ja taitotavoitteita painotettava, oppimisen omistajuus siirrettävä nuorille. Nykyinen OPS linjaa oppimiskäsitystä ja työtapoja varsin hyvin - yhtä uutta kaikenkattavaa oppimis-ismiä ei tarvita (ilmiöpohjaisuus, tutkiva oppiminen, flipped, sosiokonstruktivismi tms.). Yhteisöllistä tiedonrakentelua ja jakamista voisi ehkä painottaa enemmän. Ja digitalisoituminen on väistämätöntä - tvt on arkityökalu.
5. Arviointia on monipuolistettava ja tehtävä läpinäkyvämmäksi esim. paremmin eriteltyjen arviointimatriisien avulla. Itsearviointi ja vertaisarviointi on saatava laajasti käyttöön ja koekeskeisestä oppimiskulttuurista siirryttävä kohti aktiivista, toiminnallista prosessimaista oppimista.
6. Oppiainerajojen ylittämiselle ja yhteistyölle on luotava edellytyksiä kurssisisältöjä määritettäessä (vrt. esim. Tampereen kaupungin lausunto tuntijakoesityksestä ja siinä esitetty malli)
7. Lukion suorittamisesta on karsittava laskelmointia: “Hyväksyttyjä nelosia” ei tarvita ja yo-reaalit on saatava tasaveroisiksi laajuudeltaan (vrt. TE 3 kurssia, FY 8)
8. Yhteistyöedellytyksiä toisiin oppilaitoksiin on helpotettava opintopistejärjestelmällä (esim korkeakoulujen peruskursseja oman opettajan tutoroimana lukion loppuvaiheessa). Opintopisteet (kurssien sijasta) loisivat myös eriyttämisen mahdollisuuksia, kun opiskelija voi tehdä kurssista halutessaan "laajemman version" esim. tekemällä oppiaineeseen soveltuvan itsenäisen työn tai työelämäyhteistyöprojektin kurssin ohessa.
9. Harrastuneisuus on luettava hyväksi: siltä osin kuin liikunta on terveysliikuntaa, se tulee voida korvata omalla liikuntaharrastuksella; muissakin aineissa osaamisperustaisuusajattelua hyväksilukuun.
10. Yhteiskuntapalvelus on saatava osaksi lukiota: opintopisteitä tulee saada ja hankkia vapaaehtoistyöstä, aktiivisesta vaikuttamisesta ja hyväntekeväisyydestä.

Kyselin fb:n kautta myös kommentteja googledocsiin näistä. Näkemyksiä on monia - keskustelu tarpeellista.