8.10.2017

(4) Kasvurauha parantaa oppimisen laatua #uusilukio

Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion kehittämiseksi. Johdanto oli täällä.

Tässä aiemmassa kirjoituksessa pohdin sitä, miksi valinnaisuus ei lopulta ole ratkaisu lukiokoulutuksen laadun parantamiseen ja miksi yksilöllisyys ei välttämättä tuota hyvää oppimista. Sirpaleisuuden ongelma on ratkaistavissa muutenkin.
#1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä
#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava

Tässä toisessa kirjoituksessa pohdin lukion, ylioppilastutkinnon ja korkeakouluopintojen suhdetta. Nuoren kypsyminen ei nopeudu hallinnollisilla päätöksillä. Iso kysymys on, laitammeko resursseja oppimiseen vai valintaviidakossa selviämisen ohjaamiseen?

#3 Monipuolinen ylioppilastutkinto on laadukas tutkinto
#4 Saattaen vaihto - siirtymä lukiosta korkeakouluopintoihin MOOC:ien kautta

Tässä kolmannessa kirjoituksessa pohdin sitä, millaisin voidaan tuottaa muutoksia lukiolaisten valinnoissa ja lukion toimintakulttuurissa.

#5 Kielten lukeminen lisääntyy, kun siitä palkitaan korkeakouluhaussa
#6 Projektioppimisesta tulee lukioiden arkea, jos se liitetään osaksi ylioppilastutkintoa

***** 


 #7 Opetussuunnitelmaa ja yo-koetta on kehitettävä käsi kädessä

Lukiouudistuksen tärkein haaste on sisältöjen mitoitus aikaan.
"On niin kiire, ettei ehdi oppia" on nykylukiota leimaava kokemus. LOPS2015:n toivottiin ennen kaikkea vähentävän kurssien sisältöähkyä, joka koetaan kaikissa oppiaineissa. Ongelma on pohjimmiltaan rakenteellinen: Tehdään väljä ja monin tavoin tulkinnanvarainen OPS (joka ideaalimaailmassa sallisi opettajalle paljon vapauksia) mutta koska samaan aikaan ei ole olemassa ylioppilaskokeen vaatimuksista muuta tietoa kuin että se perustuu opetussuunnitelmaan, kurimus on valmis.

Kirjantekijät tekevät oman tulkintansa opetussuunnitelmasta. Vaikka he haluaisivat rajata ja pelkistää, he eivät voi, koska opettajat eivät ota käyttöön sellaista oppimateriaalia, jonka pelkäävät olevan liian suppea ylioppilaskirjoituksia ajatellen. Niinpä kirjantekijät kirjoittavat varmuuden vuoksi oikein perusteellisesti ja laajasti. Kaikkein epävarmimmat opettajat vielä vertailevat eri kustantajien oppikirjoja sen sijaan, että lukisivat itsenäisesti OPS:a, ja varmuuden vuoksi yrittävät käydä opiskelijoiden kanssa kaiken kaikesta.

Jos ylioppilaskokeen ja opetussuunnitelman suhde saataisiin selkeytettyä niin, että jokainen opettaja tietäisi yksiselitteisesti ilman kirjantekijöitäkin, mitä ylioppilaskoe edellyttää, ongelma olisi poissa tai ainakin merkittävästi vähäisempi.

 #8 Vähemmän on enemmän

Kaiken kaikkiaan opetussuunnitelmien ja yo-kokeen laatimiseen pitäisi saada jonkinlainen "back to basics" -ote. Toiveita ja "tavattoman tärkeitä" sisältöjä riittää loputtomiin. Niillä ei kuitenkaan ole mitään arvoa, jos mitään ei opita kunnolla. Kehitystyöhön tarvittaisiin niitä, joilla on niin vankka asiantuntemus, että he kykenevät näkemään suuren kuvan ja pelkistämään, mikä on se käsitteistö ja periaatteiden kokoelma, jonka hallitseminen riittää - lukiolaiselle, ylioppilaalle, ihmiselle joka osaa oppia lisää myöhemminkin elämässään.

Kun työkalupakin sisältö on selvä ja riittävän rajallinen, voidaan oikeasti kehittää kykyä käyttää ja soveltaa hallussa olevia välineitä ja lopulta mitata ajattelun ja soveltamisen taitoja. Jos sisältöä on liikaa, ei koskaan ehditä siihen työskentelyyn, jossa taidot kehittyvät. Ehkä tarvittaisiin myös täydennyskoulutusta laadukkaan taitoperustaisen opettamisen yleistymiseen myös reaaliaineissa. Minä ainakin tiedän osaavani vain alkeet siitä, miten omassa aineessani opetetaan scaffoldingin avulla taidokasta tiedonkäsittelyä ja persoonan vahvuuksia.

Tästä kirjoitin jo LOPS2015-työn yhteydessä.

Taidan tohtia väittää, että jos tämän postauksen asioita ei saada kuntoon, #uusilukio on kuollut jo syntyessään.


Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla.  

1 kommentti:

  1. Tuo ajatus "vähemmän on enemmän" on äärimmäisen tärkeä. On opittava erottamaan lukion ydinaines eli ne tiedot ja taidot, jotka muodostavat pohjan yhteiskunnassa toimimiselle, jatko-opinnoille ja maailmankuvan sekä identiteetin rakentumiselle nuoruusvuosien aikana hyvi eri tahtiin kypsyville nuorille mielekkäästi järjestettyinä. Lukion ei tarvitse olla yliopiston valmennuskurssi vaan aikaa, jolloin saa rauhassa oppia, vahvistaa taitojaan, kokea selviytymistä ja kehittymistä turvallisesti. Yo-kokeet voivat kehittyä taitotasokokeiksi, jolloin reputtaminen ja syrjäyttäminen ei ole välttämätöntä järjestelmälle.

    VastaaPoista