Miksi YTL:n pienikin mielivaltaisuus on merkittävä ongelma?

1. Lukiolaisten hyvinvointi heikkenee entisestään - samoin opettajien.

• LOPS:n väljä tulkinta tai suoranainen LOPS:n vastaisuus antavat signaalin, että pitää opettaa ja opiskella vielä entistäkin enemmän.
• Liian suppeiksi yo-kokeen kannalta koetut kirjat eivät myy.
• Kirjantekijät tulkitsevat LOPSia ja laittavat varmuuden vuoksi paljon asiaa.
• Tunnolliset (aloittelevat) opettajat käyttävät oppimateriaaleja usein opsina ja kauhovat vielä rinnakkaisista kirjoistakin varmuuden vuoksi lisää sisältöä. Kiireen tuntu ja ahdistus vain lisääntyvät.
• YTL saattaa edellyttää mitä tahansa, koska LOPS ei ole täysin yksiselitteinen. => käytännössä meillä on kaksois-ops, jossa ylioppilaskokeiden asettamat tavoitteet tai oletukset niistä jyräävät.
  
  Aiempi laajempi pohdintani analysoi, miksi äärettömän tärkeä lukiolaisten hyvinvoinnin parantaminen on miltei mahdoton tehtävä. Meillä ei ole yhteiskunnassa varaa tuottaa enää yhtään loppuunpalaneita nuoria eikä myöskään alaa vaihtavia tai työkyvyttömiksi uuvutettuja opettajia.

2. Korkeakouluvalinnat ovat sattumanvaraisia eikä lukiolaisella ole tosiasiassa minkäänlaista oikeusturvaa.

• Nykyinen kokeiden arvostelu liian hienojakoisella asteikolla ei ole millään tavalla reliaabelia. Kukaan ei pysty pätevästi osoittamaan, mitä eroa on 16 ja 17 pisteen esseellä. 
• Opiskelija voi tehdä arvostelustaan oikaisupyynnön, mutta sen tulee perustua YTL:n kirjoittamiin hyvän vastauksen piirteisiin, jotka toimivat arvostelun kriteereinä. Niissä muotoilut ovat kuitenkin suunnilleen tällaisia: "15–17 p. Vastauksessa on monipuolista psykologista tietoa. Vastaus muodostaa kiitettävän kokonaisuuden. Psykologista tietoa sovelletaan kiitettävästi ja perustelut ovat kattavia ja vakuuttavia.". Miten siis ratkaistaan, kumpi on oikeassa, jos toinen sanoo, että vastaus on oikeasti 16 pistettä ja toinen kannattaa 17 pistettä?
  
  Kokelas saattaa tehdä arvostelustaan hyvin yksityiskohtaisen analyysin ja argumentoida pistemuutoksen puolesta huolellisesti, mutta hänellä ei ole olemassa kriteeristöä, johon perustaa vaatimuksensa. Vastaukseksi YTL:stä tulee useimmiten standardimuotoinen kirje, jossa todetaan, että arvostelussa ei ole tapahtunut oikaisua vaativaa virhettä. Siinä ei vastata mitenkään kokelaan esiin nostamiin näkökulmiin eikä perustella ratkaisua mitenkään vaan kirje on kaikille sama. Tästä päätöksestä ei voi enää valittaa mihinkään.
  
  Kokeen arvosana määrittyy kuitenkin tietyn pisterajan mukaan. Se on ihan sattumaa, onko kokelas 1-5 pistettä alle rajan vai yli rajan. Korkeakouluvalinnassa toinen pääsee sisään ja toinen ei aivan sattumanvaraisin perustein, kun valintapisteet määräytyvät ylioppilaskokeen arvosanojen mukaisesti eivätkä ota huomioon tarkemmin kokelaan sijoittumista jonkin arvosanan sisällä.
• Kun mukana on vielä lisäksi tehtäviä, jotka eivät tosiasiassa mittaa osaamista vaan tuottavat pisteitä sattumanvaraisesti, koe ei erottele ja aseta järjestykseen ollenkaan luotettavasti.

3. Luottamusta yhteiskunnallisiin instituutioihin ei pidä rapauttaa.

• Valveutuneet nuoret tunnistavat YTL:n ongelmat ja epäluotettavuuden. Nuoruudessa rakenentaan voimakkaasti omaa maailmankuvaa, arvomaailmaa ja asenteita. Yhteiskunnallinen epävakaus lisääntyy, jos yhä suurempi osa väestöstä ei koe luottamusta yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan. Onko meillä varaa siihen?
  
  

YTL työskentelee liian niukilla resursseilla. Olisiko tähän aika reagoida OKM:ssa?

YTL:n toimintaa ei valvota ja tutkita riittävästi. Olisiko tähän aika reagoida OPH:ssa ja Karvissa?

YTL ei toimi riittävän vuorovaikutteisesti sidosryhmiensä kanssa. Olisiko aika ottaa myös opettajien ja esim. oppikirjailijoiden osaaminen käyttöön? Esimerkiksi psykologian jaokselle on ehdotettu useita kertoja, että yhteistyössä voitaisiin laatia laaja satojen väittämien kysymyspankki, josta YTL voi arpoa kokeeseen kysymykset ja jossa kokelaat voivat halutessaan harjoitella. Tällöin olisi jo etukäteen tiedossa yhteinen ymmärrys oikeista vastauksista ja tehtävä taatusti erottelisi edelleen, mutta vähän osuvammin kuin nykyiset arpajaiset. 

Huomasin kirjoittaneeni aiheesta vuonna 2014 HS:iin. Isot laivat kääntyvät hitaasti.

(3) Miten ohjataan lukiolaisten valintoja ja lukion toimintakulttuuria? #uusilukio

Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion uudistamiseen. Johdanto oli täällä.

Tässä aiemmassa kirjoituksessa pohdin sitä, miksi valinnaisuus ei lopulta ole ratkaisu lukiokoulutuksen laadun parantamiseen ja miksi yksilöllisyys ei välttämättä tuota hyvää oppimista. Sirpaleisuuden ongelma on ratkaistavissa muutenkin.
#1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä
#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava

Tässä toisessa kirjoituksessa pohdin lukion, ylioppilastutkinnon ja korkeakouluopintojen suhdetta. Nuoren kypsyminen ei nopeudu hallinnollisilla päätöksillä. Iso kysymys on, laitammeko resursseja oppimiseen vai valintaviidakossa selviämisen ohjaamiseen?

#3 Monipuolinen ylioppilastutkinto on laadukas tutkinto
#4 Saattaen vaihto - siirtymä lukiosta korkeakouluopintoihin MOOC:ien kautta

*****

#5 Kielten lukeminen lisääntyy, kun siitä palkitaan korkeakouluhaussa

Koulutuskeskusteluissa on useita vuosia murehdittu kielten opiskelun vähenemistä ja kielivalikoiman suppeutta. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän ehdotus ylioppilastutkinnon kehittämiseksi tuskin edistää kielten kirjoittamista ylioppilaskokeessa, vaikka näin ehkä olikin tarkoitus.

Oletettavasti tehokkain tapa lisätä kielten opiskelua ja kirjoittamista osana ylioppilastutkintoa olisi antaa niistä lisäpisteitä korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa tai opintopisteitä korkeakoulututkintoon. Tällä hetkellä riittää se, että on saanut ylioppilastutkintoarvosanan yhdestä kielestä eikä useammasta arvosanasta ole mitään hyötyä korkeakouluhaussa. Jos siis korkeakoulut haluavat kielitaitoisia opiskelijoita ja/tai ovat valmiita vaikuttamaan yhteiskunnalliseen kehitykseen, niiden tulee palkita useiden kielten osaajia.

Sama pätee luonnollisesti matematiikan opiskeluun ja kirjoittamiseen. Jos se tehdään pakolliseksi tai jos siitä palkitaan korkeakouluhaussa, sitä tehdään.

Yhteiskunnan kielivarannon monipuolistamiseksi varsin tehokas tie olisi mahdollisuus vaihtaa toinen kotimainen kieli johonkin muuhun.

#6 Projektioppimisesta tulee lukioiden arkea, jos se liitetään osaksi ylioppilastutkintoa

Jos lukioiden oppimiskulttuuria halutaan muuttaa "tekemisen" suuntaan, tulee lukioaikana toteutetut tutkimukset, tutkielmat tai vastaavat ottaa osaksi ylioppilastutkinnon arvosanan muodostamista. Välittömästi sen jälkeen niitä tehdään joka lukiossa ja opettajat kouluttautuvat ohjaamaan laadukkaita töitä - ihan niin kuin on nähty tutkinnon digitalisaation kanssa ja tullaan näkemään suullisen kielitaidon testaamisen kanssa.

Kansainvälisessä IB-tutkinnossa on käytäntö, jossa osana opintoja tehty tutkielma tai tutkimus (joka voi olla osittain ryhmätyössäkin tehty) muodostaa n.20-25% tutkintoarvosanasta päättökokeen ollessa loput 75-80%. Opiskelijat tekevät kussakin oppiaineessa sille ominaisen työn, jonka tekemistä oma opettaja ohjaa ja jonka opettaja lopulta arvioi. Opettajan arvioimista töistä lähtee arvottu näyte tutkintolautakunnan arvioijalle, joka skaalaa saamiensa näytteiden pohjalta arvioinnin eri koulujen välillä. Järjestelmä ei ole mitenkään täysin ongelmaton, mutta jos se on saatu auttavasti toimimaan kansainvälisessä monenkirjavuudessa, miksi ei saataisi kansallisella tasolla ainakin joissakin oppiaineissa?

Vastaan tulevat tietenkin myös resurssikysymykset. Jos tällaiseen lähdetään, se tuottaa kustannuksia sekä sensoritasolla että kouluissa. Mitenkään ei voi olettaa, että opettajat nykyisten työsopimusten puitteissa ohjaisivat ja arvioisivat tutkielmia ja tutkimuksia yli 30 hengen opiskelijaryhmissä. Lienee kuitenkin aika selvää, että jos ylioppilastutkinnon painoarvo korkeakouluvalinnoissa kasvaa entisestään ja jos yo-tutkinto mittaa perinteisessä opetuksessa saavutettavaa osaamista, opettajat valitsevat sen, mikä auttaa menestymään ylioppilaskokeessa eikä vähänkään vaativammista ja aikaa vievistä projekteista tule osa lukion jokapäiväistä arkea.



Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla. 

(2) Lukiosta korkeakouluopintoihin #uusilukio

Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion uudistamiseen. Johdanto oli täällä.

Tässä aiemmassa kirjoituksessa pohdin sitä, miksi valinnaisuus ei lopulta ole ratkaisu lukiokoulutuksen laadun parantamiseen ja miksi yksilöllisyys ei välttämättä tuota hyvää oppimista. Sirpaleisuuden ongelma on ratkaistavissa muutenkin. Vaihteohtoisia malleja on mahdollista kehittää.
#1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä
#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava
 *****

#3 Monipuolinen ylioppilastutkinto on laadukas tutkinto

Lukiokoulutuksen ja ylioppilastutkinnon on oltava laadukas ja tuotettava jatko-opintokelpoisuus ja sujuva siirtymä korkeakouluopintoihin - myös käytännössä eikä vain paperilla.

Jos lukiokoulutuksessa lähdetään entistäkin enemmän sille tielle, että jokainen lukioon hakeutunut saa lopulta päättötodistuksen ja ylioppilaslakin (eikä siihen edes saa kulua neljää vuotta, koska se on yhteiskunnalle kallista), vaatimustason on laskettava. Jos taas hyväksytään se, että nykyistä hiukan pienempi osa ikäluokasta suorittaa ylioppilastutkinnon, voidaan siitä tehdä vaativampi. Kirjoitettavien aineiden määrä ei ole ainoa ylioppilastutkinnon vaativuduen mittari - kyse on myös siitä, millainen osaaminen riittää hyviin arvosanoihin.

Näkisin mielelläni viisi pakollista ylioppilaskirjoitusainetta, koska jokainen niistä tuottaa ja mittaa omanlaistaan osaamista. Se, joka on suorittanut hyväksytysti kaikki, osaa paljon. Ja se, joka on suorittanut erinomaisesti kaikki, kykenee olemaan avarasti vaikutteita keräävä ja eteenpäin jalostava jatkossakin. Valtaosa innovaatioista syntyy tieteiden rajapinnoissa erilaisten perspektiivien kohdatessa. Jos pitäydytään neljässä aineessa, ajattelutaitojen laaja-alaisuuden näkökulmasta olisi loogista asettaa matematiikka ja luonnontieteellinen reaali vaihtoehdoiksi.

1. äidinkieli
2. vieras kieli tai toinen kotimainen kieli
3. matematiikka
4. luonnontieteellinen reaali
5. humanistis-yhteiskuntatieteellinen reaali

Jos ylioppilastutkinto olisi moniulotteinen, taitopainotteinen, laadukas kokonaisuus, korkeakoulut voisivat varsin hyvin käyttää kokonaisuutta valintakriteerinä hyvin monille aloille painottaen haluamiaan tutkinnon osia, mutta vaatimatta jonkin tietyn reaaliaineen sisältöjen hallintaa. Tällöin ei lopulta olisi niin kauhean paljon väliä, mitkä aineet itseään ja identiteettiään hakeva nuori valitsee opinto-ohjelmaansa lukiossa. Jälleen lukio-opintoja koskevan opinto-ohjauksen tarve vähenisi ja koko järjestelmä yksinkertaistuisi. Lisäksi nyt lukioihin hiipinyt jaottelu A-luokan tärkeisiin ja B-luokan vähemmän tärkeisiin aineisiin lievenisi. Toisaalta malli kyllä saattaisi suosia moniosaajia - mutta jos vaihtoehtoisiakin teitä korkeakouluihin on, olisiko se kovin suuri ongelma?

Useimmissa korkeakouluopinnoissa pohjatiedoilla ei käsittääkseni lopulta ole suuresti väliä. Oleellisempaa ovat oppimisen taidot, kyky lukea, kirjoittaa ja harjoittaa järjestelmällistä kriittistä ajattelua ja ongelmanratkaisua. Jopa teknis-luonnontieteellisille aloille tullaan niin monenkirjavin pohjatiedoin, ettei niiden päälle oikein voi suoraan rakentaa (vaikka toki pohjana täytynee siellä olla lukion oppimäärä ko. aineesta, jotta oppiminen sujuisi jatkossa).

Jos ylioppilastutkinnon käyttöä korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa lähdetään kehittämään siihen suuntaan, että yhä useampi ala nimeää tarkasti, minkä oppiaineiden kokeista ne antavat pisteitä, oletetaan, että 16-vuotias lukiota aloittava nuori tietää tulevaisuuden suuntansa ja tuntee vahvuutensa ja kiinnostuksensa. Identiteetin rakentumista ei kuitenkaan voi nopeuttaa poliittisin ja hallinnollisin päätöksin - nuorten stressiä ja ahdistuneisuutta niillä kyllä voidaan lisätä tai vähentää.

Mitä mutkikkaammat kytkökset lukioaikaisten valintojen ja korkeakoulujen opiskelijavalinnan välille luodaan, sitä enemmän tarvitaan opinto-ohjausta ja sitä varhaisemmassa vaiheessa nuoren on tehtävä tärkeitä uravalintoja. Olisiko kuitenkin mielekkäämpää käyttää resurssit oppimiseen kuin valintaviidakossa selviämiseen?

Aivan ehdottomasti pitäisi saada vaikka sitten lainsäädännön keinoin kontrolloitua sitä, että muutoksia opiskelijavalintakriteereihin ei voi tehdä sellaisella aikajänteellä, ettei lukiolaisilla ole mahdollisuutta reagoida niihin. Lukiota aloittavan pitää voida tietää, mitä seurauksia hänen tekemillään valinoilla on kolmen vuoden päästä korkeakouluhaussa.
 
Kirjoitetaanko kerralla vai hajautetusti? En ole onnistunut löytämään yhtäkään tutkimusta ylioppilastutkinnon hajauttamisen tuomista eduista. Sen sijaan näen joka vuosi, miten syksyn ylioppilaskirjoitukset sotkevat opiskelua ja miten tyhmiä valintoja nuoret tekevät kirjoitettavien aineiden kanssa kaikesta hyvästä opinto-ohjauksesta huolimatta. Maailmalta ei taida kovin paljon löytyä vastaavia hajauttamiskäytäntöjä?

Vaikka hajauttamista voidaan perustella koejännityksen tms. näkökulmasta, voidaan yhtä hyvin mutu-tuntumalla perustella, että rauha opiskella 2,5 vuotta antaa aikaa kypsyä ja kehittyä Siksi olisin sitä mieltä (ellei toisin todisteta), ettei kirjoitusten hajauttamisesta ole mitään varsinaista hyötyä, mutta sen tuottama valintojen ja ohjaamisen ja tarkistamisen tarve jälleen työllistää ja kuormittaa ihan turhaan.

Olen käsittänyt, että jonkinlaisena pitkän tähtäimen tavoitteena on viedä joustavuus ja yksilöllisyys siihen pisteeseen asti, että lukiolainen voi jossakin tenttiakvaariossa tehdä ylioppilaskokeensa minä tahansa valitsemanaan ajankohtana. Toivottavasti tätä suunnittelevat punnitsevat tarkkaan, mikä on käytännön hyöty verrattuna vaikkapa tarvittavan ohjauksen määrään ja siitä huolimatta tapahtuviin tyhmiin valintoihin. Sinänsä joustavuus esimerkiksi siinä, että jos sattuu olemaan pahasti sairas koepäivinä, voisi tehdä kokeen pari viikkoa myöhemmin eikä vasta seuraavana syksynä, olisi tervetullutta.

#4 Saattaen vaihto - siirtymä lukiosta korkeakouluopintoihin MOOC:ien kautta

Varsin pienen otoksen pohjalta tuntumani on, että lukio on kaukana kolmevuotisesta - ei oikein edes 2,5-vuotinen. Kolmantena opiskeluvuonna lähinnä valmistaudutaan kokeisiin ja tehdään kokeita (yo-kokeita ja pääsykokeita).

Ilman kirjoitusten hajauttamista opiskelu saisi jatkua ihan rauhassa kolmantenakin vuonna. Jos siirtymää lukiosta korkeakouluopintoihin haluttaisiin tukea, voisi olla hyvä pohtia avoimelta pöydältä, mitkä ovat todellisia ja mitkä vain tottumukseen perustuvia oletuksia siitä, miten esimerkiksi ylioppilaskokeet on aikataulutettava ja milloin korkeakoulujen opiskelijavalinnat tehtävä.

Aikataulutuksen uudelleenjärjestelyllä (ja mahdollisesti aiemmassa postauksessa kaavailemani lukion oppimäärien tasaisella lyhentämisellä, minkä voisi aivan huoletta tehdä) voitaisiin luoda väliaskel lukioiden ja korkeakoulujen välille: Korkeakoulujen järjestämät MOOC:it, joita opiskeltaisiin lukion kolmantena vuonna - ehkä jopa kesään jatkuen. Kurssien tavoitteet voisivat olla moninaisia:

1. antaa tuntumaa korkeakoulun opiskelutaitovaatimuksista tuttujen lukio-opettajien toimiessa tarvittaessa tukena
2. antaa kurkistus nuorta kiinnostavan alan opintoihin
3. tasata korkeakouluun hakeutuvien lähtötasoa halutussa asiassa
4. toimia osana korkeakoulujen opiskelijavalintaa (kurssin arvosana ylioppilastutkinnon ohessa)

Korkeakoulukenttä on niin hajanainen, autonomiastaan tiukasti kiinni pitävä ja leikkauksilla kuristettu, etten ihan heti usko tällaisen idean toteutuvan. Haaveilla kai kuitenkin voi.


Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla.