Sivut

14.10.2017

Valinnaisuuden viehätys ja vaarat - #uusilukio


OKM:n aloittaman lukiouudistuksen on ilmoitettu koskevan ensisijaisesti lukiolakia ja -asetusta. Mitä seuraa, jos kuitenkin uudistetaan lukiota koskevan lainsäädännön lisäksi tuntijako (aiemman korimallin mukaiseksi) sekä korkeakoulujen opiskelijavalinnat yo-arvosanoja painottaviksi, mutta ei kosketa opetussuunnitelmaan, koska se on suuritöinen ja juuri päivitetty?

Mikä käytännössä määrittää lukion toimintaa?


Ajatusleikin oletuksena on, että lukion toimintaa käytännössä määrittävät seuraavat lähtökohdat:
  1. Ylioppilaskirjoitukset ohjaavat lukio-opetusta voimakkaammin kuin mikään muu. On yksiselitteisesti rationaalista tehdä sitä, mikä auttaa menestymään niissä. Toki rajatusti voidaan ohjautua muistakin päämääristä käsin, kunhan ne eivät uhkaa tätä kuningaspäämäärää - esim. ilmiöjaksot, tiimioppiminen, yrittäjyyskurssit jne. Lukion digitalisaatio lienee aika vahva esimerkki tästä ylioppilaskirjoitusten ohjausvaikutuksesta.
     
  2. Lukiolaisen valintoja ohjaavat
    • kiinnostus
    • mielihyvä (kiva ope, kivat kaverit, kiva kurssi, helppo suoritus)
    • jatko-opintomahdollisuuksien maksimoiminen 
      • valitaan sitä, mistä on ”hyötyä” 
      • jos mahdollista, valitaan se, mikä pitää useimmat ovet avoimina 
      • taktikoidaan, mistä saa tehokkaimmin ja varmimmin parhaat pisteet jatkoon
         
  3.  Lukiolaisissa on hyvin erilaisia nuoria, jotka ohjautuvat eri asioista, mutta yhteisenä toiveena on se, että lukio antaa aikaa miettiä omaa suuntaa
    • tavoitteelliset varmistelijat - "kaikki ovet avoinna, tehdään kaikki maksimaalisella teholla"
    • intohimoiset oppijat - "oman tien kulkijat, jotka tekevät omasta kiinnostuksesta käsin perusteltuja valintoja, panostavat tai vetävät ihan rimaa hipoen"
    • neuvon seuraajat - "teen mitä käsketään tai ainakin sen verran kuin jaksan"
    • motivaatiota ja päämäärää odottelevat - "ai, pitäisikö mun tehdäkin jotain?", "onko sillä muka jotain väliä, mitä mä teen?" 
    • vaikeuksissa sinnittelevät - ne, joiden olosuhteet (sairaus, perheolot, oppimisvaikeudet) rajoittavat vahvasti, sitä mikä on tosiasiallisesti mahdollista

Millaiselle tielle lukiouudistus johtaa?

KAUHUSKENAARIO

Lukiosta tulee entistäkin paineisempi
  • Valinnat keskittyvät entistäkin voimakkaammin korkeakoulujen painottamiin kirjoitettaviin aineisiin, joissa vaatimustaso nousee, kun koulukohtaisilla lisäkursseilla (suurissa lukioissa) ja valmennusfirmojen tarjonnalla hankitaan lisäosaamista, josta tulee yo-kirjoitusten normivaatimus varsin pian. Matematiikan, englannin ja äidinkielen syventävien/täydentävien/valmentavien kurssien määrä kasvaa. 
  • Muista kursseista tulee helposti ”kevennyskursseja” kaikille, joiden kypsyys ei vielä riitä laaja-alaisen yleissivistyksen arvostamiseen ja oppimisen vaatimaan ponnisteluun tai joilla ei ole erityisiä intohimoja. Ne, joilla on voimia ja oppimisen paloa, löytävät kyllä varmasti todella kiinnostavia kursseja - ensisijaisesti suurissa lukioissa.
  • Reaaliaineissa ja äidinkielessä sisältöpainotteisesta oppimisesta edetään kohti taitopainotteista vain, jos ylioppilaskokeet onnistuvat kehittymään siihen suuntaan. Tällä hetkellä ylioppilaskirjoitukset näyttävät vetävän ajattelutaidoista kohti pikkutiedon toistamista ainakin joissain aineissa. Koska varmuuden vuoksi on pidettävä kaikki väljän opsin mahdollistamat sisältötulkinnat mukana, sisältöjen määrä kursseilla ei vähene, mutta kiire ja paine opetuksessa ja oppimisessa lisääntyvät. Opetussuunnitelman ja ylioppilaskirjoitusten suhde olisi välttämättä selkiytettävä tämän välttämiseksi (aiempi kirjoitus).
  • Kun liian sisältöpainotteisia kursseja yritetään vetää uusien ihanteiden mukaisesti (projekteja, monipuolisia oppimisympäristöjä, monipuolista arviointia jne.) yhä suurempi osa sisällöistä jää opiskelijoiden itseopiskeltavaksi ylioppilaskirjoituksia varten, mikä lisää kiirettä ja painetta. 
  • Kun ylioppilaskirjoituksia tulee uusimaan jo muutaman vuoden varttuneita, joiden taidot ja kypsyys ovat kehittyneet, hyvien arvosanojen vaatimustaso nousee aivan kohtuuttomaksi. Korkeakouluihin ei edelleenkään pääse kuin hyvin harvat suoraan lukiosta. 
Unelmoitu valinnanvapaus kääntyy ahdistukseksi
  • Korkeakoulut määrittävät hyvin pitkälle lukioiden toteutuvaa tuntijakoa omilla linjauksillaan. Mitä tarkempia erityispainotuksia korkeakoulut asettavat opiskelijavalintaansa, sitä varhaisemmassa vaiheessa nuoren tulisi tietää, mihin hän aikoo hakeutua lukion jälkeen. Toive siitä, että saisi rauhassa miettiä tulevaisuuden suuntaansa ei toteudu.
  • Molemmista reaaliaineiden koreista on valittava 9 kurssia. Ne tuntuvat pakkopullalta, jos oma kiinnostus on vahvasti toisen korin aineissa. "Suoritetaan pois alta" -mentaliteetti jatkuu edelleen.
  • Kaikki liikenevä rahoitus on ohjattava opinto-ohjaukseen, jotta heikoimmilla valmiuksilla lukioon tulevat opiskelijat saadaan jotenkin luotsattua lukion läpi ja korjattua heidän virhevalintansa. 
  • Monia kursseja on tarjolla vain paperilla tai etäopetuksena (kun valinnat keskittyvät tiettyihin aineisiin ja rahoitus menee ohjaukseen) eikä aidosti vapaisiin yksilöllisiin valintoihin ole edellytyksiä muualla kuin ehkä suurissa lukioissa.
Sirpaleisuuden tunne ei vähene
  • Jo ensimmäisenä vuonna valinnat jakautuvat eikä yhteisöllisyyden tunnetta tukevaa ryhmäytymistä synny.
  • Oppiainerajat ylittävän opetuksen järjestäminen vaikeutuu entisestään, koska valinnat eriytyvät, pakollisia kursseja pakettien laatimiseksi ei ole eikä kurssien sisältöjä ole ops-tasolla koordinoitu järkevästi. 
  • Oppiaineiden sisäinen tiedon rakentuminen pirstaloituu, kun opiskeluryhmässä on aina mukana niitä, jotka eivät opiskele koko kokonaisuutta ja joilta puuttuu pohjatietoja (ellei paikallisissa opseissa aleta rajoittaa suoritusjärjestystä ja pohjavaatimuksia).
  • Osa oppiaineista (ainakin filosofia, katsomusopetus) muuttuu mitä todennäköisimmin etäopiskeltaviksi aineiksi suuria lukioita lukuunottamatta.
Yleissivistyksen taso laskee
  • Yhä useammalla suomalaisella on kohtuullisen heikosti jäsentynyt käsitys tieteellisen tiedon rakentumisesta, luonnontieteellisestä maailmankuvasta, evoluutiosta. geeneistä, maailmaa uhkaavista riskeistä, historian suurista linjoista, ihmisen toimintaan vaikuttavien tekijöiden moninaisuudesta ja hyvinvoinnin edellytyksistä, yhteiskunnallisen päätöksenteon ja vaikuttamisen tavoista, ja taitoja hyvään argumentointiin monimutkaisissa kysymyksissä ja aitoon dialogisuuteen erilaisuuden kohtaamisessa.
     

IDEAALISKENAARIO

 Lukiosta tulee intohimoisen oppimisen paikka
  • Opiskelijat tunnistavat entistä aikaisemmin omat vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa. Oman polun löytäminen helpottuu.
  • Opiskelumotivaatio ja lukion houkuttelevuus kasvavat, kun opiskelijat pääsevät keskittymään itseään kiinnostaviin asioihin. Niistä jaksaa opiskella laajojakin ja paljon asiaa sisältäviä kursseja. Kurssin aikana voidaan painottaa geneerisiä taitoja, koska motivaatio riittää sisältöjen lukemiseen itsenäisestikin.
  • Perinteisten oppiainekurssien rinnalle syntyy innostavia ja aktivoivia oppiainerajat ja kouluympäristön rajat ylittäviä kursseja.
  • Suorittamismentaliteetti vaihtuu sisäiseksi motivaatioksi.
Sirpaleisuuden kokemus vähenee, yhteisöllisyys lisääntyy
  • Ei tarvitse opiskella yksittäisiä kursseja, joilla vain raapaistaan pintaa. Saa syventyä rauhassa. Kiire ja paineisuus helpottavat, uupuneisuus ja kyynistyminen vähenevät.
  • Ilmiökursseilla ymmärrys maailmasta jäsentyy ja taitoperustainen oppiminen vahvistuu sisältöosaamisen kärsimättä.
  • Niissä aineissa, joihin opiskelija syventyy, syntyy vähintään nykyisen tasoista yhteisöllisyyttä ja vertaistukea.
  • Aikaa jää kaikenlaisille kivoille projekteille ja matkoille, joissa syntyy vahvaa yhteisöllisyyttä.
Osaamisen taso nousee, yleissivistyskin paranee
  • Syventymismahdollisuuden myötä kaikkien opiskelijoiden osaamisen taso nousee ja näkyy parempina ylioppilastutkinnon tuloksina. 
  • Korkeakoulut saavat entistä osaavampia opiskelijoita, jotka ovat ehkä jo suorittaneet jonkin peruskurssin lukioaikanaan.
  • Integroivat kurssit rakentavat aitoa monitieteistä yleissivistystä. Opittu ei jää ainekohtaisiin lokeroihin. Aito ongelmanratkaisu kehittää taitoja, joilla nuori osaa jatkossakin hakea tarvittavan tiedon saadakseen otteen jostakin monimutkaisesta ilmiöstä.
     

Mikä mahtaa olla realismia?

En oikein usko kummankaan kuvauksen vastaavan todellisuutta, jos tuntijakoon tulee korimalli mutta opetussuunnitelma ei muutu. Silti olen huolissani siitä, että lukiosta tulee entistä kuormittavampi ja yhä useampi nuori uupuu ja kyynistyy. En usko identiteettiprosessin nopeuttamiseen lukiolailla ja valinnaisuutta lisäävillä tuntijaoilla. Nuorten toive pitää kuulla: Lukion tulee antaa aikaa oman tien etsimiselle. Siksi haluaisin nähdä huolellisesti tehdyn sirpaleisuutta (aiempi kirjoitus) oikeasti purkavan ja uudenlaiselle oppimis- ja arviointikulttuurille tilaa tekevän tuntijaon ja opetussuunnitelman (aiempi kirjoitus) ja jatko-opintoihin hakeutumisen, polun, jolla valintoja ei tarvitse tehdä varhain (aiempi kirjoitus)      

8.10.2017

(4) Kasvurauha parantaa oppimisen laatua #uusilukio

Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion kehittämiseksi. Johdanto oli täällä.

Tässä aiemmassa kirjoituksessa pohdin sitä, miksi valinnaisuus ei lopulta ole ratkaisu lukiokoulutuksen laadun parantamiseen ja miksi yksilöllisyys ei välttämättä tuota hyvää oppimista. Sirpaleisuuden ongelma on ratkaistavissa muutenkin.
#1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä
#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava

Tässä toisessa kirjoituksessa pohdin lukion, ylioppilastutkinnon ja korkeakouluopintojen suhdetta. Nuoren kypsyminen ei nopeudu hallinnollisilla päätöksillä. Iso kysymys on, laitammeko resursseja oppimiseen vai valintaviidakossa selviämisen ohjaamiseen?

#3 Monipuolinen ylioppilastutkinto on laadukas tutkinto
#4 Saattaen vaihto - siirtymä lukiosta korkeakouluopintoihin MOOC:ien kautta

Tässä kolmannessa kirjoituksessa pohdin sitä, millaisin voidaan tuottaa muutoksia lukiolaisten valinnoissa ja lukion toimintakulttuurissa.

#5 Kielten lukeminen lisääntyy, kun siitä palkitaan korkeakouluhaussa
#6 Projektioppimisesta tulee lukioiden arkea, jos se liitetään osaksi ylioppilastutkintoa

***** 


 #7 Opetussuunnitelmaa ja yo-koetta on kehitettävä käsi kädessä

Lukiouudistuksen tärkein haaste on sisältöjen mitoitus aikaan.
"On niin kiire, ettei ehdi oppia" on nykylukiota leimaava kokemus. LOPS2015:n toivottiin ennen kaikkea vähentävän kurssien sisältöähkyä, joka koetaan kaikissa oppiaineissa. Ongelma on pohjimmiltaan rakenteellinen: Tehdään väljä ja monin tavoin tulkinnanvarainen OPS (joka ideaalimaailmassa sallisi opettajalle paljon vapauksia) mutta koska samaan aikaan ei ole olemassa ylioppilaskokeen vaatimuksista muuta tietoa kuin että se perustuu opetussuunnitelmaan, kurimus on valmis.

Kirjantekijät tekevät oman tulkintansa opetussuunnitelmasta. Vaikka he haluaisivat rajata ja pelkistää, he eivät voi, koska opettajat eivät ota käyttöön sellaista oppimateriaalia, jonka pelkäävät olevan liian suppea ylioppilaskirjoituksia ajatellen. Niinpä kirjantekijät kirjoittavat varmuuden vuoksi oikein perusteellisesti ja laajasti. Kaikkein epävarmimmat opettajat vielä vertailevat eri kustantajien oppikirjoja sen sijaan, että lukisivat itsenäisesti OPS:a, ja varmuuden vuoksi yrittävät käydä opiskelijoiden kanssa kaiken kaikesta.

Jos ylioppilaskokeen ja opetussuunnitelman suhde saataisiin selkeytettyä niin, että jokainen opettaja tietäisi yksiselitteisesti ilman kirjantekijöitäkin, mitä ylioppilaskoe edellyttää, ongelma olisi poissa tai ainakin merkittävästi vähäisempi.

 #8 Vähemmän on enemmän

Kaiken kaikkiaan opetussuunnitelmien ja yo-kokeen laatimiseen pitäisi saada jonkinlainen "back to basics" -ote. Toiveita ja "tavattoman tärkeitä" sisältöjä riittää loputtomiin. Niillä ei kuitenkaan ole mitään arvoa, jos mitään ei opita kunnolla. Kehitystyöhön tarvittaisiin niitä, joilla on niin vankka asiantuntemus, että he kykenevät näkemään suuren kuvan ja pelkistämään, mikä on se käsitteistö ja periaatteiden kokoelma, jonka hallitseminen riittää - lukiolaiselle, ylioppilaalle, ihmiselle joka osaa oppia lisää myöhemminkin elämässään.

Kun työkalupakin sisältö on selvä ja riittävän rajallinen, voidaan oikeasti kehittää kykyä käyttää ja soveltaa hallussa olevia välineitä ja lopulta mitata ajattelun ja soveltamisen taitoja. Jos sisältöä on liikaa, ei koskaan ehditä siihen työskentelyyn, jossa taidot kehittyvät. Ehkä tarvittaisiin myös täydennyskoulutusta laadukkaan taitoperustaisen opettamisen yleistymiseen myös reaaliaineissa. Minä ainakin tiedän osaavani vain alkeet siitä, miten omassa aineessani opetetaan scaffoldingin avulla taidokasta tiedonkäsittelyä ja persoonan vahvuuksia.

Tästä kirjoitin jo LOPS2015-työn yhteydessä.

Taidan tohtia väittää, että jos tämän postauksen asioita ei saada kuntoon, #uusilukio on kuollut jo syntyessään.


Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla.  

(3) Miten ohjataan lukiolaisten valintoja ja lukion toimintakulttuuria? #uusilukio

Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion uudistamiseen. Johdanto oli täällä.

Tässä aiemmassa kirjoituksessa pohdin sitä, miksi valinnaisuus ei lopulta ole ratkaisu lukiokoulutuksen laadun parantamiseen ja miksi yksilöllisyys ei välttämättä tuota hyvää oppimista. Sirpaleisuuden ongelma on ratkaistavissa muutenkin.
#1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä
#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava

Tässä toisessa kirjoituksessa pohdin lukion, ylioppilastutkinnon ja korkeakouluopintojen suhdetta. Nuoren kypsyminen ei nopeudu hallinnollisilla päätöksillä. Iso kysymys on, laitammeko resursseja oppimiseen vai valintaviidakossa selviämisen ohjaamiseen?

#3 Monipuolinen ylioppilastutkinto on laadukas tutkinto
#4 Saattaen vaihto - siirtymä lukiosta korkeakouluopintoihin MOOC:ien kautta

*****

#5 Kielten lukeminen lisääntyy, kun siitä palkitaan korkeakouluhaussa

Koulutuskeskusteluissa on useita vuosia murehdittu kielten opiskelun vähenemistä ja kielivalikoiman suppeutta. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän ehdotus ylioppilastutkinnon kehittämiseksi tuskin edistää kielten kirjoittamista ylioppilaskokeessa, vaikka näin ehkä olikin tarkoitus.

Oletettavasti tehokkain tapa lisätä kielten opiskelua ja kirjoittamista osana ylioppilastutkintoa olisi antaa niistä lisäpisteitä korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa tai opintopisteitä korkeakoulututkintoon. Tällä hetkellä riittää se, että on saanut ylioppilastutkintoarvosanan yhdestä kielestä eikä useammasta arvosanasta ole mitään hyötyä korkeakouluhaussa. Jos siis korkeakoulut haluavat kielitaitoisia opiskelijoita ja/tai ovat valmiita vaikuttamaan yhteiskunnalliseen kehitykseen, niiden tulee palkita useiden kielten osaajia.

Sama pätee luonnollisesti matematiikan opiskeluun ja kirjoittamiseen. Jos se tehdään pakolliseksi tai jos siitä palkitaan korkeakouluhaussa, sitä tehdään.

Yhteiskunnan kielivarannon monipuolistamiseksi varsin tehokas tie olisi mahdollisuus vaihtaa toinen kotimainen kieli johonkin muuhun.

#6 Projektioppimisesta tulee lukioiden arkea, jos se liitetään osaksi ylioppilastutkintoa

Jos lukioiden oppimiskulttuuria halutaan muuttaa "tekemisen" suuntaan, tulee lukioaikana toteutetut tutkimukset, tutkielmat tai vastaavat ottaa osaksi ylioppilastutkinnon arvosanan muodostamista. Välittömästi sen jälkeen niitä tehdään joka lukiossa ja opettajat kouluttautuvat ohjaamaan laadukkaita töitä - ihan niin kuin on nähty tutkinnon digitalisaation kanssa ja tullaan näkemään suullisen kielitaidon testaamisen kanssa.

Kansainvälisessä IB-tutkinnossa on käytäntö, jossa osana opintoja tehty tutkielma tai tutkimus (joka voi olla osittain ryhmätyössäkin tehty) muodostaa n.20-25% tutkintoarvosanasta päättökokeen ollessa loput 75-80%. Opiskelijat tekevät kussakin oppiaineessa sille ominaisen työn, jonka tekemistä oma opettaja ohjaa ja jonka opettaja lopulta arvioi. Opettajan arvioimista töistä lähtee arvottu näyte tutkintolautakunnan arvioijalle, joka skaalaa saamiensa näytteiden pohjalta arvioinnin eri koulujen välillä. Järjestelmä ei ole mitenkään täysin ongelmaton, mutta jos se on saatu auttavasti toimimaan kansainvälisessä monenkirjavuudessa, miksi ei saataisi kansallisella tasolla ainakin joissakin oppiaineissa?

Vastaan tulevat tietenkin myös resurssikysymykset. Jos tällaiseen lähdetään, se tuottaa kustannuksia sekä sensoritasolla että kouluissa. Mitenkään ei voi olettaa, että opettajat nykyisten työsopimusten puitteissa ohjaisivat ja arvioisivat tutkielmia ja tutkimuksia yli 30 hengen opiskelijaryhmissä. Lienee kuitenkin aika selvää, että jos ylioppilastutkinnon painoarvo korkeakouluvalinnoissa kasvaa entisestään ja jos yo-tutkinto mittaa perinteisessä opetuksessa saavutettavaa osaamista, opettajat valitsevat sen, mikä auttaa menestymään ylioppilaskokeessa eikä vähänkään vaativammista ja aikaa vievistä projekteista tule osa lukion jokapäiväistä arkea.



Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla. 

(2) Lukiosta korkeakouluopintoihin #uusilukio

Tämä kirjoitus on osa sarjaa, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion uudistamiseen. Johdanto oli täällä.

Tässä aiemmassa kirjoituksessa pohdin sitä, miksi valinnaisuus ei lopulta ole ratkaisu lukiokoulutuksen laadun parantamiseen ja miksi yksilöllisyys ei välttämättä tuota hyvää oppimista. Sirpaleisuuden ongelma on ratkaistavissa muutenkin. Vaihteohtoisia malleja on mahdollista kehittää.
#1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä
#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava
 *****

#3 Monipuolinen ylioppilastutkinto on laadukas tutkinto

Lukiokoulutuksen ja ylioppilastutkinnon on oltava laadukas ja tuotettava jatko-opintokelpoisuus ja sujuva siirtymä korkeakouluopintoihin - myös käytännössä eikä vain paperilla.

Jos lukiokoulutuksessa lähdetään entistäkin enemmän sille tielle, että jokainen lukioon hakeutunut saa lopulta päättötodistuksen ja ylioppilaslakin (eikä siihen edes saa kulua neljää vuotta, koska se on yhteiskunnalle kallista), vaatimustason on laskettava. Jos taas hyväksytään se, että nykyistä hiukan pienempi osa ikäluokasta suorittaa ylioppilastutkinnon, voidaan siitä tehdä vaativampi. Kirjoitettavien aineiden määrä ei ole ainoa ylioppilastutkinnon vaativuduen mittari - kyse on myös siitä, millainen osaaminen riittää hyviin arvosanoihin.

Näkisin mielelläni viisi pakollista ylioppilaskirjoitusainetta, koska jokainen niistä tuottaa ja mittaa omanlaistaan osaamista. Se, joka on suorittanut hyväksytysti kaikki, osaa paljon. Ja se, joka on suorittanut erinomaisesti kaikki, kykenee olemaan avarasti vaikutteita keräävä ja eteenpäin jalostava jatkossakin. Valtaosa innovaatioista syntyy tieteiden rajapinnoissa erilaisten perspektiivien kohdatessa. Jos pitäydytään neljässä aineessa, ajattelutaitojen laaja-alaisuuden näkökulmasta olisi loogista asettaa matematiikka ja luonnontieteellinen reaali vaihtoehdoiksi.
  1. äidinkieli
  2. vieras kieli tai toinen kotimainen kieli
  3. matematiikka
  4. luonnontieteellinen reaali
  5. humanistis-yhteiskuntatieteellinen reaali
Jos ylioppilastutkinto olisi moniulotteinen, taitopainotteinen, laadukas kokonaisuus, korkeakoulut voisivat varsin hyvin käyttää kokonaisuutta valintakriteerinä hyvin monille aloille painottaen haluamiaan tutkinnon osia, mutta vaatimatta jonkin tietyn reaaliaineen sisältöjen hallintaa. Tällöin ei lopulta olisi niin kauhean paljon väliä, mitkä aineet itseään ja identiteettiään hakeva nuori valitsee opinto-ohjelmaansa lukiossa. Jälleen lukio-opintoja koskevan opinto-ohjauksen tarve vähenisi ja koko järjestelmä yksinkertaistuisi. Lisäksi nyt lukioihin hiipinyt jaottelu A-luokan tärkeisiin ja B-luokan vähemmän tärkeisiin aineisiin lievenisi. Toisaalta malli kyllä saattaisi suosia moniosaajia - mutta jos vaihtoehtoisiakin teitä korkeakouluihin on, olisiko se kovin suuri ongelma?

Useimmissa korkeakouluopinnoissa pohjatiedoilla ei käsittääkseni lopulta ole suuresti väliä. Oleellisempaa ovat oppimisen taidot, kyky lukea, kirjoittaa ja harjoittaa järjestelmällistä kriittistä ajattelua ja ongelmanratkaisua. Jopa teknis-luonnontieteellisille aloille tullaan niin monenkirjavin pohjatiedoin, ettei niiden päälle oikein voi suoraan rakentaa (vaikka toki pohjana täytynee siellä olla lukion oppimäärä ko. aineesta, jotta oppiminen sujuisi jatkossa).

Jos ylioppilastutkinnon käyttöä korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa lähdetään kehittämään siihen suuntaan, että yhä useampi ala nimeää tarkasti, minkä oppiaineiden kokeista ne antavat pisteitä, oletetaan, että 16-vuotias lukiota aloittava nuori tietää tulevaisuuden suuntansa ja tuntee vahvuutensa ja kiinnostuksensa. Identiteetin rakentumista ei kuitenkaan voi nopeuttaa poliittisin ja hallinnollisin päätöksin - nuorten stressiä ja ahdistuneisuutta niillä kyllä voidaan lisätä tai vähentää.

Mitä mutkikkaammat kytkökset lukioaikaisten valintojen ja korkeakoulujen opiskelijavalinnan välille luodaan, sitä enemmän tarvitaan opinto-ohjausta ja sitä varhaisemmassa vaiheessa nuoren on tehtävä tärkeitä uravalintoja. Olisiko kuitenkin mielekkäämpää käyttää resurssit oppimiseen kuin valintaviidakossa selviämiseen?

Aivan ehdottomasti pitäisi saada vaikka sitten lainsäädännön keinoin kontrolloitua sitä, että muutoksia opiskelijavalintakriteereihin ei voi tehdä sellaisella aikajänteellä, ettei lukiolaisilla ole mahdollisuutta reagoida niihin. Lukiota aloittavan pitää voida tietää, mitä seurauksia hänen tekemillään valinoilla on kolmen vuoden päästä korkeakouluhaussa.
 
Kirjoitetaanko kerralla vai hajautetusti? En ole onnistunut löytämään yhtäkään tutkimusta ylioppilastutkinnon hajauttamisen tuomista eduista. Sen sijaan näen joka vuosi, miten syksyn ylioppilaskirjoitukset sotkevat opiskelua ja miten tyhmiä valintoja nuoret tekevät kirjoitettavien aineiden kanssa kaikesta hyvästä opinto-ohjauksesta huolimatta. Maailmalta ei taida kovin paljon löytyä vastaavia hajauttamiskäytäntöjä?

Vaikka hajauttamista voidaan perustella koejännityksen tms. näkökulmasta, voidaan yhtä hyvin mutu-tuntumalla perustella, että rauha opiskella 2,5 vuotta antaa aikaa kypsyä ja kehittyä Siksi olisin sitä mieltä (ellei toisin todisteta), ettei kirjoitusten hajauttamisesta ole mitään varsinaista hyötyä, mutta sen tuottama valintojen ja ohjaamisen ja tarkistamisen tarve jälleen työllistää ja kuormittaa ihan turhaan.

Olen käsittänyt, että jonkinlaisena pitkän tähtäimen tavoitteena on viedä joustavuus ja yksilöllisyys siihen pisteeseen asti, että lukiolainen voi jossakin tenttiakvaariossa tehdä ylioppilaskokeensa minä tahansa valitsemanaan ajankohtana. Toivottavasti tätä suunnittelevat punnitsevat tarkkaan, mikä on käytännön hyöty verrattuna vaikkapa tarvittavan ohjauksen määrään ja siitä huolimatta tapahtuviin tyhmiin valintoihin. Sinänsä joustavuus esimerkiksi siinä, että jos sattuu olemaan pahasti sairas koepäivinä, voisi tehdä kokeen pari viikkoa myöhemmin eikä vasta seuraavana syksynä, olisi tervetullutta.

#4 Saattaen vaihto - siirtymä lukiosta korkeakouluopintoihin MOOC:ien kautta

Varsin pienen otoksen pohjalta tuntumani on, että lukio on kaukana kolmevuotisesta - ei oikein edes 2,5-vuotinen. Kolmantena opiskeluvuonna lähinnä valmistaudutaan kokeisiin ja tehdään kokeita (yo-kokeita ja pääsykokeita).

Ilman kirjoitusten hajauttamista opiskelu saisi jatkua ihan rauhassa kolmantenakin vuonna. Jos siirtymää lukiosta korkeakouluopintoihin haluttaisiin tukea, voisi olla hyvä pohtia avoimelta pöydältä, mitkä ovat todellisia ja mitkä vain tottumukseen perustuvia oletuksia siitä, miten esimerkiksi ylioppilaskokeet on aikataulutettava ja milloin korkeakoulujen opiskelijavalinnat tehtävä.

Aikataulutuksen uudelleenjärjestelyllä (ja mahdollisesti aiemmassa postauksessa kaavailemani lukion oppimäärien tasaisella lyhentämisellä, minkä voisi aivan huoletta tehdä) voitaisiin luoda väliaskel lukioiden ja korkeakoulujen välille: Korkeakoulujen järjestämät MOOC:it, joita opiskeltaisiin lukion kolmantena vuonna - ehkä jopa kesään jatkuen. Kurssien tavoitteet voisivat olla moninaisia:
  1. antaa tuntumaa korkeakoulun opiskelutaitovaatimuksista tuttujen lukio-opettajien toimiessa tarvittaessa tukena
  2. antaa kurkistus nuorta kiinnostavan alan opintoihin
  3. tasata korkeakouluun hakeutuvien lähtötasoa halutussa asiassa
  4. toimia osana korkeakoulujen opiskelijavalintaa (kurssin arvosana ylioppilastutkinnon ohessa)
Korkeakoulukenttä on niin hajanainen, autonomiastaan tiukasti kiinni pitävä ja leikkauksilla kuristettu, etten ihan heti usko tällaisen idean toteutuvan. Haaveilla kai kuitenkin voi.


Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla. 

(1) Miten vaalitaan yleissivistystä ja valinnanvapautta yhtä aikaa? #uusilukio

Tämä kirjoitus aloittaa sarjan, jossa esitän kahdeksan näkökulmaa suomalaisen lukion uudistamiskeskusteluun. Johdanto oli täällä.

 #1 Lukion tulee olla jatkossakin yleissivistävä

Tuukka Tomperi avaa ja analysoi asiantuntevasti tiedon ja tietämisen luonnetta sekä yleissivistyksen käsitettä esityksessään Pro Reksi tapahtumassa. On turhauttavaa, jos yleissivistyksen määrittely muodostuu jo lähtökohtaisesti kompastuskiveksi joka keskustelussa. Eikö voisi hyväksyä sen olevan tasapainoista maailmankuvan ja toimijuuden rakentamista, jossa sekä tiedot että taidot ovat keskeisiä? Liian helposti väheksytään jompaa kumpaa tai asetetaan esimerkiksi luonnontieteet ja humanis-yhteiskunnalliset tieteet valinnaisiksi. Pohdinnan ja argumentoinnin taitoa ja tieteellisen tiedon muodostumisen ymmärtämistä tarvitaan molempia välttämättä. Marja Oilinki kirjoittaa blogissaan todella osuvasti tästä.

Uudistustavoitteiden lähtökohtien mukaisesti lukiota tulee kehittää yleissivistävänä koulutuksena, mutta samalla halutaan mahdollisuuksia yksilöllisiin valintoihin ja väitetään oppiaineiden paljouden tuovan sirpaleisuutta lukioon. Sen sijaan että hylätään yleissivistys ja ajetaan läpi ns. korimalli, jota esimerkiksi Arno Kotro on ansiokkaasti kritisoinut, pitää löytää tosienlaisia ratkaisuja. Jos korimalli saadaan runtattua läpi, silä saattaa olla arvaamattomia seurauksia. Korimallia on erittäin perusteltua vastustaa, jolloin sen läpi saaminen saattaa myös olla hyvin epävarmaa. Siksi uudistusta kaipaavien pitäisi aktiivisesti kehitellä toisenlaisia malleja.

Voisiko seuraava luonnostelu toimia pohjana uuden lukion tuntijaon ja opetussuunnitelman kehittelylle?

Lukion 1. vuosi sisältäisi pääasiassa kaikille yhteiset ja pakolliset viisi teemaa (istuisi nykyisin tavalliseen 5-jaksojärjestelmään, niin että joka jaksossa olisi nykyisen mittapuun mukaisesti noin kuusi kurssia). Pitkän matematiikan lukijoilla matematiikkaa olisi 5 jaksossa, lyhyen matematiikan lukijoilla 3 jaksossa. Lyhyen matematiikan lukijoille jäisi tilaa mahdollisille kielten ja matematiikan tukikursseille.

TEEMA 1. Suomalaisuus, demokratia, kansalaisuus
  1. historia
  2. yhteiskuntaoppi
  3. (sosiaali)psykologia + sosiologia (ryhmien väliset jännitteet, asenteet, stereotypiat yms.)
  4. äidinkieli
  5. musiikki
  6. matematiikka
TEEMA 2. Eurooppalaisuus
  1. historia
  2. yhteiskuntaoppi
  3. katsomus: aatteet ja ideologiat (sis kirkkotietoutta?)
  4. A-kieli
  5. kuvataide
  6. matematiikka
TEEMA 3: Globalisaatio ja monikulttuurisuus
  1. katsomus: maailmanuskonnot ja katsomukseen vaikuttavia tekijöitä
  2. maantiede
  3. historia: kv-suhteet, kulttuuripiirit
  4. A-kieli
  5. B-kieli
  6. matematiikka
TEEMA 4: Luonnontieteellinen maailmankuva ja kestävä kehitys
  1. fysiikka
  2. kemia
  3. biologia
  4. maantiede
  5. äidinkieli
  6. matematiikka
TEEMA 5: Ihminen ja hyvinvointi
  1. psykologia
  2. biologia
  3. terveystieto
  4. äidinkieli
  5. B-kieli
  6. (tilasto)matematiikka
Opetussuunnitelman kirjoittaminen yhteistyössä ainerajojen yli mahdollistaisi mielekkäästi toisiaan täydentävien ja yleissivistyksen perustaan kuuluvien sisältöjen valitsemisen ja jopa tuossa kaavaillun kurssimäärän pienentämisen. Jos mitoitus muutettaisiin pois "kurssista"ja sisällöissä etsittäisiin oleellista jonkinlaisella minimiperiaatteella, vuodesta ei tarvitsisi tulla näännyttävä, vaikka se tarjoaisi korvaamattomia yleissivistyksen rakennuspuita.

Eheytetyn opetussuunnitelman kanssa koulutasolla olisi aidosti mahdollista ja luontevaa toteuttaa opetusta ainerajat ylittävien osittain kansainvälistenkin projektien ja tiimioppimisen keinoin, jotka puolestaan rakentavat tärkeitä geneerisiä taitoja.

Kaikissa teemoissa kulkisi suunnitelmallisesti mukana
  • tvt-taidot
  • oppimisen taidot ja resilienssin rakentaminen (opo/psykologia)
  • mediataidot ja kriittinen ajattelu (suunnitelmallinen tiedonhallinnantaitojen harjoittelu)
  • hyvän elämän ja etiikan pohdinta
  • kurkistukset jatko-opintojen kirjoon ja työelämään
Ensimmäisen vuoden päättyessä opiskelija valitsisi, mitä aineita hän opiskelee toisena ja kolmantena vuonna. Koska matemaattis-luonnontieteellinen ajattelu ja argumentointi (loogisuus, tarkkuus, kokeellinen menetelmä) on erilaista kuin humanistis-yhteiskuntatieteellinen ajattelu ja argumentointi (moninäkökulmaisuus, arviointi, suhteuttaminen, epävarmuuden sieto), tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi jokaisen opiskelijan tulisi lukea vähintään yksi oppiaine molemmista (ja ehkä jopa suorittaa siitä hyväksytty ylioppilaskoe). Opetuksen tulisi painottua ennen kaikkea tiedonhallinnan ja ajattelun taitoihin - joiden oppiminen vaatii toki sisältöjä.

#2 Lukion sirpaleisuutta on purettava

Edellä kuvattu malli yhdistäisi eri oppiaineet ja suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja purkaisi siten sirpaleisuutta (pohdintaa sirpaleisuuskokemuksen syistä täällä). Lisäksi, jos suurissakin lukioissa opiskeltaisiin ensimmäinen vuosi pysyvämmissä ryhmissä, luotaisiin tuttuuden tuomaa turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä, jotka ovat tärkeitä jaksamisen ja viihtymisen tukipuita ja mahdollistaisivat myös pitkäjänteisemmän tiimitaitojen kehittämisen.

Jatkuvan valitsemisen ja jatkuvasti uusiin ryhmiin menemisen tuomaa kuormitusta vähennettäisiin myös sillä, että toiseen ja kolmanteen opiskeluvuoteen ei valittaisi yksittäisiä kursseja vaan laajempia oppimääriä, jotka opiskellaan pysyvässä ryhmässä pysyvän opettajan johdolla. Tämä mahdollistaisi myös yksilölliseen tahtiin etenevät opintopolut, jos niille on tarvetta, ja suuremmissa lukioissa eriyttämisen tavoite- ja taitotason mukaan.

Tarjolla 2. ja 3. vuoden opintopaketeiksi kahdeksaan jaksoon (5-jaksojärjestelmässä) voisi olla esim. seuraavat, joista jokaisesta on valittava jokin.
  1. Äidinkieli 6 jaksoa (yhteensä 9)
  2. A-kieli 6 jaksoa (yhteensä 8)
  3. B-kieli 6 jaksoa (yhteensä 8)
  4. Matematiikka
    • pitkä 8 jaksoa (yhteensä 13)
    • lyhyt 4 jaksoa (yhteensä 7)
  5. Luonnontieteellinen reaali (fy, ke, bi, ge)
    • pitkä 8 jaksoa (yhteensä 9 - fy tai ke)
    • lyhyt 4 (yhteensä 5 (jos on fy tai ke) tai 6 (jos on bi tai ge)
      (Tiedän, että GE voisi luonteensa puolesta olla tuossa toisessakin ryhmässä)
  6. Humanistis-yhteiskunnallinen reaali (hi, yh, ps, katsomus)
    • lyhyt 4 (yhteensä 6, paitsi hi 7)
Jos oletuksena on, että opiskelija opiskelee jokaisessa jaksossa kuutta kurssia (30 viikkotuntia) tässä mallissa jää väistämättä jopa niin sanottu "lääkispakettia" lukeville vähintään kuuden kurssin verran tilaa kursseille, jotka voisivat olla oppiainerajat ylittäviä ja laajuudeltaan 1-3 kurssin paketteja. Noita oppimäärän laajuuksia olisi myös varaa lyhentää, jos lähdetään aidosti etsimään minimiä sisältöosaamisessa ja tehdään tilaa taitoperustaiselle oppimiselle sisältöjen omaksumisen rinnalla. Sellaisen linjauksen integroivien ja soveltavien kurssien valinnaisuuteen kyllä tekisin, että on valittava
  • vähintään yksi kurssi, jossa ytimessä on tietämiseen ja argumentointiin liittyvä filosofinen ydin (esim. teemana väri ja näkeminen eri tieteenalojen näkökulmasta)
  • vähintään yksi kurssi, jossa ytimessä on eettinen pohdinta
Lisäksi muilla kuin pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa, kemiaa, biologiaa ja kolmatta kieltä lukevilla (ns."lääkispaketti") olisi tilaa myös hyvin monenlaisille vapaasti valittaville opinnoille: tukikursseille / taito- ja taideaineille / kielille / useille reaaleille / CLIL-opetukselle (integroitu kielen ja sisällön oppiminen) / yrittäjyysopinnoille / yhteiskuntapalvelulle ja vapaaehtoistyölle  / korkeakouluopinnoille (0-15 kurssia)

Mikä tässä muuttuisi?
  • Eri oppiaineiden laajuuksissa ei olisi suuria muutoksia. Uskon kuitenkin, että tradition tuntemista painottava ja kulttuuriaineeksi profiloitunut uskonnonopetus ja katsomukselliseen identiteettipohdintaan painottuva et voivat jalostua yhdeksi katsomusaineeksi, jossa kummankin parhaat puolet pääsevät esiin. Lisäksi olen sitä mieltä, että vaikka terveys on tärkeä teema, terveystieto-nimistä oppiainetta ei lukiossa tarvita ylioppilastutkinnon osana.
  • Opiskelija opiskelee laajemman paketin saman ryhmän ja saman opettajan kanssa 
    • ei satunnaista kurssishoppailua ja valtavaa tarvetta ohjaukselle kurssivalinnoissa
    • opettaja pystyy tukemaan paremmin jokaisen yksilöllistä kehitystä esim. moderniin oppimisanalytiikkaan perustuvan tiedon avulla kun oppii tuntemaan kunkin tarpeet - nykyinen seitsemän viikon jakson mittainen aika on siihen aivan liian lyhyt
    • psykologisen tutkimuksen pohjalta tiedetään, että nuoruuden kehityksessä vertaisryhmät ovat tärkeitä eikä lukioikäisen ensisijainen tarve ole yksilöllisen oman tien kulkeminen vaan turvallisessa vertaisryhmässä eläminen => vähentää uusiin ryhmiin sopeutumisen ja jatkuvan valintojen tekemisen tuomaa psyykkistä kuormitusta ja vapauttaa energiaa oppimiseen
    • oppiminen ei olisi sidottu 6-7 viikon jaksoihin, mikä mahdollistaa sisältöjen siirtelyn oppiaineen sisällä esim. mielekkään projektin vuoksi eikä tuota tarvetta jatkuvaan kokeiden pitämiseen (palautetta ja arviointia toki tulisi säännöllisesti)
  • Opettaja saisi tutustua paremmin opiskelijoihinsa ja joutuisi sitoutumaan paremmin siihen, että kaikki on pidettävä mukana. Opiskelijaakin ryhdistäisi se, ettei ole varasuunnitelmana käydä kurssi seuraavassa jaksossa uudestaan. (Jos joku sairastaa pidempään tms. ratkottaisiin tilanteet samoin kuin ne ratkotaan perusopetuksessakin.)
  • Oppiaineiden kurssimäärille olisi olemassa "katto": nyt ennen ylioppilaskirjoituksia tehdään vielä monenlaisia lisäkursseja ja kertauskursseja monessa aineessa, jolloin lukujärjestykseen ei enää mahdu oppiainerajat ylittäviä opintoja eivätkä koulun resurssit riitä toteuttamaan niitä. Tässä oletusarvona on, että oppimäärä sisältää kaiken tarvittavan kertauksen ja valmennuksen ylioppilaskirjoituksiin ja että opetussuunnitelman mukaista on tarjota vain sellaisia valinnaiskursseja, joissa on integroiva ote. Pidemmälle menevät kurssit tulisivat jo korkeakouluista ja luettaisiin hyväksi siellä.
  • Koulutuksen laatu ja oppimistulokset vahvistuisivat. Nyt jo tiedetään, että pienissä lukioissa, joissa käytännössä opiskellaan pysyvissä ryhmissä saman opettajan johdolla, saadaan lakitettua ylioppilaiksi niitä, jotka eivät pärjänneet suurissa lukioissa. Opiskelijantuntemus ja pitkäkestoisempi vastuu tuottavat hyvää hedelmää.
  • Opinto-ohjauksen resursseja voitaisiin käyttää urapohdintaan kurssivalintojen sijasta eikä opinto-ohjaukseen tarvittaisi suurta lisäresurssointia vaan rahat voitaisiin käyttää opetukseen.
Mutta, mutta...sitoisiko aineiden valinta liikaa? Seuraisiko paine liian varhain lukkoon lyötyihin urasuunnitelmiin? Ei välttämättä. Siitä lisää seuraavassa osassa täällä.

Uskon tiedon ja ymmärryksen jalostumiseen keskustelussa. Siksi olen iloinen jokaisesta, jossa kirjoitukseni herättävät ajatuksia ja joka vaivautuu kehittämään jotakin kriittisen reflektion kautta eteenpäin tarjoten perusteltuja vaihtoehtoja. Pelkkä ongelmien osoittaminen ei vielä edistä paljon mitään, vaikka ei sekään turhaa ole. Ratkaisuehdotukset ovat kuitenkin arvokkaampia.

Minä olen vain tavisope, joka on ollut lukiolainen 1980-luvun lopussa, lukio-ope 2000-luvun ajan ja lukiolaisen äiti 2017. Katselen maailmaa omasta rajoittuneesta vinkkelistäni - eikä minulla ole mitään asemaa Uusi lukio -hankkeessa eikä muuta vaikutusvaltaa kuin ääneen ajatteleminen kirjoittamalla.

Lukio uudistuu - taas (#uusilukio)

Hallitus käynnisti lukiolain ja lukion toiminnallisen uudistamisen, jonka tavoitteena on
  • lisätä lukion vetovoimaa yleissivistävänä, korkeakouluihin jatko-opintokelpoisuuden antavana koulutusmuotona,
  • vahvistaa koulutuksen laatua ja oppimistuloksia sekä
  • sujuvoittaa siirtymistä toisen asteen opinnoista korkea-asteelle.
Lukiota uudistavat ministeriön ja Opetushallituksen asiantuntijat  kiertävät Suomea ja kannustavat osallistumaan verkossa keskusteluun (Uusi lukio - seuraa ja osallistu).

Tavoitteena on saada uudistettu lukiolaki käsittelyyn keväällä 2018. Lakiin käsittääkseni toivotaan muutoksia ainakin terveystiedon ja katsomusaineiden erityisasemaan. Lisäksi esillä on ollut ainakin halu saada täsmällisempi kirjaus opinto-ohjauksesta lakiin (OAJ 5.10.2017). Osaamisen tunnustamisen selkeyttäminen ja osaamisperustaisuus ovat myös usein keskustelussa esiintyneitä teemoja. Edellisessä tuntijakokeskustelussa torpattu, mutta kokeilulukioissa toteutettu korimalli ei kuulemma ole tulossa takaisin - vai onko kuitenkin?

Lukiolain tasolla on määritetty, että lukio on kolmivuotinen ja sen "tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja" (Lukiolaki) Tähän tuskin on tulossa muutoksia. Sen sijaan Lukioasetuksen tapaa määrittää opetuksen laajuus (vähintään 75 kurssia joiden laajuus on 38 tuntia) voisi olla mahdollista tarkastella avoimesti. Käytännössä keskustelua kuitenkin helpottanee, jos argumentoinnissa hahmotellaan edelleen lukiota kurssien kautta.

Jos lukiolain uudistus muuttaa katsomusaineiden ja terveystiedon asemaa, edessä on myös opetussuunnitelman uudistus vaikka edellistä ei ole vielä viety kertaakaan läpi. Siksi vuoden 2014 tuntijako- ja opetussuunnitelmakeskusteluissa syntyneitä ajatuksia kannattanee pitää edelleen esillä.

Tyhjältä pöydältä aloitettu abstrakti keskustelu voi olla
aika hedelmätöntä. Mahtaako OKM olla kiinnostunut
lainkaan konkreettisista vaihteoehdoista?
Minua kiusaa hiukan se, että jo uudistuksen käynnistämisessä on otettu lähtökohtaoletukseksi, että toimivia keinoja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ovat "muun muassa yksilöllisemmät ja joustavammat opintopolut sekä niiden vaatima ohjaus ja tuki, oppiainerajat ylittävät opinnot sekä entistä tiiviimpi yhteistyö korkeakoulujen kanssa"(Uusi lukio -verkkosivu). Yksilöllisyys ja joustavuus eivät mitenkään automaattisesti ole jokin ideaali, kun puhutaan nuorten koulutuksesta.

Lisäksi Uusi lukio -kiertueen työpajat tuottavat mitä todennäköisimmin jokaiselle vähänkään lukion tulevaisuudesta ja kehittämisestä kiinnostuneelle varsin itsestään selviä ajatuksia. Oletan, että pajojen teemoista kehkeytyy jotakin seuraavan kaltaista:

1. Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen
  • oppimaan oppiminen ja muutoksessa eläminen
  • tvt-taidot (mukaan lukien sekä tekniset että tiedonhallinnan taidot)
  • tiedon yhteisöllinen tuottaaminen ja tehokas kommunikointi
  • kriittinen ajattelu
  • monipuolinen kielitaito ja kulttuurinen kompetenssi
  • sosiaaliset taidot, tiimityötaidot
  • lumate-osaaminen kansantalouden pelastamiseksi
  • yrittäjämäinen asenne (itseohjautuvuus, innovatiivisuus, riskinottokyky)
  • yleissivistys on periaatteessa tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on saada nopeasti ja tehokkaasti ihmisiä työmarkkinoille (joiden tarpeita on kovin vaikea ennustaa muuten kuin että muutoksessa pitää osata elää)
  • kestävä kehitys, fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen sekä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja vakauden vaaliminen saattavat myös mahtua listalle
2. Opiskelijalähtöisyys sekä yksilölliset ja joustavat opintopolut
  • lisää valinnanvapautta
  • lisää opinto-ohjausta
  • lisää tukitoimia lukioon
  • enemmän ja selkeämmin osaamisen tunnustamista ja omaan tahtiin eteneviä opintopolkuja
3. Yhteistyö korkeakoulujen ja työelämän kanssa sekä kansainvälisyys
  • yhteistyötä on lisättävä
  • kansainvälisyyttä on lisättävä
  • moderni tieto- ja viestintäteknologia tarjoaa hyviä välineitä monimuotoiseen yhteistyöhön, jotta esim. korkeakouluyhteistyö olisi saavutettavaa kaikkialla
  • korkeakoulujen valintaperusteissa on annettava enemmän painoarvoa ylioppilastutkinnolle mutta taattava vaihtoehtoinen polku
4. Uudistuva toimintakulttuuri
  • lisää projektioppimista, tekemällä oppimista
  • lisää ilmiöoppimista
  • lisää oppiainerajat ylittävää oppimista
  • tietoperustaisuuden rinnalle yhtä vahva taitoperustainen lähestyminen
  • lisää yksilöllisen tavoitteenasettelun ja etenemistahdin mahdollistavaa oppimista
  • lisää monipuolisuutta arviointiin (itsearviointi, vertaisarviointi, jatkuva oppimista ohjaava kannustava palaute)
  • lisää opiskelijoiden osallistamista päätöksentekoon ja koulun toimintakulttuurin luomiseen
5. Monipuoliset oppimisympäristöt
  • lisää verkko-opintoja, etäopintoja, monimuoto-opintoja
  • lisää oppimista koulun ulkopuolella (fyysisesti tai virtuaalisesti)
  • lisää oppimista yhteistyössä työelämän kanssa (ehkä jossain joku työelämän edustajista joskus ehtii ottaa jonkun lukiolaisen mukaansa...vai ehtiikö?) ja yhteisöjen kanssa
  • lisää yhteistyötä korkeakoulujen kanssa
Anteeksi pessimismini. Olen myönteisesti yllättynyt, jos (ja toivottavasti kun!) kiertue tuottaa jotain muutakin kuin tuon listan muutamilla täydennyksillä. Tuosta on kuitenkin pitkä matka siihen, miten lukio-opetus olisi mielekkäintä järjestää. 

Minusta ensin pitää olla näkemys siitä, mitä pitää oppia ennen kuin on mielekästä keskustella siitä, miten ja missä on mielekästä oppia (menetelmät ja oppimisympäristöt). Koulu on aina pohjaton toiveiden tynnyri enkä oikein usko, että tulevaisuuden osaamistarpeiden analysointi Sanni Grahn-Laasosen ainoastaan yritysten ja työelämän tarpeisiin fokusoivan tulevaisuuspaneelin käsissä tai Uusi lukio -kiertueen työryhmissä auttaa uuden lukion muotoilussa merkittävästi. Odotuksia ja toiveita pitäisi pystyä suhteuttamaan toisiinsa vesittämättä niitä köyhäksi kompromissiksi, jotta päästäisiin toteuttamiskelpoisiin ja tasapainoisiin ratkaisuihin.

Seuraavien kirjoitusten sarja aloittaa ajatusleikin konkreettisista ratkaisuista lukion kehittämiseksi.


Tuntijakokeskustelussa vuonna 2014 kirjoitin alustavasta ideasta lukion sirpalemaisuuden eheyttämiseksi, oppiainerajat ylittävän projektityöskentelyn ja tiimioppimisen mahdollistamiseksi sekä valinnanvapauden ja yleissivistyksen vaalimiseksi. Joitain teesejäkin tulin tuolloin muotoilleeksi. Uusissa teksteissä on paljon samaa mutta myös jotain uutta.