Sivut

14.10.2017

Valinnaisuuden viehätys ja vaarat - #uusilukio


OKM:n aloittaman lukiouudistuksen on ilmoitettu koskevan ensisijaisesti lukiolakia ja -asetusta. Mitä seuraa, jos kuitenkin uudistetaan lukiota koskevan lainsäädännön lisäksi tuntijako (aiemman korimallin mukaiseksi) sekä korkeakoulujen opiskelijavalinnat yo-arvosanoja painottaviksi, mutta ei kosketa opetussuunnitelmaan, koska se on suuritöinen ja juuri päivitetty?

Mikä käytännössä määrittää lukion toimintaa?


Ajatusleikin oletuksena on, että lukion toimintaa käytännössä määrittävät seuraavat lähtökohdat:
  1. Ylioppilaskirjoitukset ohjaavat lukio-opetusta voimakkaammin kuin mikään muu. On yksiselitteisesti rationaalista tehdä sitä, mikä auttaa menestymään niissä. Toki rajatusti voidaan ohjautua muistakin päämääristä käsin, kunhan ne eivät uhkaa tätä kuningaspäämäärää - esim. ilmiöjaksot, tiimioppiminen, yrittäjyyskurssit jne. Lukion digitalisaatio lienee aika vahva esimerkki tästä ylioppilaskirjoitusten ohjausvaikutuksesta.
     
  2. Lukiolaisen valintoja ohjaavat
    • kiinnostus
    • mielihyvä (kiva ope, kivat kaverit, kiva kurssi, helppo suoritus)
    • jatko-opintomahdollisuuksien maksimoiminen 
      • valitaan sitä, mistä on ”hyötyä” 
      • jos mahdollista, valitaan se, mikä pitää useimmat ovet avoimina 
      • taktikoidaan, mistä saa tehokkaimmin ja varmimmin parhaat pisteet jatkoon
         
  3.  Lukiolaisissa on hyvin erilaisia nuoria, jotka ohjautuvat eri asioista, mutta yhteisenä toiveena on se, että lukio antaa aikaa miettiä omaa suuntaa
    • tavoitteelliset varmistelijat - "kaikki ovet avoinna, tehdään kaikki maksimaalisella teholla"
    • intohimoiset oppijat - "oman tien kulkijat, jotka tekevät omasta kiinnostuksesta käsin perusteltuja valintoja, panostavat tai vetävät ihan rimaa hipoen"
    • neuvon seuraajat - "teen mitä käsketään tai ainakin sen verran kuin jaksan"
    • motivaatiota ja päämäärää odottelevat - "ai, pitäisikö mun tehdäkin jotain?", "onko sillä muka jotain väliä, mitä mä teen?" 
    • vaikeuksissa sinnittelevät - ne, joiden olosuhteet (sairaus, perheolot, oppimisvaikeudet) rajoittavat vahvasti, sitä mikä on tosiasiallisesti mahdollista

Millaiselle tielle lukiouudistus johtaa?

KAUHUSKENAARIO

Lukiosta tulee entistäkin paineisempi
  • Valinnat keskittyvät entistäkin voimakkaammin korkeakoulujen painottamiin kirjoitettaviin aineisiin, joissa vaatimustaso nousee, kun koulukohtaisilla lisäkursseilla (suurissa lukioissa) ja valmennusfirmojen tarjonnalla hankitaan lisäosaamista, josta tulee yo-kirjoitusten normivaatimus varsin pian. Matematiikan, englannin ja äidinkielen syventävien/täydentävien/valmentavien kurssien määrä kasvaa. 
  • Muista kursseista tulee helposti ”kevennyskursseja” kaikille, joiden kypsyys ei vielä riitä laaja-alaisen yleissivistyksen arvostamiseen ja oppimisen vaatimaan ponnisteluun tai joilla ei ole erityisiä intohimoja. Ne, joilla on voimia ja oppimisen paloa, löytävät kyllä varmasti todella kiinnostavia kursseja - ensisijaisesti suurissa lukioissa.
  • Reaaliaineissa ja äidinkielessä sisältöpainotteisesta oppimisesta edetään kohti taitopainotteista vain, jos ylioppilaskokeet onnistuvat kehittymään siihen suuntaan. Tällä hetkellä ylioppilaskirjoitukset näyttävät vetävän ajattelutaidoista kohti pikkutiedon toistamista ainakin joissain aineissa. Koska varmuuden vuoksi on pidettävä kaikki väljän opsin mahdollistamat sisältötulkinnat mukana, sisältöjen määrä kursseilla ei vähene, mutta kiire ja paine opetuksessa ja oppimisessa lisääntyvät. Opetussuunnitelman ja ylioppilaskirjoitusten suhde olisi välttämättä selkiytettävä tämän välttämiseksi (aiempi kirjoitus).
  • Kun liian sisältöpainotteisia kursseja yritetään vetää uusien ihanteiden mukaisesti (projekteja, monipuolisia oppimisympäristöjä, monipuolista arviointia jne.) yhä suurempi osa sisällöistä jää opiskelijoiden itseopiskeltavaksi ylioppilaskirjoituksia varten, mikä lisää kiirettä ja painetta. 
  • Kun ylioppilaskirjoituksia tulee uusimaan jo muutaman vuoden varttuneita, joiden taidot ja kypsyys ovat kehittyneet, hyvien arvosanojen vaatimustaso nousee aivan kohtuuttomaksi. Korkeakouluihin ei edelleenkään pääse kuin hyvin harvat suoraan lukiosta. 
Unelmoitu valinnanvapaus kääntyy ahdistukseksi
  • Korkeakoulut määrittävät hyvin pitkälle lukioiden toteutuvaa tuntijakoa omilla linjauksillaan. Mitä tarkempia erityispainotuksia korkeakoulut asettavat opiskelijavalintaansa, sitä varhaisemmassa vaiheessa nuoren tulisi tietää, mihin hän aikoo hakeutua lukion jälkeen. Toive siitä, että saisi rauhassa miettiä tulevaisuuden suuntaansa ei toteudu.
  • Molemmista reaaliaineiden koreista on valittava 9 kurssia. Ne tuntuvat pakkopullalta, jos oma kiinnostus on vahvasti toisen korin aineissa. "Suoritetaan pois alta" -mentaliteetti jatkuu edelleen.
  • Kaikki liikenevä rahoitus on ohjattava opinto-ohjaukseen, jotta heikoimmilla valmiuksilla lukioon tulevat opiskelijat saadaan jotenkin luotsattua lukion läpi ja korjattua heidän virhevalintansa. 
  • Monia kursseja on tarjolla vain paperilla tai etäopetuksena (kun valinnat keskittyvät tiettyihin aineisiin ja rahoitus menee ohjaukseen) eikä aidosti vapaisiin yksilöllisiin valintoihin ole edellytyksiä muualla kuin ehkä suurissa lukioissa.
Sirpaleisuuden tunne ei vähene
  • Jo ensimmäisenä vuonna valinnat jakautuvat eikä yhteisöllisyyden tunnetta tukevaa ryhmäytymistä synny.
  • Oppiainerajat ylittävän opetuksen järjestäminen vaikeutuu entisestään, koska valinnat eriytyvät, pakollisia kursseja pakettien laatimiseksi ei ole eikä kurssien sisältöjä ole ops-tasolla koordinoitu järkevästi. 
  • Oppiaineiden sisäinen tiedon rakentuminen pirstaloituu, kun opiskeluryhmässä on aina mukana niitä, jotka eivät opiskele koko kokonaisuutta ja joilta puuttuu pohjatietoja (ellei paikallisissa opseissa aleta rajoittaa suoritusjärjestystä ja pohjavaatimuksia).
  • Osa oppiaineista (ainakin filosofia, katsomusopetus) muuttuu mitä todennäköisimmin etäopiskeltaviksi aineiksi suuria lukioita lukuunottamatta.
Yleissivistyksen taso laskee
  • Yhä useammalla suomalaisella on kohtuullisen heikosti jäsentynyt käsitys tieteellisen tiedon rakentumisesta, luonnontieteellisestä maailmankuvasta, evoluutiosta. geeneistä, maailmaa uhkaavista riskeistä, historian suurista linjoista, ihmisen toimintaan vaikuttavien tekijöiden moninaisuudesta ja hyvinvoinnin edellytyksistä, yhteiskunnallisen päätöksenteon ja vaikuttamisen tavoista, ja taitoja hyvään argumentointiin monimutkaisissa kysymyksissä ja aitoon dialogisuuteen erilaisuuden kohtaamisessa.
     

IDEAALISKENAARIO

 Lukiosta tulee intohimoisen oppimisen paikka
  • Opiskelijat tunnistavat entistä aikaisemmin omat vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa. Oman polun löytäminen helpottuu.
  • Opiskelumotivaatio ja lukion houkuttelevuus kasvavat, kun opiskelijat pääsevät keskittymään itseään kiinnostaviin asioihin. Niistä jaksaa opiskella laajojakin ja paljon asiaa sisältäviä kursseja. Kurssin aikana voidaan painottaa geneerisiä taitoja, koska motivaatio riittää sisältöjen lukemiseen itsenäisestikin.
  • Perinteisten oppiainekurssien rinnalle syntyy innostavia ja aktivoivia oppiainerajat ja kouluympäristön rajat ylittäviä kursseja.
  • Suorittamismentaliteetti vaihtuu sisäiseksi motivaatioksi.
Sirpaleisuuden kokemus vähenee, yhteisöllisyys lisääntyy
  • Ei tarvitse opiskella yksittäisiä kursseja, joilla vain raapaistaan pintaa. Saa syventyä rauhassa. Kiire ja paineisuus helpottavat, uupuneisuus ja kyynistyminen vähenevät.
  • Ilmiökursseilla ymmärrys maailmasta jäsentyy ja taitoperustainen oppiminen vahvistuu sisältöosaamisen kärsimättä.
  • Niissä aineissa, joihin opiskelija syventyy, syntyy vähintään nykyisen tasoista yhteisöllisyyttä ja vertaistukea.
  • Aikaa jää kaikenlaisille kivoille projekteille ja matkoille, joissa syntyy vahvaa yhteisöllisyyttä.
Osaamisen taso nousee, yleissivistyskin paranee
  • Syventymismahdollisuuden myötä kaikkien opiskelijoiden osaamisen taso nousee ja näkyy parempina ylioppilastutkinnon tuloksina. 
  • Korkeakoulut saavat entistä osaavampia opiskelijoita, jotka ovat ehkä jo suorittaneet jonkin peruskurssin lukioaikanaan.
  • Integroivat kurssit rakentavat aitoa monitieteistä yleissivistystä. Opittu ei jää ainekohtaisiin lokeroihin. Aito ongelmanratkaisu kehittää taitoja, joilla nuori osaa jatkossakin hakea tarvittavan tiedon saadakseen otteen jostakin monimutkaisesta ilmiöstä.
     

Mikä mahtaa olla realismia?

En oikein usko kummankaan kuvauksen vastaavan todellisuutta, jos tuntijakoon tulee korimalli mutta opetussuunnitelma ei muutu. Silti olen huolissani siitä, että lukiosta tulee entistä kuormittavampi ja yhä useampi nuori uupuu ja kyynistyy. En usko identiteettiprosessin nopeuttamiseen lukiolailla ja valinnaisuutta lisäävillä tuntijaoilla. Nuorten toive pitää kuulla: Lukion tulee antaa aikaa oman tien etsimiselle. Siksi haluaisin nähdä huolellisesti tehdyn sirpaleisuutta (aiempi kirjoitus) oikeasti purkavan ja uudenlaiselle oppimis- ja arviointikulttuurille tilaa tekevän tuntijaon ja opetussuunnitelman (aiempi kirjoitus) ja jatko-opintoihin hakeutumisen, polun, jolla valintoja ei tarvitse tehdä varhain (aiempi kirjoitus)      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti