Opin, että yhteistyö on hyvä asia!

Pidin lukion psykologian kurssikokeen ryhmätenttinä viidettä kertaa. Ensimmäinen yritys monta vuotta sitten tuntui ihan fiaskolta. Osaamisen ja panostamisen taso vaihteli suuresti, opiskelijat eivät osanneet hyötyä toistensa osaamisesta ja lopputuloksena ei ollut yhteinen tuotos vaan yksilöiden tuotokset, joiden pohjalta tuntui ihan järjettömältä antaa ryhmäkohtaiset arvosanat.

Viime vuonna kokeilin useamman kerran ja yritin kehitellä toimintatapaa, joka näyttäytyisi myös opiskelijoille mielekkäänä ja oikeudenmukaisena.

Olen päätynyt siihen, että valinnanvapaus on tärkeää (sana hyvistä kokemuksista kiirii kyllä ja osallistumisinto kasvaa). Siksi opiskelijat saavat päättää haluavatko osallistua ryhmätenttiin ja tehdä sen rinnalle kurssin aikana muiden kurssitöiden ohella arvioitavan kotiesseen, jolla voivat osoittaa yksilöllistä osaamistaan, vai pitäytyä perinteisessä yksilökohtaisessa kurssikokeessa. Vaaka oli jo vuodessa kallistunut niin, että ⅔ osaa valitsi ryhmätentin, kun se vielä vuosi sitten oli ⅓ - vaikka väittävät, että koulussamme on kilpailuhenkisiä ja suorituskeskeisiä opiskelijoita.

Tehtävät tehtiin kannettavilla tietokoneilla ja avoin netti oli käytettävissä. Täältä voit katsoa tehtävät ja itsearviointi + ryhmäarviointilomakkeet. 

Tiedonhakua opiskelijat tekivät varsin vähän - joitakin käsitteitä kävivät tarkistamassa. Tähän voisi ehkä jatkossa kannustaa enemmänkin ja muotoilla mukaan tehtäviä, joisssa sillä on aidosti merkitystä.

Luokassa oli kokeen aikana todella mukava ilmapiiri (tekisi mieli jakaa valokuvatkin, mutta en saanut lupaa siihen). Ryhmät oli arvottu ja alku oli hiukan kankeaa, mutta kun opiskelijat lämpenivät ja rohkaistuivat jakamaan osaamistaan ja kehittelemään ajatuksia yhdessä, käynnissä oli rento mutta intensiivinen aktiivisen toiminnan hetki. Erityisen iloinen olin havaitessani sivusta, miten erilaiset vahvuudet kukoistivat: yksi ideoi ennakkoluulottomasti, toinen esitti loistavia tarkentavia kysymyksiä, kolmas tiivisti ja koosti hienosti rakentaen loogista kokonaisuutta.

Kahdessa ryhmässä viidestä oli työskentelyn itsearvioinnissa annettu erilaisia arvosanoja eri jäsenille eikä kaikille samaa. Sivusta seuranneena kolmannessakin ryhmässä oli minusta epätasaisuutta osaamisessa ja osallistumisaktiivisuudessa, mutta siellä ei tohdittu arvottaa eri jäsenten panosta eri tavoin.

Palaute kokemuksesta oli yksinomaan positiivista. Lisäksi opiskelijani ovat joko oppineet itsereflektion kielipelin ja huijaavat hyvin opettajaansa tai ovat harvinaisen fiksuja. Vai mitä arvelet?

*****

Ryhmätentin tekeminen oli mukavampaa ja opettavaisempaa sillä sai palautetta ja neuvoja toisilta ennen varsinaista palautusta.

Ryhmätentin tekeminen oli hauska kokemus. Oli kiva tehdä koe ryhmässä kun kaikki voivat muokata toistensa vastauksia ja näin kokonaisuudesta tulee parempi, kun kaikki pääsevät hiomaan sitä.

*****

Opin erilaista tietoa ja täydennystä omiin tietoihini, ryhmätyöskentelyn taitoja, toisten mielipiteiden kuuntelun ja asian eteenpäin kehittelyyn taitoa. Antamaan oman panokseni.

Yhdessä oli kiinnostavaa tehdä, kun jokainen muisti vähän eri tavalla asioita. Joutui miettimään ihan oikeasti, miten se nyt tarkkaan ottaen menee.

Tässä oppi asiat tosi hyvin.

Ryhmätentti oli miellyttävä kokemus, sillä tietojen yhdistäminen ja jakaminen mahdollisti asioiden kokoamisen selkeäksi kokonaisuudeksi. Yksin tekemisestä olisi jäänyt sekavampi olo.

Opin asioiden yhteen kokoamista ja soveltamista.

*****

Syvensi omaa tietoa, kun sai muiden kanssa keskustella. Nolotti vähän, kun olin valmistautunut huonommin kuin muut.

Sain paremman kuvan osaamiseni tasosta (kirjoitti huippuoppilas, joka toistuvasti on kuvitellut olevansa melko huono)

Yllätyin, kuinka paljon pystyin auttamaan myös muita ajatuksillani.

******

Opin keskustelemaan vastauksista ja korjaamaan sekä tekemään lisäyksiä muiden vastauksiin ja arvioimaan kriittisesti.

Opin ryhmätaitoja ja oman ponnistelun tärkeyden. Kaikissa asioissa ei voi luottaa toisten opiskeluihin, koska he eivät tuo osaamistaan esille tai eivät yksinkertaisesti ole opiskellut.

Opin ryhmätyötaitoja, asioiden katsomista muiden näkökulmasta, omien mielipiteiden jakamista.

Aluksi stressasin asiaa, koska tämä oli aivan uusi juttu. Lopuksi kun kaikki auttoivat kaikkia, asiat tuntuivat kivalta tehdä, kun huomasi, ettei tarvitse ajatella pelkästään itsekseen.

Opin kritisoimaan toisten tuotoksia järkevästi.

*****

Tehtävät olivat onnistuneita, sillä niissä piti osata soveltaa opeteltua asiaa eikä suoraa vastausta löytynyt. Tehtävät olivat sopivan haastavia - mikään ei ollut liian helppo eikä liian vaikea.

Opin, että soveltavat tehtävät opetellusta aiheesta ovat opettavaisempia kysymyksiä kokeessa kuin että pitäisi muistaa yksityiskohtaista tietoa kirjasta.

Tällaisia kokeita voisi järjestää jatkossakin. Opiskelijoille on helpotus kun ei tarvitse stressata niin paljon, kun muutkin pääsevät korjaamaan ja täydentämään omaa tehtävää. Ja juuri asioiden soveltaminen käytännön tilanteisiin auttaa oppimaan.

Ja sitten se, mikä saa melkein kyyneleet uupuneen open silmiin…

Opin, että yhteistyö on hyvä asia!

(Sitä vain mietin, miten tämä porukka tulee selviämään aikanaan ylioppilaskirjoituksissa, kun ykköskurssi meni oppimispäiväkirjoilla ja käsitekokeella, kakkoskurssi ykslöllisen oppimisen menetelmällä itsearviointiin perustuen ilman koetta, kolmoskurssi tällä ryhmätentillä ja neloseen ja vitoseen opella on vielä aikaa keksiä muita kummallisuuksia :)

Voisiko uskaltaa lakata pelkäämästä?

Täällä ne ovat taas - YLIOPPPILASKIRJOITUKSET. Ja taas opehuoneissa ihmetellään, olisiko tuo ja tämäkin pitänyt opettaa ja miten ihmeessä kurssien puitteissa voisi mitenkään ehtiä käydä läpi kaiken mahdollisen.

Opettajat eivät pelkää. Opettajathan esiintyvät luokissaan kaiket päivät.
Opettajat eivät pelkää. Opettajathan ovat itsenäisiä oman polkunsa kulkijoita.
Opettajat eivät pelkää. Opettajathan varmistavat oppimateriaalivalinnalla ja linkkiseteillä ja monistenipuilla että ovat tehneet riittävästi.

Höpöhöpö. Kyllä meidän heimossamme pelätään.

Pelätään, että vaikutetaan tyhmiltä ja tietämättömiltä, kömpelöiltä ja osaamattomilta. Hyvin vedetty esitys on turvallisempi vaihtoehto kuin avoin dialogi tai kokeileva digiloki. Pelätään, että näytämme oppijoilta.

Pelätään, ettei täytetä mittaa, ettei kelvata, että uuvutaan, On turvallisempaa vetää edelleen omaa uraa kuin sopeutua koulun uudistuslinjauksiin, jakaa omia ideoita tai kokeilla jotain uutta. Pelätään vastustaa näkyvästi järjettömyyksiä, joita jostain kaukaa hallinnosta meille tuotetaan.

Pelätään, ettei olla opetettu tarpeeksi eikä oikeita asioita. Sitä ei pelätä, että opetettiin haitallinen työskentelykulttuuri tai asenne, koska siitä ei tule arvosanaa Ylioppilastutkintolautakunnalta.

Opehomma on aika raskas homma. Rohkea on se, joka uskaltaa pelon kanssa.

Käännynnäisen koneuskovaisen todistuspuhe

Löysin luonnokseksi jääneen kirjoitukseni viime keväältä. Sen lähtökohtana oli tilanne, jossa somessa eräs tvt:n opetuskäyttöä vastustava henkilö kutsui minua koneuskovaiseksi. Kone- ja teknouskovaisuus on taas tullut vastaan viikon mittaan monesta suunnasta. Kolmiyhteiseen Jumalaan uskovaksi kyllä tunnustaudun, mutta koneuskovaiseksi en. Kirjoittelin silloin kuitenkin käännynnäisen todistuspuheen. En halua loukata sillä ketään hengellisen tai muun herätyksen kokenutta. Psykologin silmin katsottuna on kiinnostavaa, miten samankaltaisia elementtejä eri vakaumusten kohtaamisissa voi olla puhutaanpa uskonnosta, tietotekniikasta, politiikasta tai mistä tahansa, mihin liittyy voimakkaita asenteita.

"Ennen pimeydessä vaeltaessani olin hyvä opettaja. En kokenut olevani eksyksissä vaan olin ihan tyytyväinen itseeni opettajana. Minulla oli erinomaisen selkeät ja visuaalisestikin ihan kohtuullisen kivat diaesitykset oppituntien aiheista. Sain opiskelijoilta säännöllisesti positiivista palautetta niistä. En ainoastaan luennoinut yksin tuntejani vaan viritin monessa kohtaa porinoita ryhmissä, laitoin opiskelijat ottamaan pikaväittelyissä tai toiminnallisilla janatyöskentelyillä kantaa väitteisiin, käytin videoklippejä havainnollistamiseen ja keskustelunvirittäjäksi.

Tehtäviä en paljon teettänyt, mutta harjoitusesseitä kirjoitutin ja kommentoin, joskus teetin pikkututkimuksia tai oppimispäiväkirjoja, joiden tasoon olin aika turhautunut ja kyllästynyt niiden lukemiseen urakalla jakson lopussa.

Olin kerännyt hyvän varaston kivoja juttuja kerrottavaksi ja tiesin niiden toimivan kontekstissaan mainiosti. Jossain vaiheessa olin löytänyt itsestäni rohkeutta laittaa esiintymiseen eläytyvyyttä ja hulppeaa liioittelua, joilla sain opiskelijat nauramaan. Joskus olin väsynyt ja ryytynyt, kiukkuinenkin, tylsä, mutta kokonaisuutena melko hyvä oppituntien vetäjä.

Sitten jouduin kriisiin. En halunnut enää vetää showta enemmän tai vähemmän kiinnostuneille ja keskimäärin aika huonosti aktiivisille opiskelijoille. Istuttuani itse vaiennetun ja passivoidun oppijan roolissa yliopistolla, en halunnut asettaa toisia samaan tilaan. Kiusaannuin siitä, etten tiennyt suuren ryhmän jäsenistä kuin muutaman ajattelusta jotakin kurssin aikana. Halusin lisää aktiivisuutta ja lisää vuorovaikutusta, lisää mahdollisuuksia kehittää jokaisen opiskelijan ajattelua, ajatella yhdessä ja oppia itsekin. Samaan aikaan sattumalta (tai ihmeen kaltaisen johdatuksen kautta) moni asia vei minua kohti sähköistä maailmaa.

Pienten kokeilujen ja myönnytysten myötä hurahdin täysin. Näin valon. Sen jälkeen paluuta entiseen ei ole ollut.

Uusi elämäni on tuonut mukanaan sen, että askel askeleelta haluan kasvaa oppimisen ohjaajaksi, koska teknologia on antanut elämääni niin paljon

• nyhtävän kysymisen sijaan voin aktivoida koko ryhmän yhtäaikaa ottamaan itsenäisesti kantaa keskustelukysymykseen (Socrativella, Padletilla, GoogleDociin) ja jatkaa sen jälkeen viritetyn ryhmän kanssa tehokkaammin ydinkysymysten pohdintaa
• taululle kirjoittelun sijasta voin koota ryhmän aiemmat käsitykset ja tietopohjan niin, että sinne tulee mukaan kaikilta jotain, asiat on helposti järjesteltävissä loogiseksi kokonaisuudeksi ja täydennettävissä opettajan kommenteilla  - ja lopuksi tuotos jää opiskelijoille talteen osaksi muistiinpanoja (Padletilla)
• halutessani saan annettua jokaiselle opiskelijalle viikoittain palautteeksi vähintään yhden kommentin hänen omista pohdinnoistaan kurssin aiheisiin liittyen, kun hän kirjoittaa lyhyitä oppistekstejä minun kanssani jaettuun GoogleDociin, ja pääsen iloitsemaan lisääntyneestä motivaatiosta, jonka henkilökohtainen palaute opiskelijoissa sytyttää
• saan ohjattua tutkimuksia tai tutkielmia eri välivaiheissa ja näen koko ajan missä kukin opiskelija tai ryhmä menee, kun suunnitelmaa ja työtä tehdään jaettuun GoogleDociin; tuotosten taso on parantunut huomattavasti eikä plagiointiongelmaa tarvitse kauheasti murehtia
• saan selitettyä paremmin opiskelijalle, miten hänen tulisi parantaa kirjoitelmaansa, lisäämällä tekstiin äänikommentteja, joiden laittaminen on nopeampaa kuin pitkien selitysten kirjoittelu
• pystyn testaamaan sähköisillä kokeilla yksinkertaisia mieleenpainettavia asioita ilman, että joudun itse korjaamaan pikkukokeita kotona
• voin koota jonkin kotitehtävän vastaukset suoraan yhteiseen tarkasteluun tai jatkotyöstettäväksi yhteen dokumenttiin
• voin teettää laajoja käsitekarttoja niin, että kokonaisuuden hahmottuessa on helppo tehdä muutoksia rakenteeseen; voin tehdä opiskelijoille alun, josta jokainen voi jatkaa ja muokata sitä eteenpäin yhdessä tai yksikseen
• voin antaa opiskelijoille suuren vapauden opiskella uutta asiaa omaan tahtiin kirjaa lukien, diaesitystä tai videoita seuraten ja tehtäviä tehden yksikseen tai yhdessä pienryhmän kanssa, ja käyttää oman aikani siihen, että keskustelen luokassa yksittäisten opiskelijoiden ja pienien ryhmien kanssa juuri heidän tasollaan ja heissä heränneistä kysymyksistä
• saan opiskelijoilta huikean hauskoja ja samalla oivaltavia tuotoksia esimerkiksi videomuodossa ja sarjakuvina - innostus tarttuu minusta heihin ja heistä minuun
• nautin siitä uudesta visuaalisuudesta, jota kohtaan opiskelijoiden töissä ja jota yritän ehtiä lisäämään omiinkin tuotoksiini
• saan lisää intoa työhöni, koska opin joka viikko jotain uutta sekä sisällöistä että työtavoista virtuaalisissa opehuoneissa ja opiskelijoiltani

Opettelen uutta elämääni. Monesti lankean vanhaan ja minua on koeteltu kovasti uskomattomalla määrällä tekniikan toimimattomuuteen liittyviä vastoinkäymisiä.  Kuitenkin tiedän, ettei paluuta entiseen ole. Kun luennoin omien diojeni kanssa, tulen syvästi tietoiseksi, miten suuresti olen vaarassa aliarvioida opiskelijoitani ja heidän kykyjään ja miten turhauttavalla tavalla saatan käyttää monen ihmisen aikaa. Psykologian opettajana pidän vuorovaikutusta korvaamattoman arvokkaana. Siksi olen äärettömän iloinen nykytekniikasta, joka on moninkertaistanut 

• sekä välillisen että välittömän vuorovaikutuksen, 
• yhdessä ajattelemisen 
• oppimisen 

sekä minun ja opiskelijoideni että minun ja ainekollegoideni ja monien koulutuksesta ja oppimisesta kiinnostuneiden ihmisten välillä. 

Muiden vastakääntyneiden tavoin haluaisin levittää tätä iloista uutista maan ääriin asti. Käännyttäjäksi ja marttyyrikuolemaan asti minusta ei kuitenkaan ole. Aion yrittää olla myös tarkkana siitä, etten sortuisi auktoriteettiuskoon tai kadottaisi kykyäni joustavaan ja kriittiseen ajatteluun tai kaventaisi omaa ja opiskelijoideni maailmaa turhalla tavalla pelkistetyn askeettiseksi. Uskomusten sokeaksi vangiksi on niin helppo joutua."