Kysymisen taito on pohja myös kyseenalaistamisen taidolle. Kaiken innovaation ja uudistumisen lähde on vallitsevan tilanteen kyseenalaistaminen. Miksi tyytyä tähän? Entä jos...? Voisikohan?
Piilaaksossa sanotaan, että kysymys on vastaus. Osuva, oivaltava kysymys sisältää jo ratkaisun siemenen, lähtölaukauksen jollekin uudelle. Jos ajattelee maailmamme tilaa, tulevaisuutta ja tulevaisuuden töitä, yksi tärkeimpiä asioita, joita meidän tulisi lapsillemme ja nuorillemme koulussa opettaa on kysymisen ja kyseenalaistamisen taito - tai ainakin olla näivettämättä sitä. Pieni lapsihan luontaisesti kysyy ja ajattelee ennakkoluulottoman luovasti, mutta tutkimustenkin mukaan kysyminen vähenee koulussa vuosi vuodelta ylemmille luokille siirryttäessä. Mikään ei ole yhtä masentavaa kuin kuulla lapsen tai nuoren suusta, miten hän on oppinut olemaan kysymättä ja ihmettelemättä.
Miten opitaan kysymistä? En minä vain tiedä. Minulle opettajana on opetettu vastausten antamista ja olen siinä ihan ylikehittynyt niin kuin koko ammattikuntani. Me osaamme tietää paremmin sekä löytää virheet ja puutteet, mutta liian usein olemme itsekin kadottaneet kyvyn luovaan ihmettelyyn ja kyseenalaistamiseen. Sellaiseen, joka suuntaa uuden luomiseen eikä pelkkään kritisointiin.
"Entä jos" voisi olla tämän päivän työmottoni. Entä jos aloittaisikin mielenterveyshäiriöiden käsittelyn pyytämällä opiskelijoita tekemään kaikentasoisia kysymyksiä kuvitteellisesta ilmiöstä nimeltä abnormalia gravis? Entä jos...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti