Pekka Peura ajatuksineen ja kokeiluineen on inspiroinut
minua suuresti. Ja tuottanut kovasti päänvaivaa. Pitkin vuotta olen pähkäillyt,
miten yksilöllisen oppimisen mallia voisi soveltaa lukion humanistisissa
reaaliaineissa.
Ainakin seuraavat asiat pitäisi jotenkin pohtia ja ratkaista
Meillä ei humanistisissa reaaliaineissa juurikaan ole olemassa muita kuin ihan mekaanisia
perustason tehtäviä, joihin olisi olemassa yksiselitteinen ratkaisu, niin että
opiskelija itse pystyy helposti tunnistamaan, onko hän "osannut"
tehtävän. Millaisia olisivat hyvät vaativamman tason tehtävät? Voiko
reaaliopiskelua rakentaa tehtäväpohjaiseksi? Ongelmalähtöiseksi?
Ratkaisukeskeiseksi?
Meillä ei taida olla kovin hyvin eksplikoituna oppiaineeseen
kuuluvia keskeisiä taitojakaan. Mitkä olisivat sellaisia taitoja (tai tiedon
ymmärtämistä), joissa opiskelijat tulevat oikeasti osaamisensa ylärajoille ja
hyötyvät osaavamman opastuksesta? Tunnistanko opettajana näitä taitoja ja osaanko
ohjata niiden oppimisessa? Onko reaaliaineiden opiskelu sittenkin pohjimmiltaan
luetun muistamista? (Apua, tässähän ajaudutaan syviin vesiin!)
Reaaliaineiden tulisi toki opettaa tiedonhankinnan ja
-hallinnan taitoja, mutta niihin pitänee palata sitten kun meillä on uusi
rajatumpi OPS tai paremmin määritelty yo-tutkinto. Tämänhetkinen tilanne
turhauttaa ja raivostuttaa.
Yksi keskeinen oppimisen prosessi on argumentaation ja
sovellusten luomisen taitojen kehittely keskustelussa. Miten siihen voisi
rakentaa tukiaskelmia niin, että opiskelijat keskenään pääsisivät riittävän
syvälle? Vai onko ainoa vaihtoehto sovittaa yksilöllisen etenemisen lomaan
kunnolla myös yhteistä prosessointia? Mikä olisi hyvä suhde ajankäytössä?
Miten sisällyttää kurssiin riittävästi yo-kokeeseenkin
auttavaa (ja muutenkin aineen luonteeseen hyvin sopivaa)
esseekirjoitusharjoittelua, kun niitä on aika vaikea tarkastella osuvasti ja
syvällisesti vertais- tai itsearviointina ilman oikeaa opettajan
kokonaisvaltaista asiantuntija-ajattelua?
Jos tehtävät eivät toimi joka kohdassa etenemisen ja
osaamisen peilinä, niin mikä toimii?
Kuka opettaisi opea?
Kuka kertoisi? Kuka opettaisi ja ohjaisi opea? Entä jos ei
yrittäisikään rakentaa maailmaa valmiiksi ja vankkaa alustaa omalle
pönötykselleen vaan lähtisi vain kokeilemaan jotain - learning by doing? Saahan
ope oppia sillä tavalla, saahan? Ja mallintaa samalla oppimista ja siihen
kuuluvaa riskinottoa opiskelijoille? Kyllä saa!
Hyvää pohdintaa! Kannatan kokeilemista, yhdessä oppimista! Kyllä saa!
VastaaPoista